Katso havainnollistava video jalkapallon sääntömuutoksista: Asiantuntijat muurissa – MM-välierän viheltänyt suomalaistuomari käy läpi uudistukset

Ylen MM-studiossa avattiin uusia jalkapallon sääntöjä, jotka ovat nyt ensi kertaa käytössä naisten MM-kisoissa.

urheilutapahtumat
Kirsi Heikkinen avaa jalkapallon sääntömuutoksia
Kirsi Heikkinen avaa jalkapallon sääntömuutoksia

Jalkapallon naisten MM-turnauksessa on nähty liuta uusia jalkapallosääntöjä, jotka astuivat voimaan kesäkuun alussa.

Kansainvälisillä kentillä viheltänyt erotuomarikouluttaja- ja tarkkailija Kirsi Heikkinen vieraili Ylen lähetyksessä kertomassa merkittävimmistä sääntömuutoksista, joista merkittävimmät koskevat maalipotkua, muuria, käsivirhettä sekä ajanpeluuta.

– Sääntömuutoksilla ollaan haluttu nopeuttaa peliä ja vähentää ajanpeluuta. Samalla haetaan reilun pelin henkeä, vuonna 2011 naisten MM-välieränkin viheltänyt Heikkinen taustoittaa.

Maalipotkun voi vastaanottaa rangaistusalueella

Vastedes maalipotkussa pallo on välittömästi pelissä, eli pallon ei tarvitse poistua rangaistusalueelta ennen kuin sitä saa pelata.

– Vastustajan pitää pysyä rangaistusalueen ulkopuolella. Kun pallo on potkaistu, se on heti pelissä ja sen saa ottaa rangaistusalueen sisäpuolelta mukaan peliin, Heikkinen avaa.

Uudistuksella haetaan ennen kaikkea pelin nopeuttamista.

Muurissa vastustajan on oltava metrin päässä

Myöskään muurin läheisyydessä ei enää nähdä häiritseviä vastustajia, sillä vapaapotkutilanteessa hyökkäävän joukkueen pelaajien on seisottava vähintään metrin päässä puolustavan joukkueen muurista.

– Ratkaisulla on yritetty vähentää kahnausta, mitä muurissa monesti on. Samalla pyritään säilyttämään maltillisuus ja hyvä mieli. Toisaalta sääntömuutoksella on haettu myös pelin nopeuttamista, sillä aikaa on jouduttu käyttämään muurin rauhoittelemiseen, Heikkinen selittää.

Tarkennuksia myös käsivirheeseen

Myös käsivirhesääntöön on tehty pieniä viilauksia.

– Jos pallo osuu esimerkiksi hyökkääjän käteen ja siitä ponnahtaa maaliin, maalia ei hyväksytä. Tai jos se ponnahtaa käteen ja jää pelattavaksi ja kaveri käy sen maaliin potkaisemassa, ei maalia hyväksytä.

Aiemmin tulkintaa on ollut paljon esimerkiksi käden asennosta. Uuden säännön mukaan maali on kuitenkin hylättävä vastedes aina.

Vaihtoon lähimmältä rajalta

Myös vaihtotilanteita on pyritty nopeuttamaan.

– Vaihtoon tuleva pelaaja voi siirtyä vaihtoon joltain muulta rajalta, mikä on hänelle lähin, Heikkinen selittää.

Toisin sanoen vaihtoon ei tulla enää keskiviivan tuntumasta, vaan lähimmän rajaviivan yli.

Myös valmentaja voi katsella korttia

Sääntömuutokset eivät koske pelkästään pelaajia, sillä myös valmentajat voivat vastedes katsella keltaista ja punaista korttia.

– Siinä on varmaan informaatioasiaa. Nyt kaikille tulee tietoon ja kaikki voivat nähdä, jos teknisellä alueella on selvästi parannettavaa toiminnassa, Heikkinen tuumii.

Lue myös:

Huimaa draamaa MM-futiksessa! Italia yllätti Australian lisäajan maalilla, Juventus-tähti iski kaksi osumaa – katso huippuhetket

Etelä-Afrikan yllätys mureni karvaalla tavalla: videotuomareilla riitti tekemistä, kun Espanja nousi voittoon kahdella rangaistuspotkulla – katso tapahtumarikkaan ottelun maalit!

Tiesitkö, että jalkapallon säännöt muuttuivat? Tuoreet viilaukset näkyvät jo naisten MM-kisoissa

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat