Suora

  • Dota 2: The International -loppuottelu
  • Rallin MM, Saksa, Power Stage - live

Koripallolegenda Hanno Möttölä siirtyy Susijengin valmennustehtäviin: "Oikea aika on nyt"

Möttölä on toiminut aiemmin HBA Märskyn ja Suomen haastajamaajoukkueen valmentajana.

Suomen miesten koripallomaajoukkue
Hanno Möttölä
Hanno Möttölä siirtyi Susijengin valmennusjohtoon.Vesa Moilanen / Lehtikuva

Hanno Möttölä, 42, siirtyy Susijengin valmennusjohtoon korvaamaan nuorten olympiavalmentajaksi siirtyneen Jukka Toijalan. Möttölä on toiminut aiemmin HBA Märskyn ja Suomen haastajamaajoukkueen valmentajana.

Yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä suomalaiskoripalloilijoista pelasi maajoukkuetasolla vuosina 1995–2014, joista 15 vuotta kapteenina.

– Oikea aika on nyt, Möttölä kommentoi Koripalloliiton tiedotteessa.

– Kun ammattiurheilijan pelit loppuvat, pääkopalta kestää vielä pari vuotta prosessoida kaikkea uran aikana tapahtunutta. Vuoden 2017 EM-kotikisojen aikaan pystyin katsomaan Susijengin pelejä ensimmäistä kertaa kunnolla sitten lopettamiseni ja nyt siitäkin on ehtinyt kulua jo pari vuotta, Möttölä kertoo.

Möttölä kiittelee Susijengin päävalmentajaa Henrik Dettmannia mahdollisuudesta nousta valmennusjohtoon. Hän toivoo, että entisen huippupelaajan näkökulmasta on valmentajan roolissa hyötyä.

– Pyrin tuomaan staffin ajatteluun omia näkemyksiä, kokemuksia ja mielipiteitä sekä auttamaan pelaajia ja Susijengiä kehittymään niin tässä hetkessä kuin pidemmälläkin aikavälillä. Samalla tulen ryhmään oppimaan uutta, sillä onhan tämä ensimmäinen kokemukseni itselläni aikuiskoripallon valmennusjohdossa, Möttölä kommentoi.

Menestyksekkään uran muuan muassa kovatasoisessa NCAA-yliopistosarjassa ja useissa Euroopan huippusarjoissa pelannut Möttölä lopetti maajoukkueuransa vuoden 2014 MM-kisoihin. Sittemmin hän on kehittänyt nuoria pelaajia HBA-Märskyssä, josta nousee jatkuvasti Susijengin vakiokasvoja.

– Susijengissä on sikäli kiitollinen asetelma, että vanhempi kärki pelaa erittäin korkealla tasolla, mutta nuoremmat pistävät joka päivä kampoihin. Jos nuori pelaaja ansaitsee peliminuutit vanhemman ohi, hän on ansainnut sen omalla työllään, mikä puolestaan antaa varmasti vanhemmalle pelaajalle ekstramotivaatiota harjoitteluun jatkossa.

Lue myös:

Yle seuraa koripallomaajoukkueiden otteita kanavillaan vuoteen 2021 asti

Suomen koripallomaajoukkueilla on edessään omituisia hetkiä EM-karsinnoissa – liian vähän pelejä ja kisaisännällä mahdollisuus kikkailla?

Susijengin EM-karsintalohko arvottu – Serbia kovin vastus, yksi kisaisännistäkin vastassa

Hanno Möttölä: Markkanen tarvitsee ympärilleen oikeanlaisia pelaajia

Dettmannin kommenteista nousi myrsky Suomen korispiireissä – rankkaa kritiikkiä seurapomolta ja liigavalmentajilta, maajoukkueluotsi perustelee nyt lausuntoaan

Suomen koripallon suurlupaus valitsi Utahin yliopiston: "Kun olin vieraillut siellä, ei ollut kuin yksi paikka mihin halusin mennä"

Lähteet: Koripalloliiton tiedote

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat