Huippuviikonloppu viemäristä alas! – Räikkönen sai aikasakon ja pudotettiin MM-pisteiltä

Kimi Räikkönen ja toinen Alfa Romeo -kuljettaja Antonio Giovinazzi saivat 30 sekunnin aikasakon Hockenheimin kisatuomaristolta. Lewis Hamilton nousi pisteille ja näin hänen eronsa MM-sarjan kärjessä Valtteri Bottakseen kasvoi kahdella.

Formula 1
Kimi Räikkönen, Alfa Romeo.
Kimi Räikkönen sai aikasakon ja putosi pisteiltä.Lars Baron / Getty Images

Hockenheimin F1-kisatuomaristo on antanut Alfa Romeon Kimi Räikköselle ja Antonio Giovinazzille 30 sekunnin aikasakon sääntöjenvastaisesta lähtöjärjestelmästä.

Sanktio pudottaa sijoille seitsemän ja kahdeksan sijoittuneet Alfa Romeot pois pisteiltä. Mercedeksen Lewis Hamilton nousee yhdeksänneksi ja Williamsin Robert Kubica kymmenenneksi. Tämä on myös surkeaa kautta ajavan Williams-tallin ensimmäinen MM-piste kuluvalla kaudella.

Hamilton saa kaksi pistettä ja venyttää eron MM-sarjan kärjessä Hockenheimissa keskeyttäneeseen Valtteri Bottakseen 41 pisteeseen.

Tiedotteessa Alfa Romeon toimitusjohtaja Frederic Vasseur sanoo, että talli uskoo sillä olevan syyt tuomariston päätöksen kumoamiseen. Näin ollen Alfa Romeo aikoo vielä valittaa aikasakoista.

Lue myös:

Yllätyskäänne! Seitsemänneksi ajaneen Räikkösen suoritus Hockenheimissa saatetaan hylätä

Verstappen Hockenheimin uskomattoman formulasirkuksen sankari, Vettel tykitti jumbosijalta toiseksi – seinään ajanut Bottas joutui pettymään katkerasti

Mercedes-pomo täysin raivona katastrofikisan jälkeen: “Ei olisi voinut mennä huonommin”

Tässäkö karkasi Bottaksen MM-haave lopullisesti? – Mercedes-kuski harmitteli CMorella katkeraa ulosajoaan: "Heitin sen itse hukkaan"

Verstappen ajoi makeaan voittoon, Bottas rysäytti dramaattisesti seinään neljänneltä sijalta – Yle seurasi Hockenheimin uskomatonta kilpailua hetki hetkeltä

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat