Suora

  • Elävä arkisto esittää
  • Leluja ja lentopalloa

Myös urheiluvälinejätit ovat havainneet MM-jalkapallohuuman – Yhdysvaltain naisten pelipaita myynyt ennätyksellisen paljon, suositumpi kuin Barcelonan pelipaita

Naisjalkapalloilijoiden arvostus näkyy myös maksettavissa bonuksissa, jotka ovat yhtä suuria kuin mitä miehille maksettiin viime vuoden MM-turnauksessa.

FIFAn jalkapallon naisten MM 2019
Megan Rapinoe
Yhdysvaltain naisten ykköspaita on suosittu myös fanien keskuudessa. Richard Heathcote/Getty Images

Naisten jalkapallon MM-kisat ovat kiinnostaneet historiallisella tavalla paitsi mediaa myös yleisöä. Esimerkiksi tv-ennätykset ovat paukkuneet ympäri maailmaa, ja jalkapallon emämaassa Englannissa osa naisten maajoukkueen MM-kisapeleistä on mahtunut BBC:n kymmenen katsotuimman jalkapallolähetyksen joukkoon tänä vuonna.

Kiinnostus on näkynyt myös pelipaitakaupoilla. Urheiluvälinejätti Nike tiedotti vastikään (siirryt toiseen palveluun), että Yhdysvaltain naisten jalkapallomaajoukkueen kotipelipaitaa on myyty enemmän kuin mikään jalkapallopaitaa koskaan yhden kauden aikana. Mistään ihan pienistä lukemista ei siis ole kysymys, sillä sama valmistaja tekee niin Barcelonan, Chelsean, PSG:n kuin Brasilian maajoukkueenkin pelipaidat.

Naisten jalkapallon kasvu on havaittu myös laajemmin urheilujättien parissa. Adidas kertoi myös maksavansa sponsoroimille urheilijoilleen saman bonuksen (siirryt toiseen palveluun) kuin mitä he maksoivat Venäjällä vuosi sitten MM-kultaa voittaneille sponsoroimilleen ranskalaispelaajille.

Täten Englannin tähtihyökkääjä Ellen White ja keskikentän Millie Bright kuittaisivat mestaruutta juhliessaan The Independentin mukaan miljoonabonukset.

Myös kultaisen kengän eli MM-turnauksen maalipörssin voittaja tulee samaan yhtä paljon Adidakselta palkintorahaa kuin Venäjän MM-turnauksessa palkinnon pokannut Harry Kane.

Englannin White jakaa tällä hetkellä maalipörssin kärkipaikkaa viidellä osumalla yhdessä Yhdysvaltain Alex Morganin ja Megan Rapinoen sekä Australian Sam Kerrin kanssa.

Mahdollinen voittosumma tuntuisi merkittävästi Whiten kukkarossa, sillä hyökkääjä tienasi viime kaudella Manchester Cityssä 60 000 puntaa eli lähes 67 000 euroa.

Lisäksi MM-kultaa voittaessaan Englannin pelaajat saavat kukin maan jalkapalloliitolta 50 000 punnan eli lähes 56 000 euron bonukset. Sitä ennen heidän on kuitenkin kaadettava ensin välierässä Yhdysvallat ja loppuottelussa Hollanti tai Ruotsi.

MM-välierä Englanti–Yhdysvallat ti 2.7. klo 22.00. Lähetys TV2:ssa ja Areenassa kello 21.30 alkaen.

Yle näyttää suorana kaikki MM-kisojen ottelut. Areenasta löytyvät niin suorat lähetykset, kisauutiset, kattava tulospalvelu, parhaimmat videoklipit sekä kisapelit. Kisoja voi seurata kätevästi Areena-sovelluksella tai osoitteessa yle.fi/mmfutis

Lue myös:

Vakoilukohu ennen MM-välierää! Englannin päävalmentaja Phil Neville närkästyi Yhdysvaltojen toiminnasta – hehkutti myös, miten supertähti Rapinoe rikkoi aiemmin hänen kellonsa

USA:n maalivahtilegenda Hope Solo ylistää Englannin tähtipuolustajaa, jota tarvittaisiin myös toisella laidalla: "Lucy Bronze pitäisi kloonata"

Ruotsin joukkueessa itseluottamus huipussaan upean Saksa-voiton jälkeen – "Menemme päätyyn asti"

Ujosta tytöstä on kasvanut Englannin historiallisen MM-kultajahdin tärkein palanen – raju sääntö oli lopettaa jalkapallopelit jo 12-vuotiaana

Asiantuntijat asettelivat Megan Rapinoelle kansallissankarin viittaa – ylistivät Yhdysvaltojen onnistunutta taktiikkaa ja muistuttivat Ranskan tylystä faktasta: "Aika normaali suoritus"

Välieriin jyränneellä Englannilla on käytössään murhaava ase: asiantuntija vakuuttui huippupuolustajan nappisuorituksesta – "Ilme ei värähtänytkään"

Maalipörssin voitosta taisteleva tähti lähetti kohutuuletuksellaan viestin – 109 maalia tehnyt englantilaistyttö nousi otsikoihin jo 20 vuotta sitten, koska ei saanut enää pelata poikia vastaan

Lähteet: Independent, Business Insider

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat