Suora

  • Suunnistuksen MM, viestit
  • Koripallomaaottelu Liettua - Venäjä
  • Suunnistuksen MM, viestit
  • Urheiluruutu
  • Hampaanjäljet

Soutajien raju kiista roihahti uudelleen liekkeihin: Joel Naukkarinen sai varoituksen liitolta, mutta jatkoi kovia syytöksiään – "Minusta on tehty syyllinen"

Yksikkösoutaja Joel Naukkarinen jakoi jälleen kovaa kritiikkiä Melonta- ja soutuliitolle SM-kisojen yhteydessä.

soutu
Soutaja Joel Naukkarinen
Joel Naukkarinen souti SM-hopealle yksiköiden 2000 metrillä.Anssi Saviluoto

Soutupiireissä keväällä alkanut kohu otti lisää tuulta alleen viikonlopun SM-kisojen yhteydessä. Sanasodan keskiössä olevat Robert Ven ja Joel Naukkarinen kohtasivat radalla ensimmäistä kertaa yli kahteen vuoteen.

Ven nappasi Kaukajärvellä yksiköiden SM-kultaa 2000 metrillä yhdeksän sekunnin erolla Naukkariseen.

Naukkarinen kertoi keväällä Yle Urheilun haastattelussa kokeneensa epäoikeudenmukaista kohtelua maajoukkue- ja kilpailuvalinnoissa. Hän syytti Melonta- ja soutuliiton päävalmentajaa Ilona Hiltusta Venin suosimisesta. Hiltunen toimii myös Venin henkilökohtaisena valmentajana.

Tokion olympialaisiin mielivä Naukkarinen, 26, on esittänyt kritiikkiään myös sosiaalisessa mediassa. Hän sai torstaina varoituksen epäurheilijamaisesta käytöksestä Melonta- ja soutuliiton kurinpitovaliokunnalta. Tiedotteen (siirryt toiseen palveluun) mukaan Naukkarinen on levittänyt keväällä virheellistä tietoa ja jättänyt antamatta valmennustoiminnan kannalta olennaista tietoa.

Ven on ottanut keskusteluun aiemmin kantaa vain maltillisesti, mutta SM-kisoissa maaliintulo ei jättänyt arvailuille sijaa. Hän tokaisi laituriin tullessaan, että "nyt loppuu paskanjauhanta".

– Kukin voi siitä päätellä, mitä haluaa. En ole someen lähtenyt itse heittämään mitään kommenttia. Somekäytös on mielestäni tätä päivää, pelisäännöt pitää olla ja hyvä, että nyt on vedetty raja, Ven sanoi Yle Urheilulle ja viittasi Naukkarisen saamaan varoitukseen.

LEHTIKUVA Robert Ven
Robert Ven oli ykkönen SM-soutujen yksiköiden 2000 metrillä.Lehtikuva / Kalle Parkkinen

"En koe saaneeni työrauhaa"

Naukkarinen otti sunnuntaina yksiköiden SM-hopean lisäksi kultaa kaksikoiden 2000 metrillä yhdessä Markku Jokisipilän kanssa. Kilpailupäivän jälkeen Naukkarinen antoi palaa Yle Urheilun haastattelussa. Hänen mukaansa liiton toiminnasta johtuva työrauhan puuttuminen näkyi yksiköiden kisan tuloksissa.

– Veikkaan, että aika paljon keskustelua on vielä käymättä. Koen, että kilpakumppanilleni (Ven) on tehty kaikki ja haluttu tarjota työrauha. Itse en koe saaneeni työrauhaa tämän kauden aikana.

Vuonna 2017 kaksikkosoudusta yksikköön vaihtanut Naukkarinen ei ole saanut maajoukkuepaikkaa nykyisessä kilpailumuodossaan. Hän pääsi vuonna 2017 opetus- ja kulttuuriministeriön urheilija-apurahalle, mutta sen jälkeen tukea ei ole tullut. Ven on ollut maajoukkueen vakiokasvo jo pitkään ja saanut ministeriön urheilija-apurahan vuodesta 2015 lähtien joka vuosi.

Liiton kurinpitovaliokunnan antaman varoituksen Naukkarinen näkee aiheettomaksi.

– Koen, että asiaa on käsitelty väärin. Kaikkia vaikuttaneita asioita ei ole tutkittu oikein. Tapauksessa on tavallaan monta osapuolta ja minusta on tehty syyllinen, Naukkarinen sanoi.

Erityisen ärtynyt Naukkarinen on siitä, että liitto päätti julkaista varoituspäätöksensä vain pari päivää ennen SM-kisoja.

– Aika mielenkiintoinen ratkaisu. Sen olisi voinut tehdä milloin tahansa edeltävän kuukauden aikana. Koen, että tämä kaikki on sitä, että työrauhaani on häiritty.

Naukkarinen korostaa, että hänellä ei ole Veniä vastaan mitään.

– Harjoittelisinkin mielelläni Robertin kanssa. Naisten aidoissa on tällä kaudella nähty, mitä kilpailu on tuonut. Soutajat pilkotaan eri puolille Suomea ja osa eristetään täysin järjestelmästä, Naukkarinen sanoi ja nosti yllättävän esimerkin yleisurheilun puolelta.

– Kausi on kokonaisuudessaaon ollut puutteellisen työrauhan takia todella surkea. En ole päässyt keskittymään harjoitteluun. En tule päästämään Veniä noin helpolla ensi kerralla kun soudamme vastakkain, jos minulle yhtään suodaan työrauhaa.

Joel Naukkarinen
Joel Naukkarinen sisäsoutukilpailussa Virossa vuonna 2017.AOP

Päävalmentaja pitää valintajärjestelmää selkeänä

Itä-Suomen yliopistossa lääketiedettä opiskeleva Naukkarinen kertoi aiemmin keväällä, että oli ilmoittanut liittoon kevään yliopistokiireistään jo viime syksynä ja toivonut liiton ottavan asian huomioon näyttökilpailuja suunnitellessa. Hänen mukaansa molemmat kevään näyttökilpailut järjestettiin kuitenkin juuri niillä viikoilla, jolloin hän ei voinut osallistua.

Naukkarisen kova kritiikki on kohdistunut erityisesti Melonta- ja soutuliiton päävalmentajaan Ilona Hiltuseen. Kritiikki jatkui myös sunnuntain kisan jälkeen.

– Toivon, että päävalmentaja olisi ottanut parempaa otetta jo aikaisemmin eikä olisi valinnut keskinäisiä näyttökilpailujamme ajankohdille, mitkä olen ilmoittanut esteelliseksi.

Hiltunen kommentoi Naukkarisen tuoreita lausuntoja Yle Urheilulle SM-kisojen yhteydessä.

– Ikävä kuulla, jos hänellä ei ole työrauhaa. Näkökulmastani hän on itse aloittanut tämän prosessin syyttämällä liittoa ja muita urheilijoita siitä, ettei näyttömahdollisuuksia ole tasavertaisesti. Kyllä niitä on tässä vuosien aikana ollut.

Hiltunen pitää valintajärjestelmää selkeänä. Siihen sisältyy useampi näyttökilpailu, joiden tulosten perusteella valitaan urheilijat.

– Toivottavasti tämä keskustelu loppuu mahdollisimman pian ja urheilijat keskittyisivät urheilemiseen ja me taustajoukot siihen, että olosuhteet ovat kaikille tasavertaiset ja oikeudenmukaiset, Hiltunen totesi.

– Valintajärjestelmiä pyritään kehittämään ja siinä pitää myös kuunnella palautetta. Rakentava palaute on aina tervetullutta ja me keräämme sitä joka syksy suullisesti ja kirjallisesti. Sen perusteella kehitämme toimintaa eteenpäin.

LEHTIKUVA Robert Ven
Robert Ven matkaa kuun vaihteessa MM-kisoihin Itävallan Linziin.Lehtikuva / Kalle Parkkinen

Ven: "Tarkoituksellinen hämmennysyritys"

Yhdestä asiasta koko kolmikko on samaa mieltä. Ajankohta Naukkarisen liitolta saamalle varoitukselle oli huono. Ven jakoi liitolle kritiikkiä asiasta.

– Pitkään kesti, että se päätös tuli. Asiat tapahtuivat kuitenkin huhti-toukokuussa. Liitollakin on peiliin katsomisen paikka, Ven sanoi.

Tulosten valossa Venin ja Naukkarisen paremmuudesta ei ollut sunnuntaina epäselvyyksiä.

– En ole hävinnyt seitsemään vuoteen yhdellekään suomalaiselle soutajalle. Väitettiin, että en ole käynyt karsintakisoissa, vaikka olen käynyt niissä suomalaisista eniten. Tarkoituksellinen hämmennysyritys, sitähän se on ollut, Ven totesi Naukkarisen liittoon kohdistuvasta arvostelusta.

Ven kokee itse pystyneensä kääntämään kohun itselleen positiiviseksi voimaksi. Toukokuussa suomalainen ylsi ensimmäistä kertaa urallaan palkintosijalle maailmancupin osakilpailussa.

– Oma lähipiiri on ottanut vähän raskaammin, eikä tällainen tuo lajille hyvää mainetta. Totta kai se tuntuu itsestäkin pahalle, mutta ehkä olen onnistunut kääntämään sen niin, että paineistan itseäni, Ven totesi.

– Toivoisin itseni, valmennustiimin ja ennen kaikkea lajin kannalta, että keskitytään soutamiseen.

Ven on Suomen ainoa miesedustaja elokuun lopussa alkavissa olympiasoudun MM-kisoissa Itävallan Linzissä. Naisissa Suomea edustaa Eeva Karppinen. Kisoissa on jaossa ensimmäiset maapaikat ensi kesän Tokion olympialaisiin.

Lue myös:

Soutaja Joel Naukkarinen syyttää liiton päävalmentajaa kovimman kilpakumppaninsa suosimisesta ja harkitsee siirtyvänsä toisen maan edustajaksi – pääluotsi kiistää väitteet

Olympialaisiin tähtäävä Joel Naukkarinen viettää puolet ajastaan happivajeessa – "Poistun vain harjoittelemaan, syömään ja sairaalalle"

Italiasta kovia kilpailuja etsinyt Robert Ven iloitsi ensimmäisestä maailmancupin palkintosijastaan: "Kolme kisaa kolmeen päivään tuntui jopa helpolta"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat