Sukulaisten ympäröimä Harri Pesonen tiesi maalinsa jälkeen, että Kanada ei enää nouse – "Aivan sairas luotto meidän porukkaan"

Suomen yksi ratkaisijoista puki sanoiksi sen, mikä teki Leijonista niin vahvan joukkueen.

Harri Pesonen tuulettaa 3–1-maaliaan. Kuva: Lehtikuva / Jussi Nukari

Harri Pesonen oli ihmeissään Leijonien maailmanmestaruuden ratkettua. Kannua muuramelaissyntyinen hyökkääjä oli saanut nostaa aiemminkin, kahteen otteeseen SM-liigassa JYPin riveissä.

Tilanteessa kaikki muu olikin sitten jotain aivan uutta ja ihmeellistä.

– Olihan se erikoista, kun ensimmäistä kertaa oli uralla sai siellä kärkipäässä vuoron, hymyilevä Pesonen sanaili.

– Vieläkin mahtavampi fiilis oli se, kun saimme sen kolmannen maalin. Silloin kaikki tiesivät, että se on meidän peli – ei ne sieltä enää tule, laituri hehkutti.

Kyseisestä maalista vastasi Pesonen itse. Maali ei ollut ikimuistoinen vain Leijonien joukkueelle tai suomalaiselle kiekkoyleisölle, vaan myös Pesosen rakkaimmille ihmisille katsomossa.

– Hienoa oli sekin, kun vaimo otti äkkilähdön eilen ja tuli pojan kanssa katsomaan matsia. Sukulaisia oli muutenkin paikalla. Upeaa päästä jakamaan tämä hetki joukkueen ja heidän kanssaan, Pesonen myhäili.

Seitsemän tehopistettä turnauksessa iskenyt hyökkääjä kuului läpi turnauksen Leijonien avainpelaajiin. Maailmanmestaruuden ratkettua Pesosen mielipuheenaihe oli kuitenkin omien tekojen sijasta joukkue, jota hyökkäjä hehkutti niin, että puheesta ei ollut tulla loppua.

– Aivan sairas luotto oli tuohon meidän porukkaan, vaikka olimme avauserän aivan köysissä, kun Kanada oli aivan helkkarin hyvä. Kyllähän me pelattiin aika upeaa kiekkoa tässä turnauksessa. Ei tällaiset asiat vahingossa tapahdu!

– Oli hienoa nähdä, kun kaveri vieressä halusi, että sä onnistut. Se on hienoin tunne joukkueurheilussa. Silloin on itsekin pakko vetää ihan kaikki likoon, Pesonen tunnelmoi.

Millaisena tulet muistamaan tämän ryhmän?

– Muistan sen sellaisena pelottomana joukkueena, Pesonen linjasi.

Lue myös: