Suora

  • Dota 2: The International

Nathalie Blomqvist jäi kahden sadasosan päähän Suomen ensimmäisestä mitalista Boråsissa – mitalit karkasivat myös keihäsmiehiltä

Nathalie Blomqvist vastasi toistaiseksi parhaasta suomalaissuorituksesta yleisurheilun alle 20-vuotiaiden EM-kisoissa Boråsissa.

yleisurheilu
Nathalie Blomqvist
Nathalie Blomqvist Kuortaneella 2018.SUL-arkisto / Anssi Mäkinen

Nathalie Blomqvist vastasi sunnuntaipäivän parhaasta suomalaissuorituksesta yleisurheilun alle 20-vuotiaiden EM-kisoissa Ruotsin Boråsissa. IF Falkenia edustava Blomqvist jäi 3 000 metrillä Italian Elisa Ducolin nappaamasta pronssimitalista harmittavasti kahden sadasosan päähän ajallaan 9.32,44. Voittoon juoksi Puolan Zofia Dudek ajalla 9.30,06.

– Toivoin siinä lopussa, että olisin italialaisen edellä, mutta ei. Parhaani tein. Olin kuvitellut, että juostaisiin paljon kovempaa alusta asti, mutta kukaan ei halunnut vetää. Juoksun loppu taas tultiin todella kovaa, Blomqvist kertaili Suomen Urheiluliiton tiedotteessa. (siirryt toiseen palveluun)

Blomqvist jäi karsinnan ennätysvauhdistaan, sillä perjantaina hän piti karsinnan toiseksi kovinta vauhtia ajallaan 9.27,04.

Neljäs sija on suomalaisten paras suoritus Boråsissa. Lauantai-iltana Jessica Kähärä ylsi kolmiloikassa seitsemänneksi ja korkeudessa kahdeksanneksi.

Mitalit karkasivat keihäsmiehiltä

Karsinnassa ennätyksensä 76,26 metriä jysäyttänyt Topias Laine ei onnistunut nappaamaan mitalia sunnuntain finaalissa. Mitaliin Laineelta olisi tarvittu jälleen uutta ennätystä, sillä pronssia vei Kreikan Dimitrios Tsitsos tuloksella 77,79. Laineen paras heitto finaalissa kantoi 72,20 metriä, mikä riitti kuudenteen sijaan.

– Pikkuisen se harmittaa. Karsinta lupasi sen verran hyvää tälle päivälle. Kisa alkoi vähän takkuisesti. Edellispäivän karsinta vähän painoi jaloissa. Juoksu ei tullut helposti ja minulla heitto perustuu siihen juoksuun, Laine mietti Urheiluliiton tiedotteessa.

Kultaa vei Sveitsin Simon Wieland, joka heitti 79,44 metriä. Wieland paransi omaa ennätystään yli viidellä metrillä, sillä sveitsiläisen aiempi, heinäkuun alussa tehty ennätys oli 73,07.

Teemu Narvin 71,30-metrinen oikeutti kilpailun kahdeksanteen sijaan. Myös Narvi jäi karsinnan tasostaan, sillä lauantaina 74,20 metriä kantanut kolmas heitto oli suomalaisen kauden paras.

Kuulantyöntäjä Kaisu Eskelinen jäi sunnuntaiaamupäivän finaalissa viimeiseksi. Eskelisen ainut hyväksytty työntö kantoi 14,42, mikä jäi hänen karsinnan parhaastaan 14,89. Kullan vei myös karsinnassa pisimmälle työntänyt Hollannin Jorinde van Klinken tuloksella 17,39.

Naisten 4 x 100 metrin viestissä Suomi jäi karsinnan viimeiseksi ajalla 53,84. Suomen joukkueessa juoksivat Frida Hämäläinen, Saara Keskitalo, Jenna Kokkonen ja Kerttu Latvala. Karsintojen kovinta vauhtia piti Iso-Britannian joukkue, joka juoksi 44,06.

Miesten viestinelikko Jesse Väyrynen, Eero Hirvinen, Chibunna Ezeabasirim ja Samuel Purola juoksi 39,42, mutta lopulta suoritus hylättiin liian pitkän vaihdon vuoksi. Finaaliin olisi riittänyt 40,56.

Illalla Boråsissa kisaavat vielä muun muassa Saga Andersson seipäässä sekä Julia Valtanen ja Sofia Pölkky keihäässä.

Lue myös:

Monilahjakkuus nappasi Suomen ensimmäiset pistesijat nuorten EM-yleisurheilussa – karsinnan ykkönen Killinen jäi ilman tulosta finaalissa

Mitalivaroitus? Topias Laine jysäytti keihään karsinnassa ensimmäisellään uuden ennätyksensä ja marssi finaaliin

Suomen 18-vuotias keihästoivo on poikkeustapaus: Topias Laine harjoittelee paljon pikajuoksijoiden kanssa – havittelee "isojen poikien" kisoista nuorten EM-mitalia

Tiukoille meni! Suomalaistoivo Saga Andersson täpärästi EM-finaaliin – seiväs katkesi dramaattisesti verryttelyssä

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat