Suora

  • Elävä arkisto esittää
  • Ysäriä ja rillausta

Paljon yhdessä harjoitteleva suomalainen painijakaksikko mittelee tärkeästä MM-kisapaikasta katsastusottelussa – ”Ei se mitään riitoja aiheuta”

Elias Kuosmanen ja Arvi Savolainen kisaavat MM-paikasta kuun vaihteessa keskenään Kuortaneella. Voittaja saa MM-kisalipun lisäksi hyvän näyttöpaikan olympiavalintoja ajatellen.

paini
Arvi Savolainen heittää Kreikan Leon Kessidistä / Arkistokuvaa
Arvi Savolainen odottaa katsastusottelusta erittäin tasaväkistä. Kuvassa Savolainen heittää Kreikan Leon Kessidistä.AOP

Suomen painiliitto päätti perjantaina, että kreikkalais-roomalaisen painin 97 kilon sarjassa MM-paikka jaetaan vasta katsastuskilpailun kautta. Liitto näki, että Elias Kuosmanen, 23, ja Arvi Savolainen, 20, ovat tällä hetkellä niin tasavahvoja, että vasta keskinäinen ottelu ennen syyskuun puolivälissä käytäviä MM-kisoja ratkaisee pattitilanteen.

Kuosmanen on kaksinkertainen EM-pronssimitalisti. Savolainen on maailmanmestari alle 23- ja 20-vuotiaissa. Tärkeään katsastusotteluun lisämausteen tuo myös se, että kaksikko harjoittelee ja viettää aikaa yhdessä.

– Viimeksi eilen perjantaina painittiin 20 minuuttia harjoituksena. Molemmilla on toisesta erittäin hyvä näppituntuma. Tiedämme toisemme todella hyvin, kertoo Kuosmanen Yle Urheilulle puhelimitse.

Liiton päätös järjestää katsastusottelu kuun vaiheessa Kuortaneella ei tullut yllätyksenä Kuosmaselle. Kisapaikan saa se, joka voittaa toisen kolme kertaa.

– Vähän ounastelin, että karsinta saattaa tulla. Odotan jo innolla sitä. Liitossa tehdään valinnat ja keskityn urheiluun. Tämä on mielenkiintoinen ja haastava tilanne.

Katsastusottelu on monta vuotta yhdessä painineelle kaksikolle todella tärkeä: Kazakstanin MM-molskilla annetaan näyttöjä myös olympialaisia varten.

"Päivän kunto ja vireystila ratkaisevat paljon"

Kuosmanen ja Savolainen ovat kohdanneet toisensa kilpailutilanteessa vain kaksi kertaa. Voitot ovat menneet tasan: kaksi vuotta sitten SM-kisoissa Kuosmanen voitti, noin vuosi sitten Savolainen oli parempi. Kuosmanen uskoo, että ottelusta tulee tiukka.

– Päivän kunto ja vireystila ratkaisevat paljon. Aion olla itse valmiina alusta asti.

Parhaillaan Kuosmanen ja Savolainen harjoittelevat yhdessä Helsingissä. Myös Savolainen ennakoi erittäin tasaista vääntöä matolla.

Elias Kuosmanen
Elias Kuosmanen edustaa Suomea painin MM-kisoissa 97-kiloisten sarjassa.AOP

– Tulee varmaan aika tiukka ottelu. Yllätysmomentti on aika pieni. Emme ole vielä puhuneet tästä katsastusottelusta.

MM-kisat alkavat syyskuun puolivälissä, ja Kazakstanissa on molempien kauden päätavoite. Savolaisen mukaan tuleva katsastusottelu saattaa hieman syödä MM-kisoihin valmistautumista.

– Kyllä se ehkä vähän häiritsee. Tämä ei ole niin optimaalinen valmistautuminen, koska muuten tuollaista kisaa ei pidettäisi. Tuskin se radikaalisti vaikuttaa kuitenkaan, Savolainen tuumii.

Molemmat tiedostavat pelin raakuuden

Savolainen painottaa, että katsastusottelun merkitys on todella tärkeä. Ottelun tulos vaikuttaa MM-kisojen lisäksi myös ensi vuoteen.

– Tämä on tosi tärkeää aikaa. MM-kisat ovat kovimmat kisat, mitä löytyy ennen olympialaisia, Savolainen summaa.

Koska vastus on tuttu, Savolaisen ei tarvitse kehitellä uusia kikkoja ottelua varten.

– Ei ole mitään erityistä taktiikkaa. Omalla tutulla painilla lähden otteluun. Jos lähtee tekemään uusia juttuja, niin ei keskity niihin asioihin, missä on hyvä.

Arvi Savolainen kultatuolissa.
Maailmanmestari Savolainen pääsi kultatuoliin kotiinpaluun jälkeen viime syksynä.Yle / Ossi Saarinen

Peli on raakaa, sillä vain toinen painijoista pääsee taistelemaan hyvistä MM-sijoituksista Kazakstanissa. Savolainen ei kuitenkaan usko, että kova kilpailutilanne vaikuttaa kaksikon kaverisuhteeseen. Molemmat tietävät, mikä on panos ja mitä se vaatii.

– Ennen ottelua ei juttu varmasti lennä, vaan molemmat keskittyvät suoritukseen. Tiedämme tilanteen ja ymmärrämme, että kumpikin haluaa kisoihin. Ei se mitään riitoja aiheuta, Savolainen painottaa.

Lue myös:

Painin MM-joukkue nimettiin – Elias Kuosmanen ja Arvi Savolainen ottelevat viimeisestä paikasta katsastusottelussa

Suomalaiset menestyivät Dortmundin kovatasoisessa painiturnauksessa – Konsta Mäenpää turnausvoittoon

Elias Kuosmanen oli kovilla valmistautuessaan voitokkaaseen EM-pronssiotteluun: "Piti kaivaa kaikki henkiset voimat ja kyvyt"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat