Suora

  • Uimahyppyjen MM, miesten 3 m:n alkukilpailut
  • Uimahyppyjen MM, miesten 3 m:n välierät

Hollannin puolustaja muuttui lauantaisin pojaksi ja loisti – huippuseurojen kiinnostus lopahti, kun Randyksi kutsuttu poika olikin tyttö

Hollannin naisten maajoukkuepuolustaja Kika van Es teeskenteli juniorijoukkueessa olevansa poika.

Tarinat ja ilmiöt
Kika van Es Hollanti
Kika van Es, 27, on kuulunut Hollannin maajoukkueen avainpelaajiin jo vuosia.Getty Images

Kun Hollannin naisten maajoukkuepuolustaja Kika van Es oli pieni, häntä kutsuttiin Randyksi. Hän pelasi kotikaupunkinsa Boxmeerin Olympia '18 -seuran poikien joukkueessa, eikä halunnut erottua joukosta.

– Teeskentelin olevani poika, kun pelasin jalkapalloa. Viikolla minua kutsuttiin Kikaksi, mutta kun pelasimme lauantaisin, kaikki kutsuivat minua Randyksi, van Es kertoi kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan haastattelussa (siirryt toiseen palveluun).

Van Es oli pienestä pitäen lahjakas pelaaja. Niin lahjakas, että jo seitsemän vuoden ikäisenä isot hollantilaisseurat PSV Eindhoven ja NAC Breda kiinnittivät huomiota hänen taitoihinsa.

Ääni muuttui kellossa, kun selvisi, että van Es onkin tyttö. Kykyjenetsijät kertoivat, ettei hän voi pelata kummassakaan seurassa.

Kolme vuotta myöhemmin van Esin jalkapalloura otti valtavan askeleen eteenpäin, kun Hollannin jalkapalloliitto kutsui hänet pelaamaan alueelliseen tyttöjen nuorten joukkueeseen.

– Silloin tajusin, että muillakin tytöillä on unelmana pelata jalkapalloa ammattilaisena, van Es muisteli.

Kika van Es Hollanti
Kika van Es loukkaantui viimeisessä MM-kisoihin valmistavassa harjoitusottelussa, mutta toipui pelikuntoon ajoissa.Getty Images

Kuohuttava seurasiirto

Van Es pelasi vielä 15-vuotiaaksi asti poikien kanssa kotikaupungissaan Boxmeerissa. 16-vuotiaana suuri unelma toteutui, kun van Es siirtyi ammattilaiseksi pelaamaan naisten Eredivisietä Willem II:n joukkueeseen Tilburgiin. Sittemmin ura on vienyt 27-vuotiaan pelaajan eri hollantilaisseurojen kautta Ajaxin kapteeniksi, jossa van Es juhli keväällä Hollannin cupin voittoa.

MM-kisoissa van Es ei ollut ennen tätä kesää pelannut, sillä neljä vuotta sitten kisamatka kariutui loukkaantumiseen. Nytkin van Es joutui jännittämään viime hetkille asti, sillä hän loukkaantui viimeisessä harjoitusottelussa Australiaa vastaan. Tällä kertaa hollantilainen selvisi säikähdyksellä ja ehti pelikuntoon avausotteluun Uutta-Seelantia vastaan.

Van Esin uran upein muisto löytyy nimenomaan maajoukkuepaidasta. Van Es oli tärkeässä roolissa, kun Hollanti juhli Euroopan mestaruutta kotikisoissaan kesällä 2017. Hän pelasi turnauksessa jokaisen minuutin, kunnes 4–2-voittoon päättyneessä finaalissa hänet otettiin vaihtoon lisäajalla.

Hollannin MM-turnaus on alkanut menestyksekkäästi voitoilla Uudesta-Seelannista ja Kamerunista. Torstain Kanada-ottelussa on panoksena E-lohkon voitto. Yli 60 maaottelua urallaan pelannut van Es lienee jälleen kerran oranssipaitojen avauskokoonpanossa.

Hollanti EM-kulta 2017
Kika van Es, Lieke Martens ja Danielle van de Donk juhlivat Euroopan mestaruutta kesällä 2017.AOP

Liigamestaruus puuttuu

Liigamestaruus on karttanut van Esiä koko uran ajan. Keväällä 2018 hän pelasi vielä Twentessä, joka hävisi niukasti mestaruuden juuri Ajaxille. Van Es vaihtoi kesällä kilpailijan riveihin, mutta joutui tyytymään jälleen hopeaan. Vanha seura Twente vei mestaruuden Ajaxin nenän edestä.

Siirto Ajaxiin herätti pienimuotoisen kohun, sillä van Es oli vain vuotta aiemmin todennut haastattelussa olevansa Ajaxia vastaan. Kannattajat muistivat lausunnon ja van Es sai kuulla asiasta tiuhaan.

– Olin juuri siirtynyt Twenteen. Se ei ollut järkevää ja voin vain syyttää itseäni. Ajaxissa se ei ollut ongelma, mutta sosiaalisessa mediassa sain paljon uhkauksia lähinnä miehiltä, van Es kertoi hollantilaisen Parool-lehden (siirryt toiseen palveluun) haastattelussa toukokuussa.

Ensi kaudeksi van Es toivoo siirtyvänsä pelaamaan ulkomaille. Huhuissa häntä on viety ainakin Arsenaliin, mutta pelaajan itsensä mukaan siirto on kariutunut. Selvää on, että Ajaxissa ura ei ainakaan jatku.

– Minun täytyy etsiä toinen seura. Englannissa on hyvä kilpailu, Espanjassa taas paistaa aurinko. Annan asioiden vain tapahtua, van Es sanoi arvoituksellisesti Fox Sportsille (siirryt toiseen palveluun).

Hollanti kohtaa alkulohkon päätöspelissä Kanadan torstaina kello 19. Suora lähetys ottelusta alkaa TV2:ssa ja Areenassa kello 18.40.

Areenasta löytyvät niin suorat lähetykset, kisauutiset, kattava tulospalvelu, parhaimmat videoklipit ja kisapelit. Kisoja voi seurata kätevästi Areena-sovelluksella tai osoitteessa yle.fi/mmfutis.

Lue myös:

Ensin tulivat kyyneleet, sitten alkoi syyttely – tuomarin ratkaisut saivat karun kohtalon kokeneet Skotlannin pelaajat raivon valtaan: "Se oli täysi farssi"

Kommentti: MM-futiksen heittopussiksi ennustetun joukkueen huimaa urotekoa lyödään turhaan – missä oli kohtuus todella epäurheilijamaisessa hetkessä?

MM-kisojen alkulohkovaihe loppuu hurjaan trilleriin pudotuspelipaikoista! Katso tästä kutkuttava tilanne ja mahdolliset neljännesvälieräparit

MM-kisojen tuoreesta kaikkien aikojen maaliennätyksesta löytyy mielenkiintoinen yksityiskohta: “Monella olisi saattanut puntti tutista” – Sankari heitti itse piikin tasa-arvosta

Ennätyksellistä hattutemppuilua! – katso tästä, miten Jamaikan verkkoon mätettiin maaleja MM-kisoissa

Häikäisevää jalkapallohistoriaa! Näin Brasilian supertähti Marta nousi kaikkien aikojen maalintekijäksi MM-kisoissa, tuloksesta silti kirvelevä

Australian tähtihyökkääjällä Sam Kerrillä uskomaton neljän maalin ilta – Jamaikan MM-kisahistorian avausmaali oli laiha lohtu

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat