Kultaleijonien nestori iloitsee enemmän muiden ilosta, mutta aikoo pysyä mestaruusjuhlissa nuorten vauhdissa – "Hanskat ilmaan ja sinne hyppimään"

Kristian Kuusela huomasi jo hyvissä ajoin ennen MM-turnausta, että kokemattomassa joukkueessa on potentiaalia suurtekoihin.

Jääkiekon MM 2019
Kristian Kuusela
MM-kulta maistui Kristian Kuuselalle.Jussi Nukari / Lehtikuva

Kolme Suomen mestaruutta ja yksi Ruotsin mestaruus saivat Kristian Kuuselan meriittilistalla kaverikseen maailmanmestaruuden. 36-vuotiaan konkarihyökkääjän ensimmäiset MM-kisat päättyivät satumaisella tavalla.

– Hanskat ilmaan ja sinne hyppimään. Vanhempana ja kokeneempana iloitsee enemmän tuosta, kun muut ovat iloisia. Kyllä tästä pitää ottaa itsellekin vähän, koittaa nauttia, Kuusela tunnelmoi Yle Urheilulle.

Suomen kokemattomaan joukkueeseen ei uskottu ennen turnausta, mutta Tapparassa pelaava Kuusela aisti jo Tshekin Euro Hockey Tourin turnauksessa, että jotain suurta voi olla tekeillä.

– Siinä jo huomasi, millainen joukkue tämä on. Tunne vielä vahvistui, kun turnaus meni eteenpäin, Kuusela kertasi.

Kuusela on puurtanut lähes koko pitkän uransa kotimaan liigassa. Uran mittavuudesta kertoo jotain se, että kultajoukkueen porilaislähtöiset pelikaverit Juho Lammikko ja Niko Ojamäki leikkivät junioreina pihapeleissä Kuuselaa Ässien menestyskeväänä 2006.

Kuusela on Leijonien kultajoukkueen vanhin pelaaja. Mestaruusjuhlissa seremoniamestarin viittaa saa kantaa joku muu, mutta Kuusela aikoo pysyä vauhdissa mukana.

– Katsotaan, mitä nuoret keksivät. Menen mukana kyllä!

Lue myös:

Suomesta on tullut jääkiekon suurvalta – Leijonien maailmanmestaruus on mieletön opetus koko suomalaiselle yhteiskunnalle: "Yksilökeskeisyyden aikakaudella näyttö kollektiivin voimasta"

”Mörkö”-Marko teki MM-finaalin jälkeen erityisen ja koskettavan eleen – ”Olin kyllä liikuttunut”

Suomi 3, Ruotsi 0! Länsinaapurin lehdet ylistävät Leijonia kilpaa: "Kiitos MM-ihmeestä, isoveli!"

Sankareita ilman konnia! Leijonien pelaajista revittiin lähes kaikki mahdollinen irti – Yle Urheilu esittelee Suomen MM-kultajoukkueen

Jukka Jalonen taikoi Leijonat jälleen maailmanmestaruuteen: kultavalmentaja ei nosta yhtä ylitse muiden – "Se on sama kuin vertaisi omia lapsiaan"

Some repesi! Näin Leijonien MM-kultaa hehkutetaan meillä ja maailmalla – Yle Urheilu seurasi mestaruushumua hetki hetkeltä

Kaapo Kakko korosti leirityksen merkitystä – superlupaus näpäytti myös epäilijöitä ja lupasi juhliakin: "En tiedä, pitääkö käydä testeissä"

Sukulaisten ympäröimä Harri Pesonen tiesi maalinsa jälkeen, että Kanada ei enää nouse – "Aivan sairas luotto meidän porukkaan"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat