Suora

  • Tanssin Grand Slam, lattarit
  • Urheiluruutu
  • Yleisurheilun GP
  • Koripallomaaottelu Suomi - Venäjä
  • Stella Hagelstam haluaa olympiaratsastajaksi ja tehdä edesmenneen äitinsä ylpeäksi
  • Urheiluruutu
  • Koripallomaaottelu Suomi - Venäjä

Tuula Tenkanen edelleen kiinni MM-mitalissa ennen viimeistä kisapäivää

Tuula Tenkanen on 10 pisteen päässä kilpailua johtavasta Tanskan Anne-Marie Rindomista Japanin Sakaiminatossa.

purjehdus
Tuula Tenkanen
Tuula Tenkanen lähtee MM-kisojen viimeiseen kisapäivään kolmannelta sijalta.Jukka Saarikorpi / SPV

Purjehtija Tuula Tenkanen on edelleen lujasti mukana mitalitaistelussa Laser radial -luokan MM-kilpailuissa Japanissa. Suomalainen purjehtii ennen viimeistä kisapäivää kolmantena, 10 pistettä perässä kisaa johtavasta Tanskan Anne-Marie Rindomista.

Tenkanen nappasi tiistain kovatuulisissa lähdöissä sijat 3 ja 18.

– Tänään oli kovaa maatuulta, mutta siinä oli silti isoja paine-eroja ja tuulen kääntymiä. Onnistuin ensimmäisen lähdön reitinvalinnoissani, mutta toisessa en, Tenkanen kertoo liiton tiedotteessa.

Finaalipäivä on keskiviikko, jolloin kisataan kaksi lähtöä.

– Tärkeintä on purjehtia johdonmukaisesti ja tasaisesti, kertoo Tenkasen valmentaja Jon Emmett.

Monika Mikkola on ennen viimeistä kisapäivää kokonaiskilpailussa sijalla 14. Mikkola valitteli kisan jälkeen huonoja lähtöjä.

– Tämän päivän olosuhteet eivät ole vahvuuteni, joten olen ihan tyytyväinen tuloksiini. Jäin starteissa ja ensimmäisillä osuuksilla, mutta onnistuin parantamaan asemiani lähtöjen jälkimmäisillä puoliskoilla.

MM-kilpailu toimii samalla Mikkolan ja Tenkasen välisen olympiakarsinnan ensimmäisenä osana. Suomi saavutti yhden maapaikan Tokioon viime vuonna.

Lue myös:

Tenkanen nousi mukaan mitalitaistoon Laser radialin MM-purjehduksissa

Edes flunssa ei hidastanut purjehduslupausta – Oskari Muhosesta nuorten tuplamaailmanmestari

Suomelle historiallinen kultamitali universiadeista

Lähteet: Suomen Purjehdus ja Veneily ry

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat