Suora

  • FIFAn jalkapallon naisten MM päivän kooste

USA pieksi Thaimaan kaikkien aikojen murskanumeroin – "Pitäkää päänne pystyssä"

Yhdysvaltain pelaajat lohduttivat ottelun jälkeen thaimaalaisia.

FIFAn jalkapallon naisten MM 2019
USA:n naiset juhlivat kuvassa
USA järjesti hurjat maalijuhlat. AOP

Hallitseva maailmanmestari Yhdysvallat otti kaikkien aikojen suurinumeroisimman voiton jalkapallon naisten MM-kisoissa, kun se murskasi Thaimaan peräti 13–0.

Yhdysvallat johti Reimsissä avauspuoliajan jälkeen 3–0, mutta mätti toisella puoliajalla kymmenen maalia Thaimaan verkkoon. Yhdysvaltain tulitusta johti Alex Morgan, joka iski viisi maalia ja jakoi sillä MM-ennätyksen.

Aiemmin viisi maalia yhdessä ottelussa oli tehnyt Yhdysvaltain Michelle Akers kaikkien aikojen ensimmäisessä naisten MM-turnauksessa 1991 Taiwanin verkkoon.

Morgan teki avauspuoliajalla kaksi maalia ja heilutti verkkoa kolmesti tauon jälkeen.

– Lohkovaiheessa jokaisella maalilla on merkitystä, meidän oli tärkeä jatkaa painamista, 29-vuotias Morgan sanoi.

MM-historian suurin voitto ennen tätä oli Saksan 11–0-voitto Argentiinassa vuonna 2007.

Miesten MM-turnauksen historian suurin voittomarginaali on yhdeksän maalia. Unkari voitti Etelä-Korean 9–0 vuonna 1954, Jugoslavia murskasi Zairen samoin numeroin 1974. Lisäksi Unkari pieksi El Salvadorin 10–1 vuonna 1982.

"Pitäkää päänne pystyssä"

Thaimaa pelaa MM-kisoissa toista kertaa. Se nappasi MM-paikkansa sijoittumalla neljänneksi viime vuoden Aasian mestaruuskisoissa. Reimsin illassa vaikutti kuitenkin siltä, että thaimaalaiset olivat joutuneet aivan väärälle tasolle.

Yhdysvaltain valmentaja Jill Ellis kiisti, että Thaimaan kurittaminen toisella puoliajalla olisi ollut jollain tavalla epäreilua.

– Tämä on MM-turnaus, jokainen joukkue joka on täällä, on ollut fantastinen jotta on päässyt tänne. Kunnioitamme vastustajaamme pelaamalla täysillä heitä vastaan. On tärkeää rakentaa momentumia, en koe, että tehtäväni olisi yrittää hillitä pelaajiani, Ellis sanoi.

– Kunnioitan Thaimaata, iloitsen siitä, että he ovat täällä. Puhuin joillekin heistä ottelun jälkeen ja sanoin, että pitäkää päänne pystyssä. Tämä on osa lajin kasvua.

"Pelaajani olivat hyvin pettyneitä"

Thaimaan päävalmentaja Nuengrutai Srathongvian huomioi yhdysvaltalaisten urheilullisen käytöksen.

– Yhdysvaltain pelaajat näkivät ottelun jälkeen, että pelaajamme olivat hyvin pettyneitä ja halusivat rohkaista meitä jatkamaan taistelua. Kiitämme heitä siitä hyvin paljon, Srathongvian sanoi Fifa.comin mukaan.

– Pelaajani olivat odottaneet tätä hetkeä ja he olivat hyvin pettyneitä, koska tulos ei ollut sellainen kuin he odottivat.

Seuraavaksi Yhdysvallat kohtaa Chilen ja Thaimaa Ruotsin. Lohkovoitto ratkennee päätöskierroksella Yhdysvaltain ja Ruotsin ottelussa. Yhdysvaltain maaliero on nyt niin muhkea, että Ruotsi tarvinnee siitä ottelusta yllätysvoiton noustakseen lohkovoittajaksi.

Lue lisää:

Mikä teurastus! USA kukisti lohkon heittopussin kaksinumeroisin lukemin – katso historiallisen MM-voiton kaikki 13 osumaa

Karmea sää keskeytti Ruotsin ja Chilen MM-ottelun yli 40 minuutiksi, pelaajat pakenivat pukusuojaan – katso video

Tilaa Tommi Seppälän änärikirje

Yle Urheilun Vancouverissa asuva NHL-kirjeenvaihtaja Tommi Seppälä raportoi viikoittain maailman kovimman kiekkoliigan sisäpiiristä.

Suosittelemme

Tuoreimmat