Suora

  • Uinnin MM
  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu
  • Uinnin MM, aamun kilpailut

Niko Vuorisen EM-urakka tuotti yhdeksännen sijan – "Kuka antaa tarpeetonta etumatkaa vastustajille? Meikäläinen"

Muista suomalaismiehistä Topias Tauriainen oli 43:s, Jaakko Paavolainen 64:s ja Tatu Nuotio 77:s.

miekkailu
Niko Vuorinen
Niko Vuorinen jäi yhdeksänneksi EM-kisoissa.Suomen miekkailu- ja 5-otteluliitto

Niko Vuorinen on sijoittunut yhdeksänneksi kalpamiekkailun EM-kisoissa Saksan Düsseldorfissa. Sijoitus kymppisakissa oli 30-vuotiaalle Vuoriselle jo kolmas koko EM-uran aikana. Tulos ei ollut Tokion olympiapaikkaa haikailevalle Vuoriselle pettymys, mutta paremminkin olisi voinut mennä.

– Mikä on sellainen otus, joka antaa vastustajille tarpeetonta etumatkaa ja punnertaa täpäriä voittoja viime hetkellä? Meikäläinen. Huomautettakoon tosin, että alkueristä otin puhtaalla pöytäkirjalla ykköspaikan pudotusotteluihin, Vuorinen summasi Miekkailuliiton tiedotteessa.

– Kyllähän se kaivelee, miekkailija jatkoi.

Vuorisen tiistain kilpailupäivä oli hyvä, sillä hän oli alkuerissä koko kilpailun paras. Voitot kaikista kuudesta ottelulla irtosivat indeksillä +16. Hän teki otteluissaan 29 pistoa, kun osumia häneen tuli 13 kertaa.

Puolivälieräpaikka jäi kuitenkin Vuoriselta saamatta, kun Itävallan Josef Mahringer eteni jatkoon tuloksella 15–14. Mahringer, 21, hävisi myöhemmin EM-mitalin Italian Enrico Garozzolle (11–15).

Muista suomalaismiehistä Topias Tauriainen oli 43:s, Jaakko Paavolainen 64:s ja Tatu Nuotio 77:s.

Naiset jäivät 50 parhaan ulkopuolelle

Naisten floretissa suomalaisnaiset jäivät 50 parhaan ulkopuolelle. Ruusa Degerman (52:s) voitti yhden kuudesta alkueräottelustaan, Irene Enright (55:s) hävisi kaikki.

EM-kisat jatkuvat keskiviikkona naisten kalpamiekkailun henkilökohtaisella kilpailulla. Suomea edustavat Michaela Kock, Suvi Lehtonen, Anna Salminen ja Anna Vuorinen.

Lue myös:

EM-mitalia tavoitteleva Niko Vuorinen totuttelee "piiskameininkiin" miekkailun huippumaassa Unkarissa: "Silmiä avaava kokemus"

Miekkailija Niko Vuorinen hakee nousua maailman kymppisakkiin – jättää Suomen ja muuttaa Unkariin harjoittelemaan: "Asunto on vuokrattu 2020 heinäkuulle"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat