Suora

  • Uimahyppyjen MM, miesten 10 m:n alkukilpailu
  • Uimahyppyjen MM, miesten 10 m:n välierät

Aituritähti Reetta Hurske mukaan Suomen universiadien joukkueeseen – kertoo henkisesti raskaasta alkukaudestaan: "Välillä on ollut huonompia päiviä"

Reetta Hurske tavoittelee Napolin universiadeista mitalia.

yleisurheilu
Reetta Hurske
Vatsavaivat ovat häirinneet Reetta Hursketta kesäkuussa.Vesa Pöppönen / AOP

Pika-aituri Reetta Hurske on Suomen yleisurheilumaajoukkueen kirkkain tähti kesäuniversiadeissa heinäkuussa. Olympiakomitean huippu-urheiluyksikkö täydensi tiistaina Napolin universiadeihin osallistuvaa joukkuetta 19 yleisurheilijalla.

Hurske, 24, on tällä hetkellä naisten sadan metrin aidoissa Euroopan tilaston yhdestoista ennätyksellään 13,04.

– Kausi on suunniteltu niin, että alkukesän tähtäin on universiadeissa. Sen jälkeen otetaan vähän treeniä ja sitten mennään Kalevan kisoihin, Hurske kertoi Yle Urheilulle.

Kaksi vuotta sitten Hurske osallistui Taipein universiadeihin. Silloin hän eteni välieriin ja sijoittui lopputuloksissa 11:nneksi. Tänä vuonna tavoitteet ovat korkeammalla.

– Olen nostanut tasoani sen verran, että finaalipaikkaa tavoitellaan ja siellä sitten taistellaan mitaleista, Hurske sanoi.

Taipein universiadeissa naisten sadan metrin aitojen kultamitalin voitti Hollannin Nadine Visser ajalla 12,98. Mitaliin riitti aika 13,19. Hurskeen tämän kesän tulostasolla mitali on realismia.

Hurske on parhaimmillaan juossut jopa 12,86, mutta Jyväskylässä tehty huippuaika oli tuulitulos. Tuuli on itse asiassa sotkenut Hurskeen kolme edellistä kilpailusuoritusta. Osittain sen vuoksi Dohan MM-kisojen tulosraja 12,98 on jäänyt tekemättä.

– On tämä ollut henkisesti raskasta, kun MM-rajaa ei ole tullut. Tavoite oli rikkoa se alkukesästä, Hurske sanoi.

Suomalaisista pika-aitureista Nooralotta Neziri ja Annimari Korte ovat rikkoneet MM-rajan. Hurskeella on ollut matkassa huonoa tuuriakin. Sen lisäksi hän on kärsinyt terveysongelmista.

– Pari viikkoa kärsin aika pahoista vatsavaivoista, jotka veivät energiaa treenaamisesta, kisaamisesta ja vapaa-ajan olemisesta. Toivotaan, että ne ovat takana päin.

Vaikka MM-rajaa ei ole vielä tullut, Hurske on yhä luottavaisin mielin.

– Välillä on ollut vähän huonompia päiviä. Kesä on kuitenkin pitkä ja edessä on hyviä kisoja. Se auttaa asian kanssa.

Seuraavaksi Hurske kilpailee sunnuntaina Sveitsissä. Ensi viikolla ohjelmassa on GP-kisa Tampereella, minkä jälkeen Hurske suuntaa Napoliin universiadeihin.

Lue myös:

Taas liikaa myötätuulta! Naisten pika-aidoissa kiidettiin huippuvauhtia, mutta tuulimittari ei ollut suotuisa

Suomalaisaitureiden uskomaton taso sai asiantuntijankin herkistymään: "Aitajuoksusta on tullut Suomen urheilun uusi keihäänheitto"

Neziri aitoi Suomen ennätyksen tuntumaan kovassa myötätuulessa – Hurske jäi kovalla ajalla vielä ilman MM-lippua

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat