Suora

  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Tämä kuva kertoo paljon MM-kisojen yllättäjästä – katastrofista noussutta Norjaa auttaa vaihtopenkillä professori, joka tilastoi jokaisen yläfemman

Norja jäi kaksi vuotta sitten EM-kisoissa ilman voittoja, mutta on tämän kesän MM-kisoissa yltänyt jo puolivälieriin.

FIFAn jalkapallon naisten MM 2019
Norjan avauskokoonpanon pelaajat heittivät yläfemmat vaihtopelaajille ennen alkulohkon Ranska-peliä.
Norjan avauskokoonpanon pelaajat heittivät yläfemmat vaihtopelaajille ennen alkulohkon Ranska-peliä. Yläfemmat ovat yksi tapa, jolla Norja on vähentänyt epäonnistumisen pelkoa. Michael Regan/Getty Images

Jalkapallon naisten MM-kisojen yksi mielenkiintoisimmista tarinoista liittyy Norjan joukkueeseen. Kaksi vuotta sitten Norja oli täysin kujalla EM-kisoissa Hollannissa. Se jäi alkulohkonsa viimeiseksi todella vaisujen otteiden jälkeen. EM-kisojen jälkeen myös tähtipelaaja, alkuvuodesta maailman parhaana palkittu, tähtipelaaja Ada Hegerberg boikotoi maajoukkuetta. Tänä kesänä Ranskassa MM-kisanäyttämöillä Norja on kuitenkin loistanut. Norja on ollut erittäin yhtenäinen joukkue.

Norja on kahdeksan parhaan joukossa 12 vuoden tauon jälkeen. Neljännesvälierissä Norja kukisti dramaattisten vaiheiden jälkeen jopa mitaliehdokkaaksikin nostetun Australian. Torstaina Norjalla on mahdollisuus kaataa Englanti ja edetä mitalipeleihin.

Norjan yleisradioyhtiö NRK kertoo (siirryt toiseen palveluun) yhdestä merkittävästä muutoksesta joukkueessa sitten EM-kisojen. Puolitoista vuotta sitten joukkue palkkasi urheilupsykologian professorin Anne Marte Pensgaardin. Hänen tehtävänä on tilastoida ja analysoida pelaajien kehonkieltä. Pensgaard tutkii esimerkiksi pelaajien eleitä, ilmeitä ja kosketuksia. Hän laskee niitä jokaisessa ottelussa.

Norja MM2019
Norjan maajoukkue kerääntyy rinkiin harjoituksissa. Oikealla takana mustaan joukkueen asuun pukeutunut vaaleatukkainen nainen on urheilupsykologi Anne Marte Pensgaard.Alex Grimm/Getty Images

Laskujen yksi seuraus on ollut, että pelaajien pitäisi pyrkiä positiivisuteen. Heidän pitäisi pystyä unohtamaan heti vastonkäymiset. Pelaaja voi psyykata ensiksi itsensä, sitten joukkuekaverit ja lopulta saada henkisen yliotteen vastustajasta. Usein tv-ruudusta MM-kisoissa on voinut havaita esimerkiksi päätänsä pyöritteleviä tähtiä epäonnistumisen jälkeen. Norjan peleissä vastaavia eleitä ei ole näkynyt Ranskassa.

Norjan päävalmentajan Martin Sjögrenin mukaan vielä kaksi vuotta sitten EM-kisoissa joukkuetta leimasi epävarmuuden tunne. Sjögren ja pelaajat ovat todenneet, että monta kertaa joukkue pelkäsi liikaa tehdä virheitä.

– Saattaa kuulostaa hassulta, mutta yksi meidän arvoista on katsoa toisiamme silmiin. Ylävitoset, kosketukset toistemme kanssa ja niin edespäin, ruotsalainen Sjögren kertoo.

Norjan valmentaja Martin Sjögren ja Caroline Graham Hansen heittävät yläfemmat Graham Hansenin maalin jälkeen.
Caroline Graham Hansen ja päävalmentaja Martin Sjögren saavat tässä yhden merkinnän lisää yläfemmoillaan.Anna Gowthorpe/BPI/REX/All Over Press

Otteluiden jälkeisessä palaverissa pelaajat saavat valmentajien normaalin analyysin lisäksi urheilupsykologi Pensgaardilta tilaston. Pensgaard on istunut ottelun ajan vaihtopenkillä ja kirjannut kännykkäänsä lomakkeeseen positiivisten ja negatiivisten kehonkielien määriä.

Lomakkeessa on 10 positiivista ja 4–6 negatiivista kohtaa. NRK:n mukaan positiiviset kohdat ovat esimerkiksi katsekontakti ja ylävitoset pelaajien välillä. Joukkueelle esitetään myös videoita positiivisista tilanteista. Negatiivisia tilanteita ei koskaan näytetä.

Norjan tähdistä Kristine Minde kertoo, että hän on viime aikoina keskittynyt hyvin paljon katsekontaktiin joukkuetoveriensa kanssa.

– Etenkin silloin, kun kentällä on vaikeaa. Sitten pidämme päämme ylhäällä ja katsomme toisiamme. Näytämme oikeasti, että olemme toinen toistamme varten kentällä. Tuemme toisiamme. Mielestäni sillä voi olla paljon merkitystä, Minde totesi NRK:lle.

– Tämä on auttanut meitä todistetusti paljon. Meillä on hyviä numeroita siitä, kapteeni Maren Mjelde puolestaan kommentoi.

Norja on osoittanut MM-kisojen aikana jo henkistä lujuutta todella kovassa paikassa, kun se voitti Australian rangaistuspotkukilpailussa rajun 120 minuutin pelaamisen jälkeen neljännesvälierissä. Urheilupsykologi Pensgaardin mukaan positiivisen kehonkielen määrä vaihtelee paljon peleittäin.

– Olemme tyytyväisiä joihinkin peleihin. Joissain me voimme kehittyä. Mutta mielestäni pelaajat ovat kehittyneet hyviksi, Pensgaard sanoo.

Pensgaardin tapaa toimia on tarkoitus tutkia vielä enemmän hänen työpaikallaan Olympiatoppenilla. Se on norjalaisen huippu-urheilun hermokeskus.

– Tapaa testataan yliopistossa, ja aiomme käyttää enemmän aikaa sen testaamiseen. Tutkimusta ei ole vielä tehty paljon. Käsipallossa sitä on tehty vähän, Pensgaard avaa.

Englanti odottaa vaikeaa puolivälierää

Phil Neville
Phil Nevillen on tiukan paikan edessä Norjaa vastaan.Alex Grimm/Getty Images

Englannin päävalmentaja Phil Nevillekin on vaikuttunut Norjan esityksistä toistaiseksi.

– Norja on ollut todennäköisesti MM-kisojen yllätysjoukkue. Heistä tekee vaikean vastuksen pelisyteemi ja joukkuehenki. Koen, että heidän tarkoituksena on näyttää olevansa riittävän hyviä ja voivat voittaa ilman parasta pelaajaansa, Neville sanoi lehdistötilaisuudessa keskiviikkona. (siirryt toiseen palveluun)

Nevillen mukaan Norjan pelaajilla näyttää olevan jatkuvasti hauskaa turnauksessa.

– Uskon, että ottelusta tulee todella vaikea. Norja on yksi vaikeimmista vastustajista, joka olisi voinut tulla vastaan puolivälierissä, Neville pohti.

Englannin ympärille mustia pilviä on tuonut joukkueen terveystilanne. Neville kertoi, että joukkueen kummankin keskuspuolustajan Steph Houghtonin ja Millie Brightin pelaaminen Norjaa vastaan on todella epävarmaa. Kapteeni Houghton loukkaantui neljännesvälierässä Kamerunia vastaan. Bright on saanut jonkinlaisen pöpön. Nevillen mukaan jonkinlainen virus pyörii Englannin leirissä.

– Stephin tilanne johtuu taklauksesta. Milliellä on virus. Millien tilanne on epävarmempi, Neville totesi BBC:n mukaan (siirryt toiseen palveluun).

– Odotamme heidän pelikuntoaan viimeiseen hetkeen saakka.

Mutta kaikki eivät usko Nevillen puheisiin. Norjan 39-vuotias maalivahti Ingrid Hjelmseth piti Nevillen lausuntoja mediapelinä.

– On kiva, että Englanti antaa meidän ajatella Houghtonin loukkaantuneen. Mutta uskon, että hän pelaa. Se oli hauska heitto, Hjelmseth kuittasi Standardin mukaan. (siirryt toiseen palveluun)

Norja–Englanti, to 27.6 klo 22.00. Lähetys TV2:ssa ja Areenassa kello 21.30 alkaen.

Yle näyttää suorana kaikki MM-kisojen ottelut. Areenasta löytyvät niin suorat lähetykset, kisauutiset, kattava tulospalvelu, parhaimmat videoklipit sekä kisapelit. Kisoja voi seurata kätevästi Areena-sovelluksella tai osoitteessa yle.fi/mmfutis.

Keskiviikkona Areenasta voit katsoa suorana myös jalkapallon alle 21-vuotiaiden EM-kisojen välierät. Saksa–Romania -ottelun lähetys alkaa kello 18.50 ja Espanja–Ranska kello 21.50.

Yle Urheilu vieraili viime syksynä Olympiatoppenilla. Voit lukea siitä lisää täältä.

Olympiatoppen
Yle

Hämmästyttävää mitalisadetta luodaan mystisessä olympiakeskuksessa Oslon laitamilla – norjalaisten paratiisista paljastui myös suomalaisille tuttuja ongelmia

Maailman parhaana palkitun Ada Hegerberg maajoukkueprotestista voit lukea lisää alta:

Ada Hegerberg
AOP/imago sport

Maailman paras jätti MM-kisat välistä ja yhden naisen protesti jatkuu kenties ikuisesti – Ada Hegerbergin kelpaa loistaa seurajoukkueessaan

Kommentti: Maailman paras jäi pois jalkapallon MM-kisoista, mutta mikä ihme siinä ärsyttää? Urheilussa tarvitaan lisää rohkeita naisia

Lue myös:

"Tuomareita kohtaan epäreilu tilanne" – Yle Urheilu selvitti, kuinka paljon kohutut videotarkistukset ovat vieneet aikaa MM-kisoissa

Kuukausia odotettu superpeli, tyylien taisto sekä Norjan ja Ruotsin mahdollisuus komeaan saavutukseen – lue analyysit ja tiedät asetelmat MM-jalkapallon huimiin puolivälieriin

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat