Suora

  • Tanssin Grand Slam, lattarit
  • Urheiluruutu
  • Yleisurheilun GP
  • Koripallomaaottelu Suomi - Venäjä
  • Stella Hagelstam haluaa olympiaratsastajaksi ja tehdä edesmenneen äitinsä ylpeäksi
  • Urheiluruutu
  • Koripallomaaottelu Suomi - Venäjä

Topi Raitanen uudella taktiikalla Lapinlahden GP-kisoihin – ennätyksen tavoitteluun suoraan vuoristosta

Erinomaisessa vireessä alkukaudella ollut Topi Raitanen saapuu ensimmäistä kertaa kisoihin suoraan vuoristoleiriltä.

Topi Raitanen
Topi Raitanen Paavo Nurmen kisoissa
Topi Raitanen on ollut ennätysvauhdissa alkukaudella.Tomi Hänninen

Topi Raitanen kilpailee keskiviikkona Lapinlahden GP-kisoissa reilun kuukauden tauon jälkeen. Raitasen edellisessä 3 000 metrin estejuoksukisassa riittää muisteltavaa. Hän paransi Paavo Nurmen kisoissa Turussa ennätystään yli kuusi sekuntia. Tulos oli 8.21,47.

Turun kilpailun jälkeen Raitanen lähti vuoristoleirille Sveitsiin St. Moritziin. Ennen leiriä Raitasen piti juosta 1 500 metrin kisa Saksassa, mutta se peruttiin huonon sään takia. Kolmen viikon leiri Sveitsissä päättyi viikonloppuna, ja Raitanen palasi Suomeen maanantaina aamuyöstä.

– Korkealla palattiin perusharjoitteluun. Siellä harjoiteltiin kovaa ja enemmän vauhtikestyvyyspainotteisesti. Saa nähdä, miten kilpailuvalmiudet löytyvät. Eiköhän siitä saada hyvä kisa aikaiseksi, Raitanen sanaili Lapinlahden urheilukentällä tiistaina.

Raitanen testaa ensimmäistä kertaa kisaamista heti vuoristosta palaamisen jälkeen. Tarkoituksena on selvittää taktiikan sopivuus tulevia arvokisoja varten. Toki kaksissa seuraavissa kisoissa, syksyllä MM-kisoissa Dohassa ja ensi vuonna Tokion olympiakisoissa, urheilijoiden valmistautumiseen ja kilpailemiseen vaikuttaa kuumuus.

– Ei varmaankaan mennä ihan samalla tavalla Dohaan ja Tokioon. Tällä kertaa mennään näin ja katsotaan, miten se sujuu. Tiedän, että harjoittelu on toiminut tämän vuoden aikana todella hyvin, joten yksittäisellä kisalla ei ole niin merkitystä. Pidetään iso kuva mielessä ja mennään eteenpäin.

Topi Raitanen PNG 2019
Topi Raitanen on juossut 3 000 metrin esteiden kisan tänä kesänä kahdesti. Tomi Hänninen

Vielä siihen Turun ennätysjuoksuun. Voisiko Topi Raitanen parantaa jälleen ennätystään heti vuoristoleirin päätyttyä? Camilla Richardsson näytti mallia viime viikolla ja paransi ennätystään leireilyn päätteeksi niin ikään 3 000 metrin estejuoksussa.

Paavo Nurmen kisoissa nousujohteiseen juoksuun verrattuna Raitanen aikoo lähteä Lapinlahdella erilaisella taktiikalla. Tarkoituksena on hakea tasaisempaa vauhdinjakoa.

2 000 metrin väliajan kohdalla pitäisi olla kolmesta viiteen sekuntia nopeampi Turun kisaan verrattuna.

– Sen jälkeen päälle hyvä loppurypistys. Siitä päästään lähelle 8.20. Päivät ja kilpailut ovat erilaisia. Totta kai sitä toivoisi, että pääsisin vähän ennätyksestä nipistämään. Tämä on kuitenkin yksi kilpailu muiden joukossa, mutta olisi mukava juosta kovaa, Raitanen pohti keskiviikon kilpailua.

Lähetys Lapinlahden GP-kisoista alkaa TV2:ssa ja Yle Areenassa klo 18.30. Raitanen juoksee kello 20.20.

Lue myös:

Yleisurheilun MM-joukkuetta täydennettiin seitsemällä urheilijalla – Helander ja Ruuskanen valittiin, pika-aiturit jäivät vielä rannalle

Topi Raitanen murskasi MM-rajan ja nipisti myös olympiarajan alle! – oma valmentaja jäi tilastossa taakse

Tero Pitkämäki ja Oliver Helander kamppailevat aikaa vastaan – valmennusjohtaja odottaa kovaa taistoa arvokisalipuista: "Nyt on Teron valmentajan mukaan nähty merkkejä paremmasta" Annimari Korte pääsee kilpailemaan viimein ilman kipuja – Lapinlahden kisaan pika-aiturilla on kova tavoite

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat