Suora

  • FIFAn jalkapallon naisten MM päivän kooste

Saksan cupin finaali on vihatun ja vielä vihatumman mittelö – voitosta toiseen marssiva jätti yrittää pilata nuoren vastuksensa syntymäpäiväjuhlat

Osa Bayern Münchenin pelaajista on ollut seurassa pidempään kuin lauantaina vastaan tuleva RB Leipzig on ollut olemassa.

Ulkomaiden jalkapallo
Joshua Kimmich ja Timo Werner juoksukilpailussa.
Bayern Münchenin jatkuvat voitot kyllästyttävät, mutta muoviselta vaikuttava Leipzig ei sekään houkuta. Kumpi nappaa Saksan cupin voiton?Getty Images

Toukokuussa 2009 Bayern München oli pelannut tavanomaiselle tasolleen pettymyksellisen kauden, joka oli johtanut jopa valmentajan vaihtamiseen.

Seura oli jäänyt Saksan pääsarjassa kirvelevästi toiseksi. Legendaarisen Miroslav Klosen maalit eivät riittäneet, vaan Wolfsburg oli ykkönen kaksi pistettä enemmän keränneenä. Saksan cupissa matka katkesi puolivälierävaiheeseen, samoin kävi Mestarien liigassa.

Siinä missä Bayern oli jo perinteikäs saksalaisen jalkapallon jätti, Leipzigissä vasta perustettiin uutta seuraa.

Se ei tarkoita, ettei kaupunki olisi Saksan jalkapallon historian kannalta ehdottoman tärkeä. Maan jalkapalloliitto perustettiin juurikin Leipzigissä. Sieltä tuli myös Saksan pääsarjan ensimmäinen mestari, VfB Leipzig vuonna 1903.

Kymmenen vuotta sitten aloitettiin alusta. Viidennellä sarjatasolla pelannut seura siirtyi uuteen omistukseen ja päämääräksi asetettiin nousu huipulle. Rahoitus oli kunnossa ja tavoitteet täyttyivät nopeassa tahdissa, jopa odotettua nopeammin. Sarjanousu kerrallaan uuden RB Leipzigin profiili kasvoi, ja yhtäkkiä se pelasi jo eurokentilläkin.

Leipzig juhlii.
Getty Images

Lauantaina sillä on tilaisuus voittaa ensimmäinen iso mestaruutensa. Saksan cupin loppuottelussa vastassa on juurikin Bayern. Yhdellä puolella kenttää on keinotekoisesti rakennetuksi haukuttu seura, toisella puolella jätti, jonka menestykseen koko Saksa on kyllästynyt.

Useimmille neutraaleille kannattajille lauantain kamppailu asettaa siis suuria haasteita, kun pitäisi valita sympaattisempi kahdesta pahasta.

Perinteet palasiksi

RB Leipzig oli alusta asti vihattu. Kun jalkapallokulttuurissa fanius periytyy usein sukupolvelta seuraavalle ja kytkökset rakkaimpaan seuraan muodostuvat jo pienestä pitäen, lähes tyhjästä luotu upouusi joukkue edustaa täysin vastakkaista lähestymistapaa.

Sen tavoitteet ovat kaupalliset.

Sillä ei ole historiaa.

Sitä johtaa jättiyhtiö, eivät fanit.

Itse asiassa fanit ovat olleet jopa poikkeuksellisen heikossa asemassa. Saksassa on vaalittu sääntöä, jonka mukaan seurojen jäseniksi liittyvillä faneilla on mahdollisuus osallistua seuraa koskevien päätösten tekemiseen. Leipzig teki parhaansa kiertääkseen sääntöä nostamalla jäsenmaksunsa pilviin – jopa kymmenkertaisiksi maan suurimpiin seuroihin nähden.

Esimerkiksi Borussia Dortmundin kannattajat ovat toistuvasti protestoineet Leipzigin toimintatapaa boikotoimalla vierasotteluita. Viime vuoden tietojen mukaan Dortmundilla oli noin 150 000 virallista jäsentä, jotka pystyivät osallistumaan päätöksiin. Leipzigillä jäseniä oli 750 – ja heille jäsenyys tuo lähinnä asiakasetuja, eikä päätösvaltaa.

Seuran alkuna oli SSV Markranstädt Leipzigin lähiympäristöstä. Kansainvälinen jättiyhtiö osti alasarjaseuran sarjapaikan ja halusi rakentaa loputtomilla varoillaan Saksan jalkapalloon uuden voimanpesän. Matka alkaisi viidenneksi korkeimmalta sarjatasolta ja veisi virallisen tavoitteen mukaan pääsarja Bundesliigaan kahdeksan vuoden sisällä.

RB Leipzig juhlii nousua vuonna 2010.
AOP

Temppu oli aiemmin onnistunut moottoriurheilun puolella Formula 1 -sarjassa, extreme-lajeissa, jalkapallon sisälläkin naapurimaa Itävallassa. Leipzigin projektin urheilujohtoon nimitettiin Ralf Rangnick, joukkueen nykyinen päävalmentaja, joka oli aiemmin valmentanut muun muassa Schalkea.

Aiemmasta kokemuksestaan Itävallassa oppineena saksalaisseura haluttiin rakentaa vähitellen – ilman samaa kohua ja todennäköistä imagotappiota, joka seuraisi kajoamisesta johonkin pääsarjassa jo pelaavaan perinteikkääseen seuraan. Sen sijaan miljoonat suunnattiin mutasarjaan, missä ensimmäisellä kaudellaan Leipzig keräsi 80 pistettä 90 mahdollisesta maalierolla 74–17. Mestaruus irtosi 22 pisteen erolla.

Lähes olemattomalla kannattajapohjalla aloittanut seura kasvoi, tuli tunnetummaksi ja värväsi parempia pelaajia sarjaporras kerrallaan. Seitsemän kauden aikana se nousi neljä kertaa ja debytoi Bundesliigassa vuonna 2016. Sielläkin heti ensimmäinen kausi toi uskomattomasti toisen sijan.

Päättyvä kausi oli Leipzigin kolmas Saksan pääsarjassa ja poiki kolmannen sijan sekä paikan Mestarien liigaan ensi kaudeksi. Kauden 2009–2010 yleisökeskiarvo 2 150 on nyt vakiintunut noin 40 000:n tietämille.

Leipzigin Bundesliiga-kausien ykköstähti on ollut hyökkääjä Timo Werner, joka on ollut jokaisena kolmena vuotena joukkueen paras maalintekijä. Tahtikin on ollut tasaista, sillä kahden ensimmäisen kauden 21 maalin saldojensa jatkeeksi Werner on tehnyt tällä kaudella 20 osumaa. 23-vuotias on kautta aikain nuorimpana sata pääsarjaottelua Saksassa pelannut pelaaja ja häntä on pidetty Saksan maajoukkueen tulevaisuutena.

Bayernin putki jatkuu

Kymmenen vuoden historiansa aikana Leipzig on pelannut kaikkiaan 29 ottelua Saksan cupissa. Lauantain vastuksesta jo Thomas Müller, Saksan maajoukkueen pitkäaikainen tähti, on pelannut 49.

Bayern Münchenille lauantai on mahdollisuus kruunata kausi kotimaan tuplamestaruuteen. Bundesliigassa se oli jälleen ykkönen voitettuaan 34 ottelustaan 24. Borussia Dortmund sijoittui toiseksi vain kahden pisteen erolla, mutta kolmanneksi tulleeseen Leipzigiin eroa oli jo 12 pistettä.

Bayern juhlii mestaruutta.
Getty Images

Liigamestaruus oli Bayernille jo seitsemäs peräkkäinen. Saksan cupissa sen edellisestä voitosta on kolme vuotta. 18 voitollaan se on turnaushistorian menestynein seura ja pelaa finaalissa jo 24:nnen kerran. Viimeksi baijerilaiset olivat loppuottelussa vuosi sitten, mutta silloin Lukas Hradeckyn edustama Eintracht Frankfurt nappasi 3–1-voiton, eivätkä Bayernin huimat 22 laukausta riittäneet mestaruuteen.

Puolalaistykki Robert Lewandowski säilytti paikkansa Bayernin parhaana maalintekijänä ja pokkasi koko Bundesliigan maalikuninkuuden. Kaikki kilpailut huomioiden hän pelasi jälleen vahvan kauden tehden 46 ottelussa 38 maalia.

Vaikka voittokulku jatkui, yksi aikakausi saa lauantaina virallisen loppunsa, kun Bayernin pitkäaikaiset keskikenttämiehet Franck Ribery ja Arjen Robben ovat viimeistä kertaa seuran kokoonpanossa. Seurassa 12 vuotta pelannut Ribery ja 10 vuotta pelannut Robben jättivät tunteikkaat jäähyväiset jo Bundesliigan mestaruuden ratkaisseessa voitossa, jossa molemmat iskivät maalinkin. He saattavat silti olla kokoonpanossa myös cup-finaalissa.

Samalla ovenavauksella lähtee myös brasilialainen Rafinha, joka siirtyi seuraan vuonna 2011. Kaikki ovat kuuluneet joukkueen runkoon pitkään, mutta todennäköisesti Bayernin marssi pokaalista seuraavaan jatkuu ilman heitäkin – niin vain on ollut tapana.

Stereotypian mukaan baijerilaiseen identiteettiin kuuluu ajatus omasta paremmuudesta suhteessa muihin. Joskus on puhuttu jopa alueen irtautumisesta Saksan liittovaltiosta, koska se voisi yhä nojata omiin vahvoihin alueellisiin perinteisiin ja rakenteisiin.

Rafinha, Arjen Robben ja Franck Ribery.
Getty Images

Bayern München on ainakin jalkapalloseurana toiminut identiteetin mukaisesti ja kuuluu saksalaisessa jalkapallossa puhtaasti brändiarvonsa puolesta aivan omaan luokkaansa. Se on seura, jonka oletetaan ennemmin tai myöhemmin ryöväävän muiden saksalaisten – jopa Bundesliigan mestaruudesta taistelevien seurojen – parhaat pelaajat ja marssivan sitten taas yhteen mestaruuteen.

Ei siis ihme, että Bayernin juhlat saavat muun Saksan yleensä vain tuhahtamaan tutusta, mutta silti yhtä tuskaisasta pettymyksestä.

Projektin seuraava merkkipaalu

Leipzig vietti 10-vuotissyntymäpäiväänsä vasta viime sunnuntaina, alle viikko ennen cupin loppuottelua. Sille täydellinen tapa juhlistaa pyöreitä vuosia olisi kaataa jätti, jota seuraan valtavia summia pumppaavat sponsorit haluaisivat horjuttaa pidemmälläkin tähtäimellä.

Lauantain ottelu ei ole Leipzigille vain mahdollisuus ensimmäiseen pokaaliin, vaan myös ensiesiintyminen Saksan cupin finaalissa. Tähänastisella cup-taipaleellaan se on päästänyt vain kolme maalia, joten edellytykset haastaa iso, paha Bayern ovat olemassa.

Joukkueet kohtasivat juuri toukokuun alussa Bundesliigan ottelussa, jossa Bayernilla oli jo mahdollisuus varmistaa mestaruus. Silloin voimasuhteet olivat 0–0-tasapelistä huolimatta jokseenkin selvät, sillä Leipzig taisteli itselleen pisteen nihkeällä ja puolustusvoittoisella esityksellä.

Päävalmentaja Rangnickille lauantai taas on sopiva tilaisuus huipennukselle. Häntä on kuvailtu Leipzigin kehityksen todelliseksi taustatekijäksi, joka on puurtanut pitkää päivää niin valmentajana kuin urheilujohtajanakin. Hän oli luomassa viihdyttävää, hyökkäävää pelitapaa ja hankkimassa ensisijaisesti nuoria, kehittyviä pelaajia. Kaikki se työ on johtanut lauantaihin.

Nykyisin seuralla on runsaslukuinen joukko faneja, vaikka ulkopuoliset pitävätkin sitä yhä huipputason saksalaisen jalkapallon rumana ankanpoikasena – kaupallisena projektina, joka ei edusta sitä aitoutta, jota perinteikkäässä jalkapallokulttuurissa niin kovasti ihaillaan.

Ensi kaudella Leipzigin puikkoihin hyppää Hoffenheimissa vahvaa jälkeä tehnyt Julian Nagelsmann, yksi Euroopan tämän hetken hehkutetuimmista valmentajanimistä.

Hänen johdollaan Leipzig tavoittelee mestaruutta, mutta sitä ennen tarjolla on cup-pytty, joka alleviivaisi seuran kymmenvuotista työtä ja matkaa nelosdivisioonasta Bayernin uhkaajaksi.

Suora lähetys Saksan cupin loppuottelusta Berliinin olympiastadionilta kello 20.40 alkaen TV2:ssa ja Areenassa.

Lue myös:

Saksan cupin finaali suorana Ylen kanavilla – viekö Bayern vai Leipzig himoitun Pokalin?

Bayern Münchenille jo seitsemäs perättäinen Bundesliigan mestaruus – Hradeckyn Leverkusen nousee Mestarien liigaan

Dortmund mellastaa siirtomarkkinoilla: Hazard ja Brandt siirtyvät Bundesliigassa niukasti toiseksi jääneen seuran riveihin

Puolet Hradeckyn tavoitteesta on täynnä – paikka Mestarien liigassa ei tullut helpoimman kautta: "Olisi ottanut aivoon, jos Eintracht olisi vienyt meiltä paikan"

Leverkusen jaksaa odottaa Pohjanpalon toipumista, päävalmentaja toivoo suomalaista pelikuntoon ensi kaudeksi

Lähteet: Bundesliga, Deutsche Welle, Telegraph

Tilaa Tommi Seppälän änärikirje

Yle Urheilun Vancouverissa asuva NHL-kirjeenvaihtaja Tommi Seppälä raportoi viikoittain maailman kovimman kiekkoliigan sisäpiiristä.

Suosittelemme

Tuoreimmat