Suora

  • Elävä arkisto esittää
  • Huuhkajia ja panelistijuoruja

Karmea pettymys! Mitalisuosikki Taika Koilahti ei saanut lainkaan tulosta – "Jotenkin pystyy ehkä nielaisemaan tämän pettymyksen"

Taika Koilahden mitalinmetsästys alle 23-vuotiaiden EM-kisojen pituusfinaalissa päättyi kolmeen hyppyyn. 400 metrin aitajuoksija Viivi Lehikoinen oli pettynyt kilpailuunsa.

yleisurheilu
Taika Koilahti
Taika Koilahti on ollut tänä kesänä mainiossa hyppyvireessä. Nuorten EM-kisoissa hän joutui kuitenkin pettymään.Suomen Urheiluliitto

Taika Koilahti joutui pettymään pituushypyn finaalissa Gävlessä. Ikäluokan tilastokakkonen jäi kokonaan ilman tulosta, sillä hänen kolme hyppyään merkittiin yliastutuksi.

Koilahti oli ongelmissa askelmerkkinsä kanssa jo karsinnassa, eikä hän meinannut saada ponnistustaan kohdilleen. Tänä kesänä ennätyksekseen 664 suomalainen onnistui kuitenkin saavuttamaan finaalipaikan kolmanneksi pisimmällä loikalla 648.

Finaalissa Koilahden ensimmäinen hyppy oli reilusti yliastuttu, sillä hänen kantapäänsä osui lankulle. Toinen hyppy taasen oli varsin pitkäleiskaus, mutta sekin oli kuitenkin hyvin niukasti yli.

Kolmannessa hypyssään Koilahdella oli takanaan reipas myötätuuli (+2,8 m/s), mutta jälleen kerran vahaan jäi hänen hypystään jälki ja hän sai kolmannen rastin pöytäkirjaan.

Kolmelle viimeiselle kierrokselle olisi riittänyt 611 kantanut hyppy. Sen Koilahti on hypännyt kaikissa tämän kauden kisoissaan.

– Huonot fiilikset. Eivät ne voi mitkään muutkaan olla. Koitin siirtää sitä merkkiä taaksepäin, mutta ei vain jostain syystä mennyt. Ei voi mitään, Koilahti harmitteli Yle Urheilun haastattelussa ja kertasi vielä toista hyppyään.

– Siinä näkyi ihan pikkuinen, puolen sentin jälki. Siinä oli merkki, ei siinä voinut väittää vastaan, mutta kun en tuntenut, että se oli yli.

Koilahdella on takanaan huippukausi, mutta hän toivoi vielä enemmän, että sellaisia on edessäkin. Hän pystyi sulkemaan hyvin mitaliodotukset pois mielestään sunnuntain finaalissa.

– Onneksi ei ollut mitään odotuksia, kun kävi näin. Jotenkin pystyy ehkä nielaisemaan tämän pettymyksen, hän sanoi ja arvioi, että kisa oli hänelle varmasti kova kolaus.

Koilahden mukaan hänen hyppyvireensä tuntuu yhä yllättävänkin hyvältä. Hän aikookin nyt keskittyä tekemään kaiken oikein, jotta on kunnossa parin viikon päästä Kalevan kisoissa.

Kilpailun voittoon hyppäsi ennakkosuosikki, Ranskan Hilary Kpatcha tuloksella 673. Unkarin Petra Beata Farkas oli toinen (655) ja Serbian Milica Gardasevic kolmas (643).

Viivi Lehikoinen
Viivi Lehikoiselle seitsemäs sija ei ollut tyydyttävä, sillä hän pettyi juoksuunsa.Suomen Urheiluliitto

Lehikoinen pettyi juoksuunsa

400 metrin aitajuoksija Viivi Lehikoinen on ollut mitaleilla niin 17- kuin 19-vuotiaiden EM-kilpailuissa, mutta nyt hän ei ollut mukana mitalikamppailussa. Lehikoinen oli kuitenkin ennen kisoja tilastoajallaan sijalla 16, joten 7. sija ajalla 58,24 oli selkeä parannus.

– Vähän tuo tietysti lämmittää, mutta kun ei ole tyytyväinen omaan suorittamiseen, niin se sija on yhdentekevä, hän kertoi Yle Urheilulle.

Lehikoisen mukaan finaalijuoksun alku oli hyvä, mutta kaarrejuoksussa tulleet virheet rokottivat hänen loppujuoksuaan ja aikaansa. Mestaruuden voitti Belgian Paulien Couckuyt ennätysajallaan 56,17, hopeaa otti Italian Linda Olivieri (56,22) ja pronssia Sveitsin Yasmin Giger (56,37).

Kinnunen jäi viimeiseksi

Elina Kinnunen tavoitteli keihään finaalissa uutta ennätystään, mutta jäi siitä kauaksi. Hän astui ensimmäisen heittonsa yli ja hänen kahdesta seuraavasta heitosta saamansa tulokset jäivät vaatimattomaksi. Heitot kantoivat 47,57 ja 46,59, kun hänen tänä kesänä heittämänsä ennätys on 55,41.

Kinnusen tulos oli finaalin huonoin, eikä hän selviytynyt kolmelle viimeiselle kierrokselle. Mestaruuden voitti ennätyksensä 63,68 heittänyt Saksan Annika Fuchs. Hopeaa otti Turkin Eda Tugsuz tuloksella 61,03 ja pronssia Ranskan Evelina Mendes tuloksella 55,57.

Uusimäki sinnitteli loppuun asti

Leo Uusimäki otteli 10-ottelun sinnikkäästi maaliin asti, vaikka jäi ilman tulosta heti toisessa lajissa, pituudessa. Hän onnistui parhaiten keihäänheitossa, jossa hän heitti uuden ennätyksensä 51,23.

Uusimäen pisteet 6277 riittivät 15. sijaan eli hän oli ottelun päättäneistä urheilijoista viimeinen. Mestaruuden voitti Saksan Niklas Kaul, joka otti kolme lajivoittoa (seiväs, keihäs ja 1 500 metriä). Keihäässä Kaul kiskaisi hirmuvedon 77,36 ja paransi ennätystään noin viidellä metrillä.

Kaul otteli kisaennätyksen 8572 pistettä. Hopealle otellut Viron Johannes Erm teki maansa ennätyksen ikäluokkassa 8445 pisteellä. Myös pronssia saanut Saksan Manuel Eitel ottelu yli 8000 pisteen, kun hän päätyi tulokseen 8067 pistettä.

Taika Koilahtea ja Viivi Lehikoista haastatteli Janne Isaksson.

Päivitys klo 18.44: Lisätty Viivi Lehikoisen tulos ja kommentit.

Päivitys klo 19.06: Lisätty Taika Koilahden kommentit ja Elina Kinnusen tulos.

Päivitys klo 19.49: Lisätty keihäänheiton finaalin tulokset.

Päivitys klo 20.09: Lisätty Leo Uusimäen ja 10-ottelun tulokset.

Lue myös:

Suomalaisurheilijoiden pettymykset jatkuivat EM-kisojen päätöspäivänä: Wilma Murto jäi ilman mitalia – "Tänään ei vain aarrearkku auennut"

Ihmeellistä sähläystä pituuden EM-karsinnassa – Taika Koilahden hyppy hyväksyttiin jälkikäteen: "Joku tuli huutamaan, että ei voi nostaa valkoista"

"Poikkeuslahjakkuus, joita on kaivattu" - asiantuntija uskoo, että pituushypyn suomalainen supertalentti pystyy vieläkin hurjempiin suorituksiin

Pituushyppytähti Taika Koilahti lähestyy hurjaa vauhtia lähes 29 vuotta vanhaa Suomen ennätystä – huipputuloskin jätti odottamaan lisää: "Toivon, että tulisi vielä höpsö hyppy pidemmälle"

Taika Koilahti takoi huippusarjan ja ponkaisi kaikkien aikojen neljänneksi parhaan pituushyppytuloksen

Hurja tulosparannus kirvoitti Anniina Kivimäeltä kovan kiljahduksen maaliviivalla: "Tämä oli vielä paljon enemmän kuin mitä osasin odottaa"

Suomen viestimiehet jäivät ulos EM-loppukilpailusta – "Potentiaalia oli juosta paremmin"

Kommentti: Ella Junnilan nuorten EM-pronssi pelasti joukkueenjohtajan yöunet – menestysreseptistä jokainen voi ottaa mallia

Itsevarmuutta uhkuva Elina Kinnunen tähtää uusiin ennätyslukemiin keihään EM-finaalissa: "Totta kai mitali on mielessä"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat