Suora

  • Dota 2: The International -loppuottelu
  • Rallin MM, Saksa, Power Stage - live
  • Tulosten takana: minä Antti Ruuskanen
  • Este- ja kouluratsastuksen EM: esteratsastus
  • Annimari Korte haluaa näyttää epäilijöille että he ovat väärässä. Hänelle mikään ei ole mahdotonta

Mitä ihmettä jättiläismäisille mieskuulantyöntäjille on tapahtunut? Häkellyttävä muutos herättää kysymyksiä

Miesten kuulantyönnössä eletään historiallista aikakautta.

kuulantyöntö
Ryan Crouser ja Tom Walsh ovat kuulantyönnön nimekkäimmät tähdet.
Pyörähdystyylin nimeen vannovat Ryan Crouser ja Tom Walsh (taka-alalla) pitävät 22 metrin rajaa pilkkanaan.imago sportfotodienst / All Over Press

Sydneyn olympiastadionilla elettiin suomalaisittain unohtumaton yleisurheilupäivä 22. syyskuuta 2000. Pääroolissa oli Arsi Harju, joka saavutti vasta toisena suomalaisena kuulantyönnön olympiakultaa. Odotus ensimmäisen olympiavoiton jälkeen oli ollut pitkä, sillä Ville Pörhölän kultamitalista ehti vierähtää 80 vuotta. Paljon oli ehtinyt muuttua myös siitä, kun Pörhölä työnsi Antwerpenissä pakitusta muistuttavalla pökkäystyylillä voittoon tuloksella 14,81.

Silmiinpistävin muutos oli mukaan tullut pyörähdystyyli, jota Harjukin käytti ja jolla tehtiin historiaa jo 1975. Tuolloin yhdysvaltainen Brian Oldfield työnsi ensimmäisenä ihmisenä kuulan yli 22 metrin, heti lukemiin 22,86. Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF ei kuitenkaan hyväksynyt tulosta maailmanennätykseksi, koska Oldfield oli ajan hengelle epäsovelias tapaus, ammattilaisurheilija. Siispä kunnian ensimmäisenä 22 metrin työntäjänä sai virallisesti Neuvostoliiton Aleksandr Baryshnikov, joka pyörähteli pallon lukemiin 22,00 Ranskan Colombesissa järjestetyissä amatöörikisoissa 10. heinäkuuta 1976.

Huipputuloksistaan huolimatta niin Baryshnikov kuin Oldfieldkään eivät silti saavuttaneet urallaan olympiakultaa, vaan Harjusta tuli vasta toinen pyörähdystyyliä käyttänyt olympiavoittaja Atlantassa 1996 juhlineen Randy Barnesin jälkeen. Vuosiin 1996–2000 ajoittuu myös vaihe, jolloin pyörähtäjiä alkoi olla arvokisafinaalissa enemmän kuin pakittajia.

Pyörähdystä suosiva kehitys tapahtui nopeasti, sillä vielä vuonna 1983 Helsingissä järjestetyissä ensimmäisissä MM-kisoissa ainoa tyylin nimeen vannonut oli neljänneksi sijoittunut yhdysvaltalainen Dave Laut. Siitä huolimatta, että Laut sai vuoden 1984 Los Angelesin finaalissa tekniikassaan tulitukea kolmelta muulta pyörähtäjältä, vuoden 1987 Rooman MM-kisoissa pakittajat hallitsivat jälleen 11–1. Ainoana pyörähtäjänä esiintynyt Puolan Helmut Krieger jäi koko joukon viimeiseksi, ja tuolloin hän tuskin uskoi, että 30 vuotta myöhemmin asetelma olisi täysin toinen.

Vaikka 2010-luvun kaksi ensimmäistä MM-finaalia ja välissä Lontoon olympiafinaali päättyivät pakittajien juhliin, vuoden 2017 Lontoon MM-finaalissa enää Saksan David Storl edusti klassista työntötyyliä – ja hänkin 9. sijan arvoisesti. Tämä oli kuitenkin vasta alkusoittoa.

Vuoden 2012 Lontoon olympiafinaali oli pakittajien juhlaa, kun Tomasz Majewski (kesk.) ja David Storl (vas.) nappasivat kaksoisvoiton. Viisi vuotta myöhemmin Storl oli enää ainoa MM-finaaliin yltänyt työntäjä, joka vannoi klassisen työntötyylin nimeen.
Vuoden 2012 Lontoon olympiafinaali oli pakittajien juhlaa, kun Tomasz Majewski (kesk.) ja David Storl (vas.) nappasivat kaksoisvoiton. Viisi vuotta myöhemmin Storl oli enää ainoa MM-finaaliin yltänyt työntäjä, joka vannoi klassisen työntötyylin nimeen.European Pressphoto Agency EPA / All Over Press

Taso leveämpi kuin koskaan

Samalla kun pakittajat ovat jääneet alakynteen, miesten kuulan yleinen taso on noussut uusiin sfääreihin. Jos Harju voitti Sydneyssä 2000 olympiakultaa tuloksella 21,29, kaksi vuotta sitten Lontoon MM-finaalissa sillä olisi irronnut vasta viides sija. Vielä rajummin tulosten kehitystä voi hahmottaa, kun vertaillaan kausien 2000 ja 2017 maailmantilastoja.

Kun vuonna 2000 tilastoykkösenä paistatellut Adam Nelson ylitti ainoana haamurajana pidetyn 22 metriä, vuonna 2017 saavutukseen ylsi peräti viisi työntäjää. Vielä hurjemmaksi lukeman tekee se, että nämä viisi työntäjää ylittivät 22 metriä yhteensä 18 kilpailussa, ja kun näistä kisoista huomioidaan myös muutkin kuin pelkkä paras työntö, 22 metriä ylittyi kaikkiaan hulppeat 33 kertaa.

Kuulantyöntö oli yksi lajeista, johon hitaasti kehittynyt dopingtestaaminen iski 1980-luvun lopulla, mutta edes villeimpinä vuosina 1986–88 ei päästy yhtä usein päälle 22 metrin kuin vuonna 2017. Piikkinä oli vuosi 1988, jolloin rajapyykki ylitettiin yhteensä 30 työnnöllä. Sen sijaan vuosina 1991–1999 jälkeen 22 metriä ylittyi yhteensä vain seitsemän kertaa.

Vaikka 22 metrin raja pommitettiin rikki 28 kertaa vuosina 2000–09, raju tasonnosto tapahtui vasta 2016. Tuolloin vuonna 1992 syntyneet Yhdysvaltain Ryan Crouser ja Uuden-Seelannin Tom Walsh rynnivät aikuisten ympyröihin Crouserin maanmiehen, vuoden 2015 maailmanmestarin Joe Kovacsin seuraksi. Kolmikko miehitti mitalisijat Rio de Janeiron olympiafinaalissa, ja Crouser pukkasi uudeksi olympiaennätykseksi 22,52 metriä.

Vuonna 2016 yli 22 metrin työntöjä tuli 12, mutta jo seuraavana vuonna niitä nähtiin ennätykselliset 33 kappaletta. Taso säilyi myös viime vuonna, 28 ylitystä, mutta kuluva kesä povaa jo uutta ennätystä: vaikka Dohan MM-finaaliin on aikaa vielä kymmenen viikkoa, 22-metrisiä työntöjä on nähty jo 23 kappaletta.

Moni yleisurheilua seuraava on varmasti pohtinyt, mistä hirmutulokset oikein kumpuavat. Eikä syyttä, sillä tunnetusti räjähtävää maksimivoimaa vaativan lajin menneisyys on kaikkea muuta kuin puhtoinen. Vuonna 1990 maailmanennätyksen 23,12 työntänyt Randy Barnes kärysi anabolisista steroideista vielä myöhemmin samana kesänä ja sai lopulta elinikäisen kilpailukiellon 1998, kun hän kärysi toistamiseen. Hänen lisäkseen kuulantyönnön historiassa vain Ulf Timmermann on ylittänyt 23 metriä, mutta pakituksen ME-lukemia 23,06 hallussaan pitävän voimapesän kisaverkkareita koristivat pahaenteisesti kirjaimet DDR.

Itä-Saksan Ulf Timmermann työnsi olympiakultaa pakitustyylillä Soulissa 1988. Voittotulos 22,47 säilyi olympiaennätyksenä 28 vuotta.
Itä-Saksan Ulf Timmermann työnsi olympiakultaa pakitustyylillä Soulissa 1988. Voittotulos 22,47 säilyi olympiaennätyksenä 28 vuotta.imago sportfotodienst / All Over Press

Osansa laji on saanut myös Kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n viime vuosien dopingtaistelusta, jossa näytteiden uudelleenanalysoinnin ansiosta peräti neljä mitalia on mennyt uusjakoon pelkästään olympia- ja MM-tasolla. On siis täysin perusteltua pohtia, onko urheilijoiden tarpeisiin valjastettu lääketiede löytänyt jotain, mistä antidopingviranomaiset eivät ole vielä päässeet jyvälle.

Kehitys eri suuntaan kuin muissa voimalajeissa

Kun tarkastellaan muita yleisurheilulajeja, joissa urheilijoita on kärynnyt samoista dopingaineista kuin miesten kuulassa, vastaus on ei. Pakitusta suosivassa naisten kuulassa tulostaso laahaa kärjen osalta lähes kolme metriä ME-lukemista, ja 2000-luvulla miesten moukarissa kehitys on ollut täysin päinvastainen verrattuna miesten kuulaan. Jos pelkästään vuonna 2000 peräti 20 miesheittäjää linkosi lekan yli 80 metrin, kolmen viime vuoden aikana siihen ovat pystyneet vain puolalaiset Pawel Fajdek ja Wojciech Nowicki sekä kertaalleen britti Nick Miller.

Löytyykö vastaus miesten kuulan kehitykseen sittenkin tekniikassa vallan ottaneesta pyörähdyksestä ja sen biomekaniikasta? Sinisilmäisyyteen dopingin osalta ei pidä sortua, mutta tuoreinta maailmantilastoa tutkiessa vastaus on kyllä. Suorastaan häkellyttävää on, että kuluvalla ulkoratakaudella 50 parhaan työntäjän joukossa on enää ainoastaan yksi pakittaja.

Vaikka pyörähdystyylillä on työnnetty päälle 22 metrin jo 44 vuoden ajan, se on tekniikaltaan vielä nuori verrattuna pakitukseen. Toisin kuin pakituksessa, pyörähdyksessä pystytään hyödyntämään paremmin ns. venymis-lyhenemissyklusta.

Venymis-lyhenemissykluksessa kyse on eräänlaisesta vieteri-ilmiöstä: kun lihasta venytetään, se vastaa supistumalla. Mitä nopeammin työntäjä pystyy toteuttamaan liikkeen, sitä enemmän vapautuu energiaa.

– Kun pyörähtäjän kuulakädenpuoleinen jalka iskeytyy päkijäpainotteisesti rinkiin, siihen varastoituu elastista energiaa, jonka hän pystyy purkamaan saman tien. Samaa efektiä hyödynnetään pikajuoksussa, avaa urheilulääkärinä meritoitunut Harri Hakkarainen, joka toimi Urheiluliitossa pituushypyn ja kolmiloikan lajivalmentajana 1990-luvulla.

Hakkaraisen mukaan pakituksessa kontakti on hitaampi ja se tapahtuu koko jalkaterällä. Vaikka myös pakittaja saa varastoitua elastista energiaa, hän ei saa purettua sitä työnnön välivaiheesta lopun liikkeeseen yhtä hyvin kuin pyörähdyksessä. Hakkaraisen mukaan elastisen energian hyöty suoritukseen voi olla jopa 10–15 prosenttia.

– Pakituksessa luotua elastista energiaa menee hukkaan, ja siksi se vaatii tyylinä pyörähdystä enemmän raakaa maksimivoimaa. Lisäksi pyörähdystekniikassa pystytään hyödyntämään pyörimisenergiaa, josta urheilija hyötyy työnnön loppuvaiheessa.

Hakkarainen korostaa, että voimatuotollisesti nykytyöntäjät ovat monipuolisempia kuin aiemmin. Elastisen ja pyörimisenergian hyödyntäminen vaativat pyörähdyksessä enemmän hienomotoriikkaa kuin pakituksessa.

– Pakittajat voivat olla perus- ja maksimivoimatasoltaan vahvempia kuin pyörähtäjät, jotka voivat puolestaan olla ketterämpiä ja nopeampia voimantuottajia.

Tom Walshin aloitusasento on poikkeuksellinen, sillä hän luo voimakkaan kiertoliikkeen oikealla eli ns. vapaalla jalallaan.
Tom Walshin aloitusasento on poikkeuksellinen, sillä hän luo voimakkaan kiertoliikkeen oikealla eli ns. vapaalla jalallaan.European Pressphoto Agency / All Over Press
Ryan Crouserin molempien jalkojen kärjet ovat puolestaan kiinni ringin takaosassa.
Ryan Crouserin molempien jalkojen kärjet ovat puolestaan kiinni ringin takaosassa.imago sportfotodienst / All Over Press

Pitkät miehet alkoivat pyörähtää

Hienomotoriikassa nykypyörähtäjät eivät ainakaan kalpene takavuosien pyörähtäjille. Huomionarvoista on lisäksi, että nykyisin pyörähtäjät ovat aiempaa selvästi pidempiä. Siitä huolimatta, että valtaosa heistä on edelleen 180–190-senttisiä, kärkimiehistä Crouser ja 22 metrin kerhoa koukutteleva Kroatian Filip Mihaljevic ovat pituudeltaan 201-senttisiä.

Viime vuosina taistelu kuulaherruudesta on kuitenkin käyty Crouserin ja 186-senttisen Walshin kesken, ja mielenkiintoisen kaksikon taistelusta tekee työntäjien erilaisuus. Walsh on kilpakumppaniaan huomattavasti nopeampi ja ketterämpi, ja hän pystyy luomaan työntökädenpuoleisella jalallaan Crouseria voimakkamman impulssin. Crouser taas on Walshia huomattavasti voimakkaampi.

Walsh kertoo Yle Urheilulle tehneensä penkkipunnerruksessa ykkösen 225 kilolla, kun Crouser puolestaan ilmoitti keväällä tekevänsä samalla kilomäärällä 2–3 toiston sarjoja.

– Vaikka olen parantanut kaikkia voima-arvojani viime vuodesta, en edes pyri enää kasvattamaan voimatasojani mitenkään merkittävästi. Pystyn jo näillä voimillani työntämään ME:n, Walsh uhoaa puhelimitse Yhdysvalloista.

Walshilla on käynnissä kesän keskelle ajoitettu harjoituskausi, jonka hän viettää Georgian osavaltiossa sijaitsevassa Athensin kaupungissa. Siellä hän hioo nopeusominaisuuksiaan, joilla hän rakentaa työntönsä eri tavoin kuin Crouser. Vaikka kaikilla pyörähtäjillä ylivoimaisesti suurin osa kuulan lähtönopeudesta tuotetaan juuri ennen kuulan irtoamista tapahtuvassa kahden jalan tukivaiheessa, Walsh luo lähtönopeudesta prosentuaalisesti Crouseria huomattavasti suuremman osan työnnön alkuvaiheessa.

Crouser on kaksikosta kuitenkin huomattavasti varmempi kisatyöntäjä, sillä yhdysvaltalainen on ylittänyt ulkoradoilla 22 metriä jo 28 kilpailussa ja yhteensä uskomattomat 50 kertaa. Sana uskomaton on oikeutettu, sillä toisena tilastossa oleva Timmermann puhkaisi rajapyykin urallaan vain 32 kertaa, joihin hän tarvitsi 15 kilpailua. Walshillakin 22 metrin ylityksiä on kertynyt yhteensä 17 kappaletta, joilla hän jakaa viidettä sijaa ME-mies Barnesin kanssa.

Poikkeuksellisen Crouserista tekee se, että hän pystyy työntämään 22-metrisiä laakeja harjoituskaudellakin. Tämä ei Walshilta onnistu.

– Harjoituskauden maksimini kulkevat 20–20,5 metrin maastossa. Tarvitsen työnnössäni herkkyyttä, joka on peruja kriketistä, kertoo Walsh, jolla olisi ollut mahdollisuus ammattilaisuraan myös rugbyssa.

– Ennen kuulantyönnössä urheilijaa valmennettiin sitä kautta, että salilla oli oltava viisi päivää viikossa, penkistä piti nostaa vähintään 250 kiloa ja kyykätä 350 kilolla. Olen valmentajani (Dale Stevenson) kanssa taas lähtenyt ajattelemaan lajia nopeuden kautta, Walsh sanoo ja kertoo kyykkyennätyksekseen 290 kiloa.

Vuoden 2016 Rio de Janeiron olympiafinaalin jälkeen palkintopallilla seisoi pelkästään pyörähtäjiä. Kultaa työnsi 201-senttinen Ryan Crouser, joka on 15 pidempi kuin hopealle ja pronssille yltäneet Joe Kovacs ja Tom Walsh.
Vuoden 2016 Rio de Janeiron olympiafinaalin jälkeen palkintopallilla seisoi pelkästään pyörähtäjiä. Kultaa työnsi 201-senttinen Ryan Crouser, joka on 15 pidempi kuin hopealle ja pronssille yltäneet Joe Kovacs ja Tom Walsh.European Pressphoto Agency / All Over Press

Myös Crouserilla oli sauma valita huomattavasti kuulantyöntöä rahakkaampi ura, mutta NFL-testi Indianapolis Coltsiin vaihtui Rio de Janeiron olympiakisoihin. Nyt lahjakas kaksikko hallitsee kuulakekkereitä, Crouser hallitsevana olympiavoittajana ja Walsh maailmanmestarina. Suurin kysymys kuuluu silti, kumpi rikkoo ensimmäisenä Barnesin ME:n 23,12.

– Olen työntänyt harjoituksissa ME-lukemia, Crouser kuittasi Yle Urheilulle huhtikuussa.

Walsh puolestaan antaa esimerkin, joka ei jätä kylmäksi.

– Voin sanoa, että olen työntänyt kahdeksan kilon kuulaa 21,60. Sitä taustaa vasten uskon, että pystyn työntämään 23,5 metriä, Walsh paljastaa.

Lähtönopeus päälle 14 metriä sekunnissa

Yle Urheilun asiantuntija Jarkko Finni hätkähtää kuullessaan Walshin kahdeksan kilon kuulatuloksesta, mutta toteaa, että uusiseelantilaisen normaalipainoiseen kuulaan, 7,26 kiloa, tuottama lähtönopeus tukee pitkiä, ME-lukemia povaavia tuloksia. Jo vuoden 1987 Rooman MM-kisoista alkaen Kansainvälinen yleisurheiluliitto on teettänyt tutkijoilla eri lajeista biomekaniikkaraportteja, jotka ovat luettavissa liiton verkkosivuilta. Vaikka pyörähdystekniikka on kehittynyt vuosien saatossa, yksi sääntö ei ole muuttunut.

– Nyrkkisääntönä lajissa on pidetty, että työntääkseen 22 metriä kuulan lähtönopeuden on oltava irrotushetkellä 14 metriä sekunnissa, Finni sanoo.

– Pyörähdyksessä vartalolihaksiin syntyy pakitusta tehokkaamman kiertoliikkeen avulla voimakkaampi esijännitys, mikä kineettisen ketjun oikea-aikaisella purkamisella saadaan siirrettyä työntökäden olkapäähän ja välitettyä lopulta kuulan lähtönopeuteen, Finni sanoo.

Lähtönopeus on kuulantyönnön ylivoimaisesti tärkein osa-alue. Vuonna 1987 Roomassa Sveitsin Werner Günthör pakitti kultaa 22,23 kantaneella työnnöllä, jossa lähtönopeus oli 14,19 metriä sekunnissa. Kun Walsh puolestaan voitti kaksi vuotta sitten Lontoossa, kuula lähti uusiseelantilaisen kädestä nopeudella 14,15 metriä sekunnissa ja laskeutui stadionin nurmeen 22,03 metrin kohdalla.

Sveitsiläinen Werner Günthör on historian menestyksekkäimpiä pakittaja. Vuosina 1986–1993 hän voitti ulkoradoilla kolme MM-kultaa, yhden EM-kullan ja yhden olympiapronssin.
Sveitsiläinen Werner Günthör on historian menestyksekkäimpiä pakittaja. Vuosina 1986–1993 hän voitti ulkoradoilla kolme MM-kultaa, yhden EM-kullan ja yhden olympiapronssin.imago sportfotodienst / All Over Press

Walsh pystyy kuitenkin tuottamaan kaiken osuessa nappiin selvästi Günthöriä kovempia, jopa 14,5 metriä sekunnissa olevia lähtönopeuksia.

Lähtönopeuden lisäksi tulokseen merkittävästi vaikuttava elementti on lähtökulma. Se oli 201-senttisellä Günthörillä Rooman-työnnössään 35,5 astetta ja Walshilla Lontoossa 35,1. Günthörin Roomassa kuulalle tuottamaa lähtönopeutta ja -kulmaa voi käyttää verrokkina nykytyöntäjiin, sillä hänen voittotuloksensa on toistaiseksi edelleen voimassa oleva MM-kisaennätys. Paino sanalla toistaiseksi.

Günthör voitti kolmesta MM-kullastaan viimeisen Stuttgartissa 1993, ja vaikka pakittajat ovat sittemmin vieneet nimiinsä kaksi olympia- ja kolme MM-kultaa, Günthör jää historiaan todennäköisesti viimeisenä pakittajana, joka päätti kauden maailmantilaston ykkösenä. Se tapahtui juuri vuonna 1993.

Pakittajien lähes täydellinen häviäminen kuulakartalta ei ainakaan tue ajatusta, että kierre katkeaisi lähitulevaisuudessa.

– Uskon, että pakitus säilyy tekniikkana, mutta voitetaanko sillä enää mitaleita? Itse uskon, että paluuta niihin aikoihin ei enää ole, Walsh sanoo.

– Vaikka pyörähtäminen on ajoituksellisesti pakitusta herkempi tyylimuoto, se on keholle armollisempi tapa tuottaa voimaa, maailmanmestari lisää.

Niin Walshilla, Finnillä kuin Hakkaraisella onkin lajin historiaan liittyen yhteinen näkemys: pakituksen maailmanennätys 23,06 jää Timmermannille. Barnesin 23,12 on puolestaan vaarassa nykyisin jokaisessa kisassa, jossa mukana ovat Walsh, Crouser ja vastikään 22,61 työntänyt brassi Darlan Romani.

– En ajattele ME:tä, vaan se tulee, jos on tullakseen. En ihmettelisi, mikäli joku meistä tekee sen seuraavassa kilpailussaan, Walsh sanoo.

Lue lisää:

Saksan keihäsvalta horjuu? Johannes Vetter sivuun useiksi viikoiksi, samalla selvisi jo kolmannen saksalaisen huippuheittäjän loukkaantuminen – "Ei tule Suomeen"

Kommentti: Suomessa virittyy kaikessa hiljaisuudessa kaikkien aikojen keihäspommi

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat