Seiväshyppääjä Minna Nikkanen jättää koko kesäkauden välistä – "Jalka ei ole vieläkään kivuton"

Minna Nikkasen lisäksi myös 3 000 metrin estejuoksija Sandra Eriksson ilmoitti perjantaina, että ei pysty kilpailemaan kesällä.

yleisurheilu
Minna Nikkanen
Minna Nikkasen kausi on ohi.AOP

Yleisurheilun synkkä päivä suomalaisittain sai jatkoa perjantaina illalla, kun seiväshyppääjä Minna Nikkanen ilmoitti, ettei kisaa enää tällä kaudella ollenkaan. Nikkanen kertoo päätöksestään Facebook-sivuillaa (siirryt toiseen palveluun)

– Fyysisesti erittäin hyvän treenikauden jälkeen tämä ei ollut helppo päätös, mutta nyt on aika antaa päälle ja kropalle lepotauko, Nikkanen kertoo Facebookissa.

Minna Nikkanen on kuulunut suomaisen seiväshypyn kärkinimiin jo yli kymmenen vuoden ajan. Hallikaudella Nikkanen hyppäsi tuloksen 432. Hänen ennätyksensä on vuonna 2016 hallissa hypätty 461.

– Jalka ei ole vieläkään kivuton. Keväällä kuitenkin stressaannuin melkoisesti, joka johti blackoutiin hypätessä. Aloin vihdoin tuntea oloni paremmaksi, kunnes loukkasin jalkani. Matka sille kisatasolle, jolla haluan kilpailla, on tästä lähtökohdasta pitkä, Nikkanen kertoo.

Aikaisemmin perjantaina 3 000 metrin estejuoksija Sandra Eriksson ilmoitti, että ulkoratakausi jää välistä.

Lue myös:

Mystinen vamma pitää estejuoksija Sandra Erikssonin sivussa koko kauden: "Kahden viime kuukauden aikana en ole pystynyt juoksemaan ollenkaan"

Tero Pitkämäen paluu viivästyy – valmentaja Hannu Kangas avaa, mikä on Suomen puhutuimman polven kunto

Warholm huipensi huikean illan Timanttiliigassa lyömällä 24 vuotta vanhan Euroopan ennätyksen – katso tästä kärkitulokset Oslosta

Neziri aitoi kovassa seurassa 13,18 Oslon Timanttiliigassa: "Nyt oli aika pehmeä juoksu"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat