Pikkukaupunki onnistui mahdottoman tuntuisessa tehtävässä – kaupungin jäähallissa leiriään pitää nyt KHL-joukkue, ja toinen on kohta tulossa

Imatran jäähallissa kiekkotuntumaa alkavaan kauteensa hakee parhaillaan KHL-joukkue Neftehimik Nizhnekamsk. Tänä kesänä Imatralle saapuu vielä toinenkin KHL-joukkue.

KHL
KHL jääkiekkojoukkue HK Neftehimik harjoittelee Imatran jäähallissa
Neftehimik Nizhnekamsk on Imatralla jo kolmatta kertaa harjoittelemassa.Anne Laine/Yle

Imatran pienessä jäähallissa käy erikoinen kuhina. Reilun viikon ajan hallin kaukalon ovat täyttäneet venäläisen KHL-joukkue Neftehimik Nizhnekamskin pelaajat.

KHL-liiga on pohjoisamerikkalaisen NHL:n tavoin ammattilaisjääkiekkoilijoiden intohimon kohde. Se on myös kovapalkkaisten ammattilaisten liiga. Siksi kaikki on parin viikon leiriä varten laitettu viimeisen päälle.

Pukukopista raikaa jäähallin käytävälle tarkasti valittu tekno-musiikki, välipalatankkausta varten tarjolla on venäläisiä makeita keksejä, kahvia ja teetä.

Kahvia, teetä ja keksejä pelaajille
Jäähallilla on mukana omat eväät.Anne Laine/Yle

Pelaajien lisäksi mukana on koko joukko huoltajia, valmentajia, fysioterapeutteja ja myös oma lääkäri. Yhteensä heitä on Imatralle saapunut noin 50.

Joukkue hitsautuu yhteen

Viime kaudella Neftehimik Nizhnekamsk sijoittui KHL:n itäisessä konferenssissa kymmenenneksi. Pelaajia media ei pääse haastattelemaan, niinpä joukkueen ääntä kantaa päävalmentaja Vyacheslav Butsayev.

Imatralla joukkue viettää kaksi viikkoa. Päävalmentaja Butsayevin mukaan on oikeastaan vielä liian aikaista puhua edes joukkueesta, sillä pelaajat ovat olleet yhdessä vasta kolme viikkoa.

– Meillä on ryhmä nuoria pelaajia ja ryhmä kokeneita KHL-pelaajia. Heidät pitää saada yhdeksi perheeksi, eikä se tapahdu päivässä. Jokaisen pitää oppia tietämään, mikä on heidän tehtävänsä joukkueessa, kertoo päävalmentaja Vyacheslav Butsayev.

Joukkue kuntopyöräilee
Pelaajat viettävät paljon aikaa myös kuntosalilla, mutta vapaa-aikaakin jää.Anne Laine/Yle

Butsayev kertoo, että monilla venäläisjoukkueilla on tapana tulla leireilemään ulkomaille. Sillä tavalla he pääsevät pois tutuista ympyröistä, ja voivat keskittyä vain harjoitteluun.

– Imatra on hyvä paikka, koska se sijaitsee lähellä valtakunnanrajaa ja täällä on harjoitteluun hyvät olosuhteet.

Jääharjoittelun lisäksi joukkue kerää voimaa, vauhtia ja terävyyttä kuntosalilla. Lisäksi jokainen pelaaja henkilökohtaisesti yrittää omaksua oman paikkansa joukkueessa.

Harjoittelu ohella pelaajille on varattu reilusti aikaa rentoutumiseen ja ennen kaikkea saunomiseen. Myös vapaa-aikaa on päävalmentaja Vyacheslav Butsayevin mukaan tarpeeksi.

HK Neftehimikin  Päävalmentaja Vjatšeslav Butsajev
Päävalmenta Vyacheslav Butsayev kertoo vierailleensa Suomessa usein. Se on yksi syy, miksi he ovat tällä hetkellä Imatralla. Kare Lehtonen/Yle

Mestistaso ei riitä

Imatran jäähalli vetää noin 1 200 katsojaa. Venäjän rajalle ja Imatran rajanylityspaikalle on jäähallilta matkaa reilut kymmenen kilometriä.

Imatralla KHL-joukkue Neftehimik Nizhnekams majoittuu jäähallin läheisessä hotellissa, joka on kokonaan varattu vain joukkueen käyttöön.

Hotellin ravintolassa ei pelaajille tarjoilla mitä tahansa. Joukkueen lääkäreiltä on tullut selkeä lista, mitä aterialla saa ja pitää olla.

– Siellä on aina lihaa, kalaa, kanaa, pastaa, riisiä ja keitto sekä paljon salaattia. Periaatteessa yksinkertaista, mutta sellaista, että kaksi kertaa päivässä treenaava pelaaja niillä pärjää, kertoo Imatran kaupungilta myyntipäällikkö Jaakko Jäppinen.

Huolto- ja hierontahuone
Yksi pukukoppi on varattu hierontaan.Anne Laine/Yle

Imatran Ukonniemen jäähalli on talvisin paikallisten jääkiekkoharrastajien käytössä, mutta ennen kaikkea se on viime keväänä Mestiksen mestaruuden voittaneen Imatran Ketterän kotihalli.

KHL-joukkue Neftehimik Nizhnekamskille ei ihan mestistaso riitä, vaan erikoisjärjestelyistä on pitänyt tehdä.

– Jäähallilla ei riitä, että pelaajilla on kaksi pukukoppia käytössään. Sen lisäksi omat tilat täytyy järjestää myös lääkinnälle, valmentajille ja huoltajille. Lisäksi pyykinpesuralli ja kuivaus pyörivät jatkuvasti, kertoo Jäppinen.

Koko kesä myyty

KHL-joukkueita on harjoitellut Imatralla jo kolmena kesänä. Neftehimik Nizhnekamsk on vakiovieras Imatralla.

Kun Neftehimik Nizhnekamsk palaa kotimaahansa, tulee itseään Imatralle treenauttamaan KHL-joukkue Vitjaz Podolsk. Joukkue pelaa samalla myös harjoitusottelun lappeenrantalaista liigajoukkue SaiPaa vastaan.

– KHL-joukkueet jättävät tänne paljon rahaa. Yhden leirin budjetti on 100 000–150 000 euroa. Joukkueet tuovat myös paljon mediahuomiota Imatralle. Nytkin täällä oli kolmen päivän ajan Venäjän suurimman urheilukanavan Match-TV:n toimittajat tekemässä kausiennakkoa, kertoo Jäppinen.

Imatran kaupunki on viime vuosina investoinut kovasti Ukonniemen urheilukeskukseen. Alueelle on rakennettu muun muassa kansainvälisen tason ampumahiihtokeskus.

KHL jääkiekkojoukkue HK Neftehimik harjoittelee Imatran jäähallissa
Neftehimik Nizhnekamsk on Imatralla yhteensä kaksi viikkoa. Heidän jälkeensä Imatralle saapuu KHL-joukkue Vitjaz Podolsk.Kare Lehtonen/Yle

Kaupunki onkin ilmeisen onnistunut ainakin saamaan jäähallinsa hyötykäyttöön myös hiljaisena kesäaikana, sillä tälle kesälle olisi ollut enemmän tulijoita, kuin pystyttiin ottamaan. Myös ensi kesän varauskalenteri täyttyy Jäppisen mukaan hyvää vauhtia.

– Imatran kaupungille tämä on tosi tärkeää. Matkailuyrittäjät saavat lisätuloa, kaupunki saa näkyvyyttä, ja tulevathan panostukset sitten verorahoina takaisin.

Imatran kaupungin myyntipäällikkö Jaakko Jäppinen vaikuttaa kaiken kaikkiaan tyytyväiseltä. Nykytila ei vielä riitä, vaan tavoitteet ovat vielä korkeammalla.

– Unelmana on saada tänne NHL-joukkue, sanoo Jaakko Jäppinen.

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat