Suora

  • FIFAn jalkapallon naisten MM: NGA - FRA
  • FIFAn jalkapallon naisten MM: KOR - NOR
  • FIFAn jalkapallon naisten MM päivän kooste
  • Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen kertoo, mitä voittamiseen vaaditaan
  • FIFAn jalkapallon naisten MM päivän kooste

Monacon harjoituksissa muisteltiin koskettavasti Niki Laudaa – "Kaksi viime päivää ovat olleet kamalia"

Maanantaina menehtynyttä formulalegendaa muisteltiin monin tavoin.

Formula 1
Niki Lauda katselee yläviistoon, peilikuva hänestä heijastuu kuvassa vasemmalla.
Niki LaudaZsolt Czegledi / EPA

Yksinäinen punainen lippalakki roikkui Niki Laudan kuulokepidikkeessä Monacon formularadan varrella torstaina.

Maanantaina 70-vuotiaana kuollutta Laudaa muistettiin tavaramerkkilippiksen lisäksi myös monella muulla tavalla formulakauden kuudennen kilpailun ensimmäisenä harjoituspäivänä.

Kolminkertainen maailmanmestari Lauda toimi uransa jälkeen monenlaisissa formulatehtävissä, viimeksi Mercedes-tallin puheenjohtajana. Mercedesin autojen keulassa oli Monacossa Laudan nimikirjoitus ja kiitosteksti "Danke Niki". Lisäksi kilpurien kannen tähtisikermästä yksi oli värjätty punaiseksi.

– Voitte kuvitella, että tämä on tallille ja meille kaikille vaikeaa aikaa. Yritän pitää tunteeni kurissa, kun puhun ystävästäni, sanoi tallipäällikkö ja Laudan itävaltalainen maanmies Toto Wolff.

Wolff pyysi mediaa kunnioittamaan tallin tunteita ja kuvaili kilpailemiseen paluuta vaikeaksi, mutta uskoi pitkäaikaisen työparinsa Laudan halunneen juuri sitä.

– Kaksi viime päivää ovat olleet kamalia. Tunnen olevani kuin zombi. Katselen vanhoja kuvia ja huomaan kyynelehtiväni puolen tunnin välein, koska hän ei ole enää täällä.

Lauda voitti mestaruuksistaan kaksi Ferrarilla. Monacossa Ferrarien kylkiä komisti mustalla alleviivattu jäljennös Laudan nimestä kilpurissa, jota hän ajoi tallissa vuosina 1974–1977.

Ferrarin nykykuskeista Sebastian Vettel käytti harjoituksissa punaista kypärää, joka muistutti Laudan aikoinaan käyttämää.

Erilaisia Lauda-tribuutteja näkyi myös McLarenin, Red Bullin, Toro Rosson ja Haasin formuloissa.

Ensi viikolla Laudan muistoa kunnioitetaan messulla Wienin roomalaiskatolisessa Stephansdomin kirkossa.

Lue myös:

Bottas jäi Monacon harjoituksissa Hamiltonin vauhdista – Räikkönen ärähti tiimiradiossa

Laudan kuolema oli Bottakselle järkytys, kehnosti aiemmin Monacossa menestynyt suomalaiskuski haluaa ajaa Nikille: "Hän oli todella kova motivaattori"

Tilaa Tommi Seppälän änärikirje

Yle Urheilun Vancouverissa asuva NHL-kirjeenvaihtaja Tommi Seppälä raportoi viikoittain maailman kovimman kiekkoliigan sisäpiiristä.

Suosittelemme

Tuoreimmat