Ampumahiihdon maajoukkueen huoltotiimi aloittaa kauden virolaiskomennossa

Marek Sander siirtyy Suomen maajoukkueen huoltopäälliköksi Viron maajoukkueesta.

ampumahiihto
Kaisa Mäkäräinen
Kaisa Mäkäräinen jatkaa maajoukkueessa.EPA

Suomen ampumahiihtomaajoukkueen uudeksi huoltopäälliköksi on valittu virolainen Marek Sander. Hän saapuu Suomen joukkueen leipiin Viron maajoukkueen huoltopäällikön paikalta.

Sander toimi Viron ampumahiihtomaajoukkueen huoltopäällikkönä vuodet 2011–2015 ja 2018–2019. Vuodesta 2015 vuoteen 2018 hän työskenteli Yhdysvaltain maastohiihtojoukkueen vastuuhuoltajana.

Pitkään suksihuoltajana toiminut Sander, 43, tuntee Suomen huoltohenkilöstöä ja urheilijoita hyvin. Hän hallitsee hyvin suomen kielen.

– Suomessa on tosi vahvaa näyttöä ja kokemusta huoltotiimin työssä. Haluan kuunnella eri osapuolten ajatuksia ja löytää sitä kautta yhä parempaa osaamista, toimintatapaa ja virikkeitä yhteistyöhön, Sander kertoo tiedotteessa.

– Totta kai otan vastuun, mutta uskon, että hyvän keskustelun kautta saamme tehtyä parhaan tuloksen, jotta urheilijat saavat rauhassa keskittyä omaan tekemiseen.

Sanderin johtamassa huoltotiimissä ovat maailmancupissa mukana myös Jarkko Siltakorpi ja Morten Priks. IBU cupissa huoltovastaavana jatkaa Jari Sahakangas.

Marek Sander korvaa huoltopäällikkönä aiemmin toimineen saksalaisen Danielo Müllerin.

Lue myös:

Ampumahiihdon maailmancup starttaa tulevaisuudessa Kontiolahdelta – "Tiivis kolmen päivän avaus"

Kaisa Mäkäräinen latasi täyslaidallisen kauden päätteeksi – nyt kritiikki on johtamassa muutoksiin

Kaisa Mäkäräisen työt jatkuvat ampumahiihdon maajoukkueessa totutulla kaavalla: "Toimivaa sapluunaa ei kannata yrittää keksiä uudelleen"

Suomen Ampumahiihtoliiton kovaa kriitikkiä saanut huoltopäällikkö ei jatka tehtävässään: "Osapuolten näkemykset ja odotukset eivät kohdanneet riittävässä laajuudessa"

Lähteet: Ampumahiihtoliiton tiedote

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat