Suora

  • Uimahyppyjen MM, miesten 10 m:n alkukilpailu
  • Uimahyppyjen MM, miesten 10 m:n välierät

Neziri aitoi Suomen ennätyksen tuntumaan kovassa myötätuulessa – Hurske jäi kovalla ajalla vielä ilman MM-lippua

Naisten 100 metrin aitojen finaali oli Jyväskylän GP-kilpailussa korkeatasoinen.

yleisurheilu
Nooralotta Neziri
Nooralotta Nezirillä on kolmikosta selvästi eniten kokemusta arvokisoista.AOP

Jyväskylän GP-kilpailu huipentui upeasti naisten 100 metrin aitojen finaaliin.

Voiton kisassa vei Puolan Klaudia Siciarz ajalla 12,77. Toiseksi pinnisti Nooralotta Neziri, joka aitoi aivan Suomen ennätyksensä tuntumaan ajalla 12,82. Myötätuuli kuitenkin puhalsi finaalissa 2,3 metriä sekunnissa.

Nezirin vuonna 2016 juoksema Suomen ennätys on 12,81.

Aiturilla oli allaan hyvä kenraalipäivä Jyväskylässä. Vaikka Nezirin valmentajakin uskoi suojattinsa alittavan 12,90 Jyväskylässä, oli jännitys silti valtava jo ennen ensimmäistä starttia.

– Minua jännitti ihan hirveästi. Se on tosi hieno tilanne, että minua jännittää kaikki kisat. Tiedän, että täytyy juosta todella kovaa pärjätäkseen. Olen kaivannut tätä jännitystä pitkän aikaa, Neziri kommentoi Yle Urheilulle.

Jo aiemmin keskiviikkoiltana Neziri oli loistavassa vauhdissa. Hän alitti MM-rajan ajallaan 12,90.

– Ekan juoksun jälkeen purkaantui pieni jännitys. Oli vähän vaikeaa ladata itsensä toiseen juoksuun. Onnistuin silti mielestäni ihan hyvin.

Kisan kolmas oli Reetta Hurske ajalla 12,86. Finaali aidottiin kuitenkin niin kovassa myötätuulessa, ettei Hurskeen aika kelpaa MM-lippuun.

– Tähän sain kasattua kaiken, mitä vain sain irti. Totta kai harmittaa tosi paljon, että tuulta oli liikaa, Hurske kommentoi.

Alkuerässä Hurske aitoi aikaan 13,12. Aikaa heikensi kolaus toiseen aitaan.

– Minua harmitti jo alkuerän jälkeen tosi paljon. Sain viimein lähdön sellaiseksi kuin olen sen halunnut, mutta jouduin kiihdyttämään tokan aidan jälkeen uudelleen, kun tuli kolhuja.

Neljänneksi hyvätasoisessa kilpailussa ylsi Annimari Korte ajalla 12,90.

Muokattu 19.6.2019 kello 21.31: Lisätty urheilijoiden kommentit.

Lue myös:

Krista Tervo laittoi yli 18 vuotta vanhan moukarinheiton Suomen ennätyksen uusiksi – 70 metriä rikki!

Neziri tykitti alle MM-rajan kauden kotimaisella kärkituloksella!

Kelaustuolin kehä hajosi, Tähti pääsi kelaamaan vain satasen

Vakavat vammat ja isän äkillinen menehtyminen järkyttivät keihäsmitalisti Ari Manniota – nyt tunnelin päässä on kuitenkin valoa

Pika-aitureiden kärkikolmikko on tasainen, mutta tässä he eroavat – asiantuntija jakoi suomalaisille kilpasiskoille plussat ja miinukset

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat