Kaisa Sali kolmas Lahden triathlon-koitoksessa – "Kannustus oli ihan jäätävää"

Triathlonisti Kaisa Sali oli kolmas lauantaina Lahdessa käydyssä puolimatkojen kansainvälisessä Ironman-kilpailussa.

triathlon
Kaisa Sali
Kaisa Sali nautti yleisön kannustuksesta.Triathlon tiedote

Havaijille valmistautuva Kaisa Sali pinnisti Lahden Ironman-kisan kolmoseksi kesken palautumisen. Britannian India Lee voitti ja ennen suomalaista maaliin ehti myös toinen britti Katrina Rye.

– Tänään oli aika kova päivä ja paljon tapahtumia. Ei ollut helppo keikka tänään. Mutta oli mielettömän hienoa kisata koti-Suomessa. Kannustus oli ihan jäätävää, kehui Sali.

Pyöräilyssä kärkipaikan ottanut ja kärjessä maaliin saakka jatkanut Lee sai ajan 4.17.55. Rye hävisi reilut kolme minuuttia. Salin loppuaika oli 4.24.30.

Sali urheili kesäkuun alussa Australiassa täysmatkan Ironman-kilpailun, jossa hän oli niin ikään kolmas. Palautuminen urakasta oli sujunut sen verran hyvin, että 37-vuotias suomalainen tohti mennä lähtöviivalle Lahdessa.

– En ollut ihan palautunut edellisestä kilpailusta, mutta tästä lähtee treeni kohti Havaijin MM-kilpailuja. Juoksu ja pyöräily flippasivat aika pahasti loppua kohden. Pidin kisan jälkeen lomaa kolmen viikon aikana. Olisi pitänyt muistuttaa kroppaa, millaista kovatehoinen meno on. Tästä tuli hyvä treeni nyt.

Salin tähtäin on Havaijilla lokakuussa pidettävissä MM-kisoissa. Hän varmisti paikkansa lähtöviivalla Australian kisan sijoituksellaan.

Sali valmistautuu uransa mahdolliseen päätöskilpailuun leireilemällä Espanjassa ja kisaamalla mahdollisesti puolimatkalla vielä ennen Konan koitosta. Hänelle on kestävyysurheilun klassikosta aiemmilta vuosilta kaksi viidettä sijaa. Viime vuonna hän oli seitsemäs.

– Lähden ensi viikolla Espanjaan viideksi viikoksi treenamaan. Ammattitriatlonistina tulen viimeistä kertaa Turkuun 11. elokuuta.

Lahden Ironman-kisoissa miesten sarjan voitti Tanskan Daniel Baekkegård ennen Australian Nicholas Kasteleinia ja Sveitsin Manuel Kuengia. Tero Setola oli parhaana suomalaisena 12:s.

Suomessa harvoin kilpaileva triathlonisti Kaisa Sali odottaa innolla vanhempiensa kannustushuutoja Lahden Ironmanissa – "Ne huutavat vähän hiljaa, että hyvä Kaisa!"

Kaisa Sali kilpailee Lahdessa ja avaa seuraavan kovan harjoituskauden – "On mahtavaa, että Ironman on tullut myös Suomeen"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat