Suora

  • Dota 2: The International

Järisyttävää draamaa! Dopingmyrskyssä ollut kiinalainen vei diskauksen jälkeen toisen MM-kullan – liettualainen ehti jo tuulettaa villisti

Miesten 200 metrin vapaauinnista muodostui todella dramaattinen Etelä-Korean MM-uinneissa. Kiinalainen Sun Yang sai toisen maailmanmestaruutensa kisoissa.

uinti
Sun Yang otti dramaattisesti toisen MM-kultansa – liettualaisvoittaja diskattiin
Sun Yang otti dramaattisesti toisen MM-kultansa – liettualaisvoittaja diskattiin

Uinnin pitkän radan MM-kisoissa nähtiin heti tiistain finaalisession alkuun dramaattinen finaali. Dopingkohun keskellä Etelä-Korean kisoissa ollut kiinalainen Sun Yang julistettiin voittajaksi jännittävien vaiheiden jälkeen 200 metrin vapaauinnissa.

Yang johti kisaa 150 metrin jälkeen, mutta liettualainen Danas Rapsys nousi voittoon. Liettualainen ehti juhlia voittoaan villisti ennen kuin hänelle tuomittiin diskaus.

– Ainoa syy, miksi Rapsyksen hylkäämiselle on vilppilähtö. Hän olisi liikkunut ennen lähtömerkkiä. Se on ainut syy, miksi vapaauinnissa voidaan oikeastaan hylätä, Yle Urheilun asiantuntija Vesa Hanski mietti tv-lähetyksessä heti kisan jälkeen.

Yang pääsi sen jälkeen tuulettamaan kisojen toista MM-kultaansa. Ensimmäinen tuli 400 metrin vapaauinnista.

Sun Yang on kuohuttanut MM-kisoissa. Hänen kerrottiin ennen kisoja rikkoneen vasaralla verinäytepullojaan yllätystestissä. Kansainvälinen Uimaliitto FINA käsitteli asiaa, mutta antoi Yangin kilpailla pitkän radan MM-kisoissa Etelä-Koreassa.

Kohu suureni entisestään, kun 400 metrin vapaauinnissa hopealle jäänyt ja Yangille hävinnyt Australian Mack Horton protestoi voimakkaasti kiinalaisuimarin mestaruutta. Horton ei noussut lainkaan palkintokorokkeelle seremoniassa, eikä kätellyt Sunia. Kuvissakin hän piti reilusti väliä maailmanmestariin.

Sunin dopingmaine yltää myös paljon pidemmälle kuin tähän vuoteen. Sun on kärsinyt vuonna 2014 kolmen kuukauden dopingpannan kiellettyjen aineiden käyttämisestä. Mikäli vasarakohua tutkiva Kansainvälinen vetoomustuomioistuin CAS katsoo Sunin syyllistyneen dopingrikkomukseen , hän voi saada elinikäisen kilpailukiellon.

Lue lisää:

Kansainvälinen Uimaliitto varoitti palkintoseremoniassa protestoinutta australialaisuimaria: "Kunnioitamme sananvapautta, mutta sen tulee tapahtua oikeassa kontekstissa"

Suomen joukkueenjohtaja puolustaa MM-kisoissa protestoinutta australialaisuimaria: "On aika sääli, että hän joutui uhraamaan oman tähtihetkensä"

The Guardian: Muut uimarit nousivat antamaan aplodit Hortonille, joka protestoi dopingkohussa rypevän MM-kultamitalistin voittoa – "Se oli upeaa"

Dopingkohun keskellä oleva kiinalaisuimari voitti MM-kultaa – hopeamitalisti protestoi rajusti ja kommentoi Yle Urheilulle: "Katsotaan, kuka tuon kultamitalin lopulta saa"

Kansainvälinen Uimaliitto katsoi läpi sormien kiinalaisen ME-miehen sekoilut – Suomen joukkueenjohtaja kaipaa kovempia otteita doping-asioissa

Tuhosi vasaralla testinäytteensä – kiinalaisuimarista levisi kiusallisia paljastuksia

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat