Suora

  • Elävä arkisto esittää

Mitalitili auki! Venla Harju suunnisti MM-pronssia keskimatkan kilpailussa

Venla Harju nappasi MM-pronssia keskimatkan kilpailussa Norjan Östfoldissa.

suunnistus
Venla Harju, MM2019
Venla Harju suunnisti MM-pronssia.IOF/WOC2019

Suomen Venla Harju on voittanut pronssia suunnistuksen MM-kisojen keskimatkan kilpailussa Norjassa. Suomalainen jakoi mitalisijan saman ajan juosseen Venäjän Natalia Gemperlen kanssa.

Ruotsin Tove Alexandersson voitti kultaa myös keskimatkalla. Pitkällä matkalla hän oli ylivoimainen, mutta keskimatkan kilpailussa eroa hopealle suunnistaneeseen Sveitsin Simona Aebersoldiin oli vain viisi sekuntia.

Harju ja Gemperle jäivät kärjestä minuutin ja 45 sekuntia.

Mitali oli Harjulle henkilökohtaisilla matkoilla uran kolmas MM-tasolla. Hän voitti pronssia sprintissä Vuokatissa 2013 ja pronssia keskimatkalla Tartossa 2017. Harjulla on myös kaksi MM-mitalia viestimatkoilta.

– Ihan uskomatonta, että pääsin viime vuoden äityisloman jälkeen takaisin tänne, minne halusinkin. Uskoin, että hyvällä suorituksella mitali on mahdollinen, Harju sanoi kisan jälkeen Yle Urheilulle.

Mitalista pitkällä matkalla keskiviikkona tiukasti kamppaillut Marika Teini jäi kärkivauhdista jo matkan alkuvaiheessa ja oli lopputuloksissa yhdeksäs. Teini jäi kärjestä kaksi minuuttia ja 46 sekuntia.

Muista suomalaisista Merja Rantanen oli yhdestoista ja Saila Kinni 22:s.

Juttua päivitetty kello 17.49: Lisätty Venla Harjun kommentit.

Lue myös:

Olav Lundanes vahvin myös keskimatkalla – Miika Kirmula parhaana suomalaisena seitsemäs

Suomi sai suunnistuksen MM-kilpailut vuodelle 2025 – kisaisännyys Kuopiolle

Marika Teinillä erikoinen ilta MM-suunnistuksessa: jäi niukasti pitkän matkan pronssista – viimeisellä rastilla tullut hylkäys kumottiin nopeasti

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat