Suora

  • Dota 2: The International

Sotkamon Roope Korhonen nuiji Kankaanpään kumoon – Alajärvi otti kauden toisen voittonsa kukistamalla Kiteen

Sotkamo ja Alajärvi nappasivat voitot miesten Superpesiksessä tiistaina.

pesäpallo
Roope Korhonen
Roope Korhonen löi Kankaanpään kumoon tiistaina.Tomi Hänninen

Superpesiksen ainoa tappioton joukkue Sotkamon Jymy nousi tiistaina pisteen päähän piikkipaikasta voittamalla Kankaanpään Mailan 2–0 (8–4, 7–0).

KaMan avaus oli vahva. Mikko Pauna sivalsi kakkosjatkeelta tyhjän kentän kunnarin (1+0) pelin ensimmäisenä lyöjänä. Toisen sisävuoronsa jälkeen KaMa johti 4–0, kunnes alkoi isäntien jokeri Roope Korhosen näytös. Hän löi kuusi (1+5) joukkueensa ensimmäistä juoksua matkalla jaksovoittoon.

Toisella jaksolla KaMa ei kauaa isäntien vauhdissa pysynyt. Jakson voittojuoksun sivalsi jo kolmantena lyöjänä Niko Korhonen, joka iski jatkeeksi toiseen vuoropariin 1+2 juoksua.

– Tapana on ollut, että vastustajamme ottavat hyviä avauksia. Olipa taululla mitä tahansa, sisäpelaamisemme on rauhallista. Joni Rytkönen ja Niko Korhonen rakentavat joka tapauksessa kotiuttajillemme tarpeeksi tilanteita, kiteytti Jymyn pelinjohtaja Jani Komulainen.

Jymyn palkitut olivat 1+7 juoksua lyönyt Roope Korhonen (10 kärkilyöntiä/12 yritystä) ja neljä juoksua tuonut vaihtaja Rytkönen (8/9). KaMasta erottuivat kopparit, kakkospuolen Pauna (8/10) ja kolmoskoppari Topias Lilja (4/8).

Iivarinen nosti Ankkurit pohjalta

Alajärven Ankkurit kiri sarjataulukon pohjalla, kun Kitrolla nähtiin AA:n kauden toinen voitto. Uhriksi joutui Ankkurien kahden pisteen arvoisesti lukemin 1–0 (3–3, 6–4) lyömä Kiteen Pallo.

Vieraiden jokeri Veli-Matti Sigvart kipitti juoksullaan joukkueensa avausjaksolla kahdesti johtoon, mutta Alajärvi kiri aina tasoihin jokerinsa Markus Hallasuon kolmella kotiutuksella. Viimeinen niistä tuli neljännen vuoroparin tasoittavalla kahden palon tilanteessa Ville Postin tuomana.

Toinen jakso alkoi kääntyä isännille Sasu Iivarisen iskettyä kolmannessa vuoroparissa etutilanteessa läpi kopparien välistä kirjaten 1+2 juoksua. AA:n sankarit olivat neljä juoksua lyönyt Hallasuo (5/11) ja kakkosvahti Iivarinen (5/7).

KiPasta parastaan esittivät neljä juoksua lyönyt jokeri Ville Liukku (5/10) ja kaksi juoksua lyönyt vaihtaja Topi Hurskainen (9/12).

Lue myös:

Lapuan Virkiä jatkoi voittoputkeaan – Emmi Laine oli mailan varressa mykistävä

Kiteen Pallo juhli jälleen Puistolassa – Vimpeli palasi voittokantaan

Sotkamolta lipsui piste Alajärvellä – Hyvinkää tylytti mestarijoukkuetta

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat