Kommentti: Suomen uinnin taso junnaa paikallaan – pudotusta edellisistä MM-kisoista

Uinnin taso maailmalla on jäätävän kova. Harva kansainvälisistä huipuista epäonnistuu kauden pääkisoissa, kirjoittaa Yle Urheilun toimittaja Pekka Viinikka.

uinti
Jallow
Mimosa Jallowin 50 metrin selkäuinnin pronssi vuoden takaisista EM-kisoista nostatti odotuksia MM-kisoihin. Päämatkalla Jallowin loppusijoitus oli 14:s.Jussi Nukari / Lehtikuva

Suomen kilpauinnin taso maailmalla riittää hyvänä päivänä välieriin, erinomaisena päivänä finaaliin, totesi Ylen kisalähetyksessä uintiasiantuntija Vesa Hanski. Pitää paikkansa.

Gwangjun uinnin pitkän radan MM-kisoissa Suomen saalis oli kaksi välieräpaikkaa ja yksi finaalipaikka, kaksi vuotta sitten Budapestissa välieräpaikkoja oli tuplasti enemmän ja finaalipaikkoja yksi, kuten Gwangjussa. Eteenpäin ei ainakaan ole menty.

Glasgow'n vuoden takaisessa Mimosa Jallowin saavuttamassa EM-pronssimitalihuumassa odotukset olivat Gwangjun MM-kisoissa korkeammalla kuin edellisissä kisoissa, toisin kävi. Parhaimmat urheilijat putosivat tasostaan ratkaisevalla hetkellä, juuri kauden pääkisoissa.

Matti Mattssonin vauhti suli käsittämättömällä tavalla 200 metrin rintauinnissa ja hän jäi kolme sekuntia kauden parhaastaan. Se on paljon, kun marginaalit ovat normaalisti hyvän ja epäonnistuneen kisauinnin välillä yhden, korkeintaan kahden sekunnin välillä huippukauden aikana.

Kisan jälkeen Matti Mattsson ja valmentaja Eetu Karvonen pohtivat, että yksi uintimatka kisoissa ja sen pitkä odottelu johtivat ylilatautumiseen ja tekniikkaongelmiin herkässä rintauinnissa. Se maksoi välieräpaikan MM-kisoissa. Kisamatka toiselle puolelle maapalloa jäi yhteen 200 metrin rintauintiin.

Ida Hulkko
Ida Hulkko sijoittui hienosti kahdeksanneksi 50 metrin rintauinnissa.AOP

Maailman huipuista harva epäonnistuu kauden pääkisoissa. Mimosa Jallow ei pystynyt venymään MM-kisoissa. Viime kesän EM-kisojen pronssimitalisti pystyi venymään ainoastaan 50 metrin selkäuinnissa välieriin. Kokonaistuloksissa sijoitus 50 metrin selkäuinnissa oli 14:s, kun kaksi vuotta sitten hän oli 13:s.

Työtä riittää, jotta välieräpaikat MM-tasolla vakiintuisivat ja finaalipaikkojakin irtoaisi. Odotuksia ladattiin myös 100 metrin selkäuinnin olympiamatkalle, mutta Jallow hyytyi alkueriin. Maailman taso on jäätävän kova.

Ari-Pekka Liukkosen päämatka, 50 metrin vapaauinti hyytyi alkueriin, kun hän kaksi vuotta sitten oli Suomen ainoa finalisti MM-kisoissa. A-P on kärsinyt selkäongelmasta, joka vaikuttaa varsinkin tärkeään ja herkkään starttiin. Liukkosen alkuerässä startti jouduttiin uusimaan, ja kisa oli käytännössä hänen osaltaan siinä. Harmi, mutta välieräpaikka olisi ollut otettavissa. Liukkonen jäi MM-alkuerässä kauden parhaastaan lähes kolme kymmenystä.

Rintauimari Jenna Laukkasen uintitekniikka on ollut hukassa koko kauden. Ajat ovat kaukana hänen parhaistaan. Laukkanen myönsi rehellisesti miettineensä ennen kisoja, kannattaisiko jäädä kotiin. Toni Piiraisen kanssa on tarkoitus miettiä seuraavat liikkeet tarkkaan, kuinka jatkaa eteenpäin, sillä uintivuosia olisi vielä jäljellä. Jenna Laukkanen on kahminut mitaleja lyhyen radan kisoissa, mutta pitkä rata onkin jo toinen juttu.

Ari-Pekka Liukkonen
Ari-Pekka Liukkonen ei selviytynyt alkueristä jatkoon Etelä-Koreassa.Vesa Pöppönen / All Over Press

Suomen joukkueen piristys oli Gwangjussa 16-vuotias uimari Laura Lahtinen, joka ennakkoluulottomasti paranteli kahta Suomen ennätystä. Hän aloitti kisat 400 metrin vapaauinnin Suomen ennätyksellä ja paransi omaa ennätystään peräti kolme sekuntia.

Muutama päivä myöhemmin Laura Lahtiselle irtosi välieräpaikka 200 metrin perhosuinnissa, kun nuori lupaus murskasi Emilia Bottaksen (o.s. Pikkaraisen) vanhan Suomen ennätyksen. Vilpitön ja suorasanainen, itseluottamusta uhkuva nuori uimari oli itsekin häkeltynyt ennätyksistään. Valmentaja Matti Mäellä on kultakimpale käsissään.

Ida Hulkko on arvokisauimari, ja kasvo, joka pelasti Suomen kisat. Hän väläytteli osaamistaan jo Glasgow'n EM-kisoissa viime kesänä, Gwangjussa hän oli välierässään kuudes ja eteni komeasti finaaliin. Finaalissa Hulkko ui kahdeksanneksi.

Tampereella Jere Jänneksen opissa harjoittelevalta parikymppiseltä uimarilta voidaan odottaa jatkossakin paljon. 50 metrin rintauinti ei ole kuitenkaan olympiamatka, joten paukkuja täytyy laittaa 100 metrin rintauintiin, jotta paikka olympia-altaaseen olisi mahdollinen. Toistaiseksi matkaa A-rajaan on runsas sekunti.

Suomen uintijohto, valmentajat ja uimarit käyvät varmasti loppukaudella ja ensi kauden kynnyksellä useita keskusteluja, kuinka edetään kohti Tokion olympiakisoja. Olympiavalmentaja ja MM-kisojen joukkueenjohtaja Jari Varjonen myönsi, että kisat olivat ykkösuimareille suurelta osin pettymys. Tokion A-raja on alitettuna ainoastaan Matti Mattssonilla, muilla riittää vielä töitä olympiakisojen A-rajaan ennen kuin aikaikkuna sulkeutuu kesäkuun 2020 lopulla.

Lue myös:

Ida Hulkko oli MM-finaalin kahdeksas – vaikka loppu meni pieleen, maalissa hymyilytti: "Ihan mahtava kokemus"

Suomen kaikkien aikojen parhaat rintauimarit karsiutuivat alkuerissä – Matti Mattsson oli pettymyksestä suunniltaan: "En viitsi sanoa suoraan"

MM-altaassa pettynyt Laukkanen tähyää jo olympiavuoteen – tahmean kauden syyksi on spekuloitu jopa ylikuntoa: "Salitreeni on mennyt liikaa eteenpäin, joten altaassa ei enää kulje"

MM-altaassa vilkas suomalaispäivä – kaikki jäivät ilman jatkopaikkaa, Liukkonen karsiutui täpärästi

Jallowin finaalipaikka jäi haaveeksi – “Oma potentiaalini ei ole näkynyt näissä kisoissa”

Selkävaivojen kanssa painiva Ari-Pekka Liukkonen avasi MM-urakkansa sivumatkallaan ja karsiutui – "Tilanne ei ole mikään hirveän hyvä"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat