1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. FIFAn jalkapallon naisten MM 2019

Onnistuuko perinteinen alisuorittaja haastamaan kiistattoman ykkössuosikin? Asiantuntijat kertovat MM-jalkapallon ennakkosuosikit ja yllättäjäehdokkaat

Yle Urheilun asiantuntijat Marianne Miettinen ja Marko Saloranta listasivat perjantaina 7.6. käynnistyvien jalkapallon naisten MM-kisojen neljä kuuminta mestarisuosikkia ja heidän todennäköisimmät haastajansa.

1

Yhdysvallat

Turnauksen ehdoton ykkössuosikki on hallitseva mestari Yhdysvallat. Joukkue on menestynyt vuodesta 1991 järjestetyssä MM-turnauksessa mainiosti: saldona on kolme kultamitalia, yksi hopea ja kolme pronssia. Tänä vuonna Yhdysvallat ei kuitenkaan ole ollut kaikista terävimmillään kevään harjoitusotteluissa. Maailman parhaiden maiden harjoitusturnauksessa helmikuussa kotikentällä joukkue pelasi tasan sekä Japania että Englantia vastaan.

– USA on tottunut menestymään, vaikka harjoituspeleissään se ei ole ollut ihan valmis. Ei kukaan ole ollut varmaankaan valmis vielä keväällä, mutta USAlla menestymisen kulttuuri on niin vahva, että uskon, että he ovat todella vahva mestarisuosikki, Marianne Miettinen summaa.

Myös joukkueen kakkosvalmentajana toimivan Tony Gustavssonin kädenjälki näkyy Miettisen mukaan joukkueen otteissa.

– Hän on tuonut peliin myös organisoitua, taktista joukkuepelaamista lisää. Jenkit ovat myös äärimmäisen taitavia, eivätkä pelkästään fyysisesti vahvoja pelaajia. Kokonaisuutena USA on todella vahva.

Joukkueesta löytyy lukuisia kokeneita tähtipelaajia kuten Alex Morgan, Megan Rapinoe, Carli Lloyd, Tobin Heath sekä Julie Ertz.

Kuva: Getty Images

2

Englanti

Peliuransa vuonna 2013 päättänyt Phil Neville otti joukkueen komentoonsa tammikuussa, ja tulokset ensimmäisistä otteluista ovat olleet mairittelevia. Englanti voitti edellä mainitun harjoitusturnauksen helmikuussa. Joukkue pelasi tasan Yhdysvaltoja vastaan ja päihitti Japanin 3–0.

– Entinen Manchester United -ikoni Phil Neville ei ollut hirveän paljon ennen tätä pestiä valmentanut. On mielenkiintoista nähdä, miten hän pärjää, Miettinen tuumii.

Myös Englannin joukkueesta löytyy lukuisia hyviä pelaajia, joista suurin osa pelaa kotimaansa pääsarjassa. Joukkueen vahvuuksiin lukeutuu etenkin puolutuspelaaminen. Yksi kiinnostavimmista pelaajista on Manchester Cityä seuratasolla edustava toppari Stephanie Houghton.

Viime MM-kisojen pronssimitalistit löytyvät tällä hetkellä Fifa rankingista sijalta kolme. EM-kisoissa Englanti hävisi välierässä mestaruuden vieneelle Hollannille.

Kuva: Getty Images

3

Ranska

Kisajärjestäjä Ranska ei ole arvokisoissa liiemmin menestynyt, vaikka maan pääsarjan seurajoukkueet menestyvät erinomaisesti kansainvälisillä kentillä – Lyon juhli vastikään Mestarien liigan voittoa jo kuudennen kerran. Joukkueen paras sijoitus MM-turnauksessa on vuoden 2011 neljäs sija, ja neljänneltä sijalta joukkue löytyy myös tällä hetkellä Fifan rankingissa. Nyt Ranskalla on vielä takanaan kotiyleisön tuki, mikä toisaalta voi tuoda myös paineita.

– Ranskalla on erinomaisen hyvä joukkue, mutta he ovat olleet vähän kestosuosikkeja aina ja sitten arvokisoissa pettäneet, Saloranta pohtii.

– Heillä on erinomaisia, monipuolisia pelaajia ja Lyonissa pelaa paljon Ranskan maajoukkuepelaajia, esimerkiksi keskikentällä taitava ja monipuolinen Eugenie Le Sommer. Kotikisat voivat olla hyvä tai huono asia. Saa nähdä, miten he kestävät paineet, Miettinen tuumii.

Miettisen mukaan Ranska on myös yksi turnauksen katsojaystävällisintä jalkapalloa pelaavista joukkueista.

– Ranska pystyy pelaamaan pallonhallintapeliä, mutta lisäksi myös voimakasta laitapeliä. Joukkueessa on pelaajia, jotka pystyvät haastamaan laidoilla ja etenemään itse. He pystyvät myös vaarallisiin vastahyökkäyksiin. Ranska on äärimmäisen monipuolinen joukkue.

Kuva: AOP

4

Saksa

Perinteisesti vahvasti Euroopan mestaruuskisoissa menestynyt Saksa on mitalikandidaatti myös MM-tasolla. Saksa on juhlinut Euroopan mestaruutta seitsemän kertaa vuoden 1991 ensimmäisten virallisten EM-kisojen jälkeen. Kaksi vuotta sitten Saksa putosi kuitenkin jo puolivälierävaiheessa hävittyään Tanskalle, joten joukkueessa riittää varmasti menestysnälkää myös MM-turnaukseen.

Ranskan MM-kisoihin joukkue lähtee vasta marraskuussa virallisesti tehtävässään aloittaneen päävalmentaja Martina Voss-Tecklenburgin johdolla.

– Martina Voss-Beckenberg tuli vasta nyt loppuvaiheessa mukaan, ja sen takia en nosta Saksaa ihan suoraan mestarisuosikiksi helposti. Saa nähdä, miten hän on saanut omat ajatuksensa ajattetua läpi ja onko hän onnistunut löytämään ne kuumat pelaajat, jotka sopivat hänen pelitapaansa, Miettinen pohtii.

Yksi kuuma pelaaja, jota Saksan joukkueesta kannattaa seurata, on kymppipaitaa kantava Dzsenifer Marozsan.

Saksa löytyy tällä hetkellä Fifan rankingista toiselta sijalta.

Kuva: Getty Images

5

Japani

Japani on vahva haastaja heti kuuman nelikon jälkeen. Vuoden 2011 mestari ja viime MM-kisojen hopeamitalisti löytyy tällä hetkellä Fifan maailmanrankingin sijalta seitsemän.

– Japani on ehdottomasti haastaja. Se on ehkä isoin kysymysmerkki, miten taito ja pelikäsitys pärjäävät fysiikan kanssa. Japani on pienikokoinen, mutta hyvin tekninen ja taktisesti fiksu ryhmä, Miettinen pohtii.

Tänä keväänä Japani on hävinnyt Englannille ja Ranskalle, pelannut tasan Yhdysvaltoja ja Saksaa vastaan sekä päihittänyt Brasilian.

– Japani pärjää jatkuvasti hyvin nuorten kisoissa. Viime kesänä he voittivat alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa kultaa. Siellä pelaa todella taitavia pelaajia, jotka pystyvät pitämään kovan tempon, Saloranta sanoo.

Kuva: Getty Images

6

Espanja

Espanjan voisi nostaa kisojen yllättäjäksi, sillä joukkue on menestynyt mainiosti nuorten tasolla. Viime kesänä alle 20-vuotiaiden MM-turnauksessa Espanja sai hopeaa, ja Uruguayssa marraskuussa alle 17-vuotiaat juhlivat MM-kultaa. Alle 19-vuotiaat juhlivat lisäksi Euroopan mestaruutta.

–Espanja on ollut monta vuotta peräjälkeen ihan huipulla nuorten turnauksissa, mutta he eivät ole vielä saaneet ulosmitattua potentiaalia naisten tasolla, Miettinen huomauttaa.

Miettisen mukaan joukkueen on kuitenkin petrattava otteitaan, mikäli he mielivät taistella mitaleista.

– Viime EM-kisoissa he pelasivat aika vanhan Barcelonan tyylistä jalkapalloa. Paljon pallonhallintaa, mutta he eivät olleet niin vaarallisia hyökkäyssuuntaan ja hävisivät muun muassa Englannille. Jos he eivät pelkästään hallitse palloa, vaan pääsevät myös luomaan maalipaikkoja ja jos he ovat monipuolisia, niin he voivat hyvänä päivänä voittaa kenet vaan.

Salorannan papereissa maalla on mahdollisuudet kohota jopa neljän parhaan joukkoon.

–Espanjalla on vähän kysymysmerkkejä, mutta heillä on tosi hyvä joukkue. Joukkueen peliä on ilo katsella.

Kuva: Getty Images

7

Hollanti

Hallitseva Euroopan mestari on vahvoilla myös MM-turnauksessa. Toisaalta MM-turnaukseen joukkue lunasti paikkansa vasta parhaiden lohkokakkosten karsinnan kautta, kun se jäi Norjan jälkeen lohkonsa toiseksi. Ratkaisevassa kaksiosaisessa karsintaottelussa Hollanti kaatoi Sveitsin yhteismaalein 4–1.

Tänä keväänä joukkue on hävinnyt Espanjalle ja Puolalle, mutta toisaalta esimerkiksi Chile kaatui murskalukemin 7–0.

Tällä hetkellä joukkue löytyy Fifan rankingista sijalta kahdeksan. Joukkueesta löytyy monia lahjakkaita pelaajia kuten EM-turnauksen parhaaksi pelaajaksi valittu Lieke Martens sekä Lyonin laitapelaaja Shanice Van de Sanden.

–Hollanti haastaa isoja maita, Miettinen lupaa.

Hollannilla on lohkossaan toinen vahva haastaja Kanada sekä Fifan rankingista sijalta kuusi löytyvä Australia.

Kuva: Getty Images

8

Kanada

Yksi potentiaalinen turnauksen yllättäjäjoukkue voi olla Kanada, joka kärkkyy tällä hetkellä Fifa rankingissa viidentenä. Myös kevään harjoitusottelut ovat sujuneet mallikkaasti: joukkue kaatoi muun muassa Englannin ja pelasi vastikään maalittoman tasapelin Espanjaa vastaan.

– Kanada uskoo itse kovasti omiin mahdollisuuksiinsa. He ovat menestyneet hyvin esimerkiksi edellisissä olympialaisissa, Miettinen sanoo.

– Jos kaikki menee nappiin, taistelee joukkue jopa mitaleista, Saloranta uskoo.

Joukkueesta löytyy lisäksi suomalaiskytkös, sillä kakkosvalmentaja Andrée Jeglertz on valmentanut usean vuoden ajan myös Suomen naisten jalkapallomaajoukkuetta. Joukkueen päävalmentaja toimii puolestaan Kenneth Heiner-Møller, joka valmensi aiemmin pitkään Tanskan naisten maajoukkuetta.

Kanadan kirkkaimpana tähtenä häärii 35-vuotias Christine Sinclair, joka on kolmen maalin päässä maailman parhaan maalintekijän tittelistä. Sinclair on iskenyt kaikkiaan 181 maalia pelaamassaan 282 ottelussa.

Jalkapallon naisten MM-kisat käynnistyvät Ranskassa perjantaina 7. kesäkuuta. Yle näyttää kaikki kisojen 52 ottelua suorana lähetyksenä.

Areenasta löytyvät niin suorat lähetykset, kisauutiset, kattava tulospalvelu sekä parhaimmat videoklipit. Kisoja voi seurata kätevästi Areena-sovelluksella tai osoitteessa yle.fi/mmfutis.

Lisäksi radiossa Yle Puheen puolella kisoja ennakoidaan kuusi tuntia putkeen torstaina 6. kesäkuuta. Lähetys alkaa kello 16 ja sitä voi kuunnella tästä.

Lue myös:

Oletko sinä Ylen Futistietäjä? Ennusta kaikkien MM-matsien tulokset – voit voittaa hienoja palkintoja

Tässä on vuoden 2019 jalkapallon naisten MM-kisojen otteluohjelma – kaikki ottelut Ylen kanavilla, katso lähetystiedot

Alex Morgan on jalkapallon supertähti, josta useimmat eivät ole koskaan kuulleet – "Välillä väsyttää se, että omaa arvoa joutuu aina todistelemaan"

Kuva: Getty Images