Suora

  • FIFAn jalkapallon naisten MM päivän kooste

Jukka Jalonen yritti hillitä itsensä Venäjä-ottelun kummallisista ratkaisuista – "Maailmassa oli vain kaksi silmäparia, jotka eivät sitä nähneet"

Tuomarien oudot ratkaisut ihmetyttivät Leijonien päävalmentajaa Jukka Jalosta.

Jääkiekon MM 2019
Jukka Jalonen
Jussi Nukari / Lehtikuva

Jääkiekon MM-turnauksen otteluohjelman, tulokset ja tilastot löydät Yle Urheilun MM-kisaoppaasta.

BRATISLAVA. Leijonat kukisti suuren ja mahtavan Venäjän MM-kisojen välierässä. Katsomoon näytti siltä, että Suomi joutui taistelemaan myös erotuomareita vastaan päästäkseen finaaliin.

– Hyvin pysyi pää kylmänä. Erikoisia tulkintoja oli. (Juhani) Tyrväisen kamppi… maailmassa oli vain kaksi silmäparia, jotka eivät nähneet sitä. Kaikki muut näkivät, puhisi Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen pelin jälkeen.

Tyrväinen kampattiin kolmannessa erässä ja sen jälkeen myös toinen Leijonien pelaaja vedettiin rangaistuksen arvoisesti kumoon, mutta tuomarien mielestä jäähyihin ei ollut aihetta. Oliwer Kaski sen sijaan passitettiin jäähyaitioon kevyen näköisen huitaisun seurauksena.

Ensimmäisessä ja toisessa erässä oli nähty niin ikään outoja viheltämättä jättämisiä. Petteri Lindbohm sai maalinedustilanteessa kaksi kertaa mailasta päähän ja suomalaispuolustajan huuli aukesi. Tilanteesta ei tuomittu rangaistuksia. Myös Marko Anttilaa rikottiin korkealla mailalla, mutta Venäjä ei saanut rangaistusta.

– Ikäviä tilanteita, mutta niitä pitää yrittää vaan sietää. Mutta kyllä se vaikeaa on, Jalonen sanoi.

Jaloselta kysyttiin lehdistötilaisuudessa, mitä mieltä hän on siitä, että Venäjän KHL-liigan tuomarit olivat välieräpelin oikeudenjakajina. Välierän päätuomareina toimivat Martin Frano ja Tobias Björk. Jalonen mietti hetken vastaustaan.

– En usko, että sillä on merkitystä. Eivät he kuitenkaan olleet venäläisiä. Lähtökohtaisesti sen pitäisi olla ihan ok. En tiedä sitten taas…

Jalonen keskeytti puheensa ja jatkoi sitten.

– No en sano mitään, parempi on pitää turpa kiinni.

Lue myös:

Suomen mykistävä voitto Venäjästä kiteytyi pieneen hetkeen toisen erän lopulla – "Muistan sen tilanteen hyvin"

MM-finaaliin! Leijonat voitti Venäjän uskomattomalla tavalla – "Mörkö"-Markosta tuli Suomen sankari, Lankinen nollasi Venäjän tähdet

Venäjän tähdet hölmistyivät! Leijonien sankarivahtia ylistettiin MM-välierän tempusta: "Olihan tuo Lankinen ilmiö tuolla maalissa"

Kommentti: Leijonien täydellinen esitys yritettiin murskata häpeällisellä farssilla – Suomi teki ihmeen, ja voitti kaksi ylivoimaista vastustajaa! Kansansuosikiksi noussut leijonakapteeni hehkutti ylpeänä sensaatiomaista MM-finaalipaikkaa: "Halu on ihan hirveä"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat