Suora

  • Urheilukierros
  • Urheiluruutu
  • FIFAn jalkapallon naisten MM: ITA - BRA
  • FIFAn jalkapallon naisten MM: JAM - AUS
  • Urheiluruutu
  • FIFAn jalkapallon naisten MM päivän kooste

Niki Lauda oli kuolemaansa saakka yksi F1-maailman harvoista ydinhenkilöistä: "Hänen näkemykseensä luotettiin"

F1-legenda Niki Lauda nautti suurta kunnioitusta varikolla muiltakin kuin hänet työllistäneeltä tallilta.

Formula 1
Niki Lauda.
Niki Laudaa arvostettiin F1-piireissä paljon.EPA

Periksiantamaton ja vahva ihminen, joka uurasti kohti tavoitteitaan, piti päänsä monessa asiassa ja sai asioita tehdyksi. Muun muassa tällaisena Yle Urheilun F1-asiantuntija Jukka Mildh muistaa maanantaina menehtyneen Niki Laudan, 70. Mildh tapasi itse Laudan muutamaan otteeseen, mutta ei tuntenut tätä henkilökohtaisesti.

Mildhin mukaan Lauda oli koko moottoriurheilumaailmassa keskeinen ja vahva henkilö, mutta erityisesti hänellä oli vaikutusta luonnollisesti omaan lajiinsa Formula 1:een.

Jo kuljettaja-aikanaan Lauda teki vaikutuksen useisiin. Hän voitti urallaan kolme maailmanmestaruutta ja sijoittui sarjassa kerran toiseksi.

Lauda oli kuljettajana esikuva monelle, jopa osalle vielä viime vuosina ajaneista kuljettajista.

– Hän oli urheilijana erittäin kova ja taitava kilpa-autoilija. Niki Lauda asennoitui ajamiseen hyvin systemaattisesti ja teknisesti. Hän yritti aina loppuun asti, Mildh kuvailee.

Niki Lauda Sotshin varikolla 2014.
Niki Lauda Sotshin varikolla 2014.EPA

Mestari poistui radoilta vuonna 1985, mutta hän ei jättänyt rakastamaansa Formula 1 -maailmaa. Hän toimi neuvonantajana Ferrarille ja tallipäällikkönä Jaguarilla.

– Laudan näkemyksiin luotettiin ja häneltä pyydettiin paljon neuvoja. Hän oli aktiivinen olemaan mukana ja vaikuttamaan asioihin.

Lauda herätti paljon kunnioitusta varikolla. Hän näkyi ja kuului Formuloissa ja oli yksi harvoja lajin ydinhenkilöitä. Paitsi että Lauda ymmärsi kilpa-ajamisesta, hän oli myös taitava liikemies, joka hallitsi talousasiat.

Suurella surulla ilmoitamme, että rakkaamme Niki on nukkunut rauhallisesti pois perheensä ympäröimänä maanantaina 20. toukokuuta 2019. Hänen ainutlaatuiset saavutuksensa urheilijana ja yrittäjänä ovat ja pysyvät unohtumattomina. Hänen väsymätön innostuksensa toimia, suorasukaisuutensa ja hänen rohkeutensa pysyvät roolimalleina ja kiintopisteinä meille kaikille. Hän oli rakastava ja välittävä aviomies, isä ja isoisä julkisuuden ulkopuolella. Ikävöimme häntä.

Niki Laudan perheen tiedote

Mildh sanoo, että Laudalla oli ikään kuin kahdet kasvot: julkiset ja yksityiset. Varikolla hän oli hyvin suorapuheinen ja meni suoraan asiaan. Tietyissä tilanteissa Lauda oli kuitenkin hyvin rento ihminen.

– Kun osaa oikein lukea tämän perheen virallisen suruviestin, siitä näkee, että hän oli oikeasti erilainen kotona kuin hän oli varikolla. Se on hyvin tyypillistä tässä lajissa.

Mercedes kukoistaa osin Laudan ansiosta

Viimeisimpänä Lauda toimi Mercedeksen F1-tallin puheenjohtajana. Hän siirtyi tallin palvelukseen vuonna 2012, mutta tarkkaa tietoa ei ole siitä, miten pitkään hän on pystynyt viime aikoina taustalla vaikuttamaan.

Viime vuonna tehdyn keuhkonsiirtoleikkauksen jälkeen Lauda ei enää juuri matkustanut, mutta saattoi olla yhteydessä Mercedekseen kotitoimistostaan.

Mildhin mukaan Mercedes sai toimivan johtoryhmän 2010-luvun alussa, kun esimerkiksi Toto Wolff siirtyi tallin moottoriurheilujohtajaksi ja Lauda hyppäsi mukaan remmiin.

– Uskon, että Niki Lauda toi osansa siihen tiimin dynamiikkaan ja päätöksentekoon. Hän oli sellainen vanhan liiton kuljettaja, joka oli mustavalkoinen ja vahva persoona. Tällaiset kuljettajat oikoivat teitä ja tekivät asioista yksinkertaisia.

Lauda toi Mildhin arvion mukaan Mercedekselle varmasti vahvaa näkemystä. Ulkopuolisen silmin tallin meininki näytti harmoniselta, vaikka kulisseissa saatettiin ottaa kovasti yhteen, kun asioista päätettiin ja niitä vietiin eteenpäin.

– Ulkopuoliselle se näytti siltä, että asiat ovat hyvin hallussa. Siinä Nikillä oli varmasti oma roolinsa.

Lue myös:

Mika Häkkinen muisteli Niki Laudaa: nosti esiin formulalegendan loputonta voitontahtoa kuvaavan seikan – "Tämä oli Niki, jonka minä tunsin"

Tältä näytti Niki Laudan elämä varikolla ja sen ulkopuolella – formularadan kovin kilpakaksikko Lauda ja James Hunt jäivät MM-kilvassa niukimmillaan vain pisteen päähän toisistaan

Laudan entiset F1-tallit huomioivat legendan kuoleman: "Pysyt ikuisesti meidän ja fanien sydämissä"

Niki Laudaa muistellaan ympäri maailmaa: "Itävalta suree yhtä loistavimmistaan"

Formulalegenda Niki Lauda on kuollut

Tilaa Tommi Seppälän änärikirje

Yle Urheilun Vancouverissa asuva NHL-kirjeenvaihtaja Tommi Seppälä raportoi viikoittain maailman kovimman kiekkoliigan sisäpiiristä.

Suosittelemme

Tuoreimmat