Suora

  • Dota 2: The International -loppuottelu
  • Rallin MM, Saksa, Power Stage - live
  • Tulosten takana: minä Antti Ruuskanen

Kalervo Kummolalta tulee muistelmat, säilyttänyt kaikki kalenterit: "Jotain paljastuksia varmaan tulee"

Kalervo Kummolan muistelmat valmistuvat vuoden kuluttua. Hän aikoo lopettaa aktiivisen uransa Tampereen MM-kisoihin.

jääkiekko
Kalervo Kummola
Jääkiekkovaikuttaja Kalervo Kummolan muistelmat ilmestyvät ensi vuonna. Jani Aarnio / Yle

Tamperelainen jääkiekkovaikuttaja Kalervo Kummola on päättänyt tehdä muistelmat. Rautakansleri-nimiset muistelmat tulevat vuoden 2020 syksyllä ja ne julkaisee Otava.

Teoksen Rautakansleri kirjoittaa Ylen entinen politiikan toimittaja ja tietokirjailija Jari Korkki.

Asiasta kertoi ensin Aamulehti (siirryt toiseen palveluun).

Kirjassa on paljon jääkiekkoa, mutta myös politiikkaa ja televisiota. Kummola on toiminut media-alalla ja kansanedustajana.

Kalervo Kummola lopettaa ensi vuoden syksyllä jääkiekon kansainvälisen liiton varapuheenjohtajana.

– Ajattelin, että tämä on hyvä aika pistellä muistelmia paperille, kun niitä on aika paljon kysytty, Kummola kertoo Ylelle.

Kalenterit tallessa

Kummola ei ole pitänyt päiväkirjaa, mutta kertoo säilyttäneensä kaikki kalenterinsa ainakin 35 vuoden ajalta. Lisäksi hän tukeutuu pöytäkirjoihin.

– Vanhemmat asiat ovat hyvin muistissa ja kaikki kalenterit ovat tallessa.

Kohokohtia on Kummolan elämässä ollut paljon, eikä hän vielä erittele erityisiä käänteitä.

Tuleeko paljastuksia?

– En nyt usko, että mitään maata mullistavaa, mutta varmaan sellaisia asioita, jotka ovat jääneet unholaan tai menneet ohi tai ei ole kaikkea ollut julkisuudessa. Kyllä jotain paljastuksia varmaan tulee, mutta pääosin sellaisia, jotka ovat jossain vaiheessa olleet julkisuudessa.

Televisiota, politiikkaa ja jääkiekkoa

Kalervo Kummola on toiminut Suomen jääkiekkoliiton, SM-liigan, Kansainvälisen jääkiekkoliiton ja Olympiakomitean johtotehtävissä, kansanedustajana, kaupunginvaltuutettuna, Tampere-talon toimitusjohtajana ja monissa muissa vastuutehtävissä. Hän perusti tuotantoyhtiö VipVisionin.

– Siellä on varmaan sellaisia juttuja, jotka eivät aikaisemmin ole olleet missään.

Mitä hän aikoo tehdä luovuttuaan kansainvälisen jääkiekkoliiton tehtävästä?

– Kyllä tässä hommia riittää. 2022 on tulossa MM-kisat Tampereelle, eiköhän siinä sitten olla jossain roolissa. Ei jäädä ihan laakereille lepäämään.

Kummola aikoo lopettaa aktiivisen jääkiekkouransa Tampereen MM-kisoihin.

Terveys suurin haave

Kummolan suurin haave liittyy terveyden ylläpitämiseen. Kummola ei haikaile enää lähteä Tampereelta muualle kuin mökille saareen.

– Monella on haave matkustaa, mutta minulla ei ole sitä. Olen saanut matkustaa niin paljon. Päinvastoin haluan olla saaressa ja nähdä lastenlasten varttuvan.

Otavan mukaan Rautakansleri kertoo Kummolan tarinan Turusta Australiaan ja takaisin ja Tampereelle suomalaisen jääkiekkoilun ylipäälliköksi.

– Kirja kertoo voitoista ja tappioista jäällä ja kabineteissa. Jääkiekon lisäksi teoksessa käsitellään Kummolan kädenjälkiä Olympiakomiteassa, valtakunnan politiikassa ja TV-bisneksessä. Tamperetta unohtamatta, Otava kertoo tiedotteessa.

Kirjoittaja Jari Korkki on tuntenut Kummolan eli Kalen yli 30 vuotta.

– Touhusin 1980-luvulla Tampereen Radio 957:ssa, kun Kummolan SM-liiga sopi kanssamme selostusoikeuksista. Koskaan ei ole tarvinnut Kummolan kädenpuristusta epäillä, Korkki sanoo.

Lue lisää:

Tampere saa jääkiekon MM-kisat! Leijonien kotipelit uudella areenalla

Jääkiekon MM-kisalippuja voi ostaa arviolta noin vuotta ennen Tampereen kisoja

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat