Suora

  • Uimahyppyjen MM, miesten 10 m:n alkukilpailu
  • Uimahyppyjen MM, miesten 10 m:n välierät

Lapuan Virkiä jatkoi voittoputkeaan – Emmi Laine oli mailan varressa mykistävä

Lapuan voittoputki venyi Lappeenrannassa jo kahteentoista.

pesäpallo
Emmi Laine
Virkiän Emmi Laine löi Pesä-Ysejä vastaan kunnarin ja kolme tavallista juoksua.Tomi Hänninen

Naisten Superpesiksessä on ollut yksi joukkue, joka on ollut ylitse muiden. Lapuan Virkiä ei ole hävinnyt vielä yhtäkään ottelua tällä kaudella, ja tiistain kierroksella voittoputki venyi Lappeenrannassa jo kahteentoista.

Lapua aloitti varovasti ja Pesä-Ysit vastasikin ottelun ensimmäisestä juoksusta. 1–0-johtojuoksu syntyi ensimmäisen jakson ensimmäisellä tasoittavalla.

Virkiä ei ollut nimensä veroinen, vaan sen kone yski vielä hetkisen aikaa. Lopulta kolmannessa vuoroparissa lapualaiset löysivät tutun vireen eikä sitä saatu enää katkeamaan. Siitä esimerkkinä on toisen jakson toinen vuoropari, jossa Lapua nakutti peräti seitsemän juoksua.

Yksi Virkiän tähdistä oli Emmi Laine, joka löi ottelussa kunnarin ja kolme tavallista juoksua.

Pesä-Ysit kavensi vielä etumatkaa, mutta sarjajohtaja Virkiä otti lopulta kotiinviemisinä kolme pistettä jaksovoitoin 2–0 (5–1, 9–4).

Lue myös:

Kirittäret jatkoi ylivoimaansa – tällä kertaa jalkoihin jäi sarjajumbo Lappajärvi

Mynämäki katkaisi kymmenen ottelun tappioputken – Kirittäret jätti Hyvinkään nollille

Virkiä kaatoi Kirittäret – tehonsa löytänyt Janette Lepistö rikkoi komeasti 400 juoksun rajan

Pitääkö ennakkosuosikki Kirittäret pintansa vai pystyykö Pesäkarhut vihdoin mestaruuteen?

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat