Suora

  • Tanssin Grand Slam, lattarit
  • Urheiluruutu
  • Yleisurheilun GP
  • Koripallomaaottelu Suomi - Venäjä
  • Stella Hagelstam haluaa olympiaratsastajaksi ja tehdä edesmenneen äitinsä ylpeäksi
  • Urheiluruutu
  • Koripallomaaottelu Suomi - Venäjä

Norjan aituritähti palasi tauolta ennätysvireeseen, vaikka osui aitaan – olympiavoittaja povaa jo maailmanennätystä: "Todella varmaotteista!"

Euroopan ennätyksen juossut Karsten Warholm löysi suorituksestaan parantamisen varaa. Hän kertoi hermoilleensa ja tehneensä virheitä kilpailun aikana.

yleisurheilu
Karsten Warholm
Maailmanmestari Karsten Warholm palasi viiden viikon harjoitusjaksolta heti ennätysvauhtiin.AOP

Karsten Warholm yllätti kaksi vuotta sitten Lontoon MM-kisoissa koko yleisurheilua seuraavan kansan, kun hän voitti kultaa 400 metrin aitajuoksussa. Norjalainen oli niin yllättynyt, että hänen ilmettään maaliviivalla verrattiin norjalaistaiteilija Edvard Munchin kuuluisaan Huuto-maalaukseen.

Tänä vuonna Huuto-ilmettä tuskin nähdään yleisössä tai Warholmin omilla kasvoilla, sillä 23-vuotias on alkanut tottua voittamiseen – ja ennätysten murskaamiseen.

Warholm on osallistunut kuluvalla kesäkaudella kansainvälisiin kilpailuihin vain kolmesti. Kesäkuussa hän rikkoi 24 vuotta vanhan Euroopan ennätyksen kotiyleisönsä edessä Oslossa, kun hän juoksi ajan 47,33.

Kuten moni suomalainen ja kansainvälinen huippu, myös Warholm piti taukoa kilpailuista keskellä kesää. Ennen Stanfordin Timanttiliigan osakilpailua Kaliforniassa kesäkuun lopussa Warholm kertoi Norjan yleisradioyhtiö NRK:lle (siirryt toiseen palveluun), ettei hän halua tuhlata aikaa pitkiin lentomatkoihin. Se syö palautumista ja siksi hän haluaa kilpailla mahdollisuuksien mukaan ainoastaan Euroopassa.

Warholm oli hieman epävarma kunnostaan ennen paluutaan kilpailuihin Lontoon Timanttiliigassa.

– Priorisointi on valitettavasti osa elämää. Olen harjoitellut kovaa ja tehnyt kaiken parhaani mukaan. Kysymys kuuluukin, ovatko treenit väsyttäneet minua, Warholm kertoi NRK:lle ennen Lontoon Timanttiliigan kisaa. (siirryt toiseen palveluun)

Lauantai-iltana Warholm palasi viiden viikon tauolta ryminällä. Aidat eivät onneksi rymisseet, vaan ennätys. Huoli kilpailukunnosta oli ollut aivan turha.

Karsten Warholm
Warholmin MM-kultajuoksu Lontoossa vuonna 2017 muistetaan muun muassa nuoren norjalaisen yllättyneestä reaktiosta.AOP

Harvalla on Lontoon olympiastadionilta yhtä hyviä muistoja kuin Karsten Warholmilta, sillä lauantaina hän kohenteli Euroopan ennätystään aikaan 47,12.

Kaksi vuotta sitten Lontoossa MM-kulta irtosi Warholmin silloisella ennätyksellä 48,35, joten voinee sanoa, että hän on noussut kahden viime vuoden aikana uudelle tasolle.

Taianomainen 47 sekunnin raja

Kahden kymmenesosan parannus jo ennestään kovaan aikaan nostaa Karsten Warholmin osakkeita entisestään pari kuukautta ennen yleisurheilun MM-kilpailuja Dohassa Qatarissa.

Uudella ennätyksellään Warholm nousi kauden tilastossa Yhdysvaltain Rai Benjaminin ohi ykköseksi, tosin vain neljän sadasosan erolla. Viime vuonna 47 sekunnin haamurajan alle (46,98) pujahtanut Qatarin Abderrahman Samba on tämän kauden tilastokolmonen ajalla 47,27.

Ero tilastonelosena olevaan Quincy Halliin onkin sitten valtava. Yhdysvaltalainen on juossut matkan aikaan 48,48.

Norjan yleisradioyhtiö NRK:n asiantuntijakommentaattori, 800 metrin olympiavoittaja Vebjörn Rodal hehkutti Warholmia innoissaan.

– Todella varmaotteista! Hän voi vielä rikkoa maailmanennätyksen, Rodal sanoi.

Selostaja Jann Post ei uskaltanut luvata ME-aikaa 46,78, mutta huusi, että nyt lähestytään maagista 47 sekunnin rajaa.

Warholm itse löysi ennätysjuoksusta parantamisen varaa. Hän myönsi olleensa todella hermostunut ennen kisaa ja kertoi tehneensä pieniä virheitä kilpailun aikana.

– Osuin viidenteen aitaan. Siksi on fantastista, että silti tuli tuollainen aika, Warholm iloitsi.

Harjoitusviikot eivät ainakaan hidastaneet Warholmia. Vaikka olisivatkin, näkee hän sen välttämättömänä, jotta kunto säilyy pitkän kauden loppuun asti.

– On aina jännittävää nähdä, miten keho reagoi harjoitteluun. Tiedän, että treenijakso on hyvä investointi Dohaa ajatellen. Harjoittelusta on totta kai hyötyä, Warholm sanoi.

Lontoon Timanttiliigan osakilpailu on kaksipäiväinen. Sunnuntaina ohjelmassa on muun muassa miesten kiekko, jossa Ruotsin huippuvireinen Daniel Ståhl tavoittelee uutta kauden kärkitulosta.

Reilu viikko sitten maailmanennätyksen mailin matkalla rikkonut Hollannin Sifan Hassan testaa kulkuaan naisten 5000 metrillä ja yrittää rikkoa Tirunesh Dibaban 10 vuotta vanhan kisaennätyksen 14.33,65.

Naisten 100 metrillä nähdään Jamaikan Shelly-Ann Fraser-Pryce, joka on äitiyslomalta palattuaan päässyt hyvään vauhtiin ja tähtää jopa 10,70 alitukseen.

Lue myös:

Norjalaiset hurjassa vauhdissa Lontoossa – Warholm paransi jälleen Euroopan ennätystä, vasta 18-vuotias Ingebrigtsen juoksi 5000 metrillä Norjan ennätyksen

Warholm huipensi huikean illan Timanttiliigassa lyömällä 24 vuotta vanhan Euroopan ennätyksen – katso tästä kärkitulokset Oslosta

Purola pettyi 60 metrin pyrähdyksessä – Warholm ja ihmeteini Ingebrigtsen pitivät Norjan kultakannassa

Karsten Warholmin EM-kultajuoksusta tehtiin protesti, mutta se hylättiin: ”Tekijät olivat hieman luovia”

Torstain huippuhetkiä: Saksalaisten hurja keihäsnäytös, Nezirin katkera kohtalo, Norjan Warholm tykitti kultaa

Lähteet: NRK

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat