Suora

  • Lentopallon EM, Venäjä - Suomi
  • Urheiluruutu
  • Rallin MM, Turkki, kisakooste
  • Urheiluruutu

10 vuotta sitten Kristiina Mäkelä loikki ensimmäiseen SM-kultaansa – nyt samalla kentällä kelpaa vain huipputulos: "Kun yleisö on kuumana, niin minäkin sytyn"

Hienoilla suorituksillaan pisteitä Superliigassa rohmunnut Sara Kuivisto lähtee jälleen ennätysjahtiin 800 metrillä.

yleisurheilu
Kristiina Mäkelä
Kristiina Mäkelä on hionut tekniikkaansa paremmaksi ennen syyskuun lopussa alkavia Dohan MM-kisoja.Jaakko Stenroos / AOP

Viisi peräkkäistä Suomen mestaruutta kolmiloikassa voittanut Kristiina Mäkelä palaa sunnuntaina hyppypaikalle, josta mieleen painuneita muistoja kelpaa kerrata.

Vuoden 2009 Kalevan kisoissa Espoon Leppävaarassa vasta 16-vuotias Mäkelä voitti uransa ensimmäisen aikuisten Suomen mestaruuden tuloksella 13,07. Superlupauksesta kasvoi sittemmin yksi lajinsa ylivoimaisimmista yleisurheilijoista Suomessa.

Kun Mäkelä sunnuntaina kilpailee Leppävaarassa kotimaisen GP-sarjan kauden päätösosakilpailussa, metrinkään parannus kymmenen vuoden takaiseen ei tyydytä.

– Haluan Espoosta kovaa tulosta. Enää en ole tyytyväinen siihen, että hyppään tasan 14 tai 14,10, vaan haluan reilusti senttejä lisää. Lähden hyppäämään rohkealla kinkalla, että siihen saa lisää mittaa, Mäkelä kertoo Yle Urheilulle.

Mäkelä on hypännyt tänä kesänä sallituissa oloissa parhaimmillaan 14,15. Hänen ulkoratojen ennätyksensä 14,31 on viime kesältä. Hallissa loikat ovat kantaneet seitsemän senttiä pidemmälle, Suomen ennätyslukemiin.

"Tämä on oikeastaan sitä eniten nautittavaa aikaa"

Kolmiloikkaaja piti keskellä kesää pitkän harjoitusjakson, jonka jälkeen rutiini on alkanut taas löytyä kilpailusuorituksiinkin.

– Viimeiset kaksi viikkoa ovat näyttäneet sen, että juoksu kulkee. Teknisesti on päästy vähän parempaan tilanteeseen, mutta ei ole vielä saatu korjattua sitä suurinta tuloksen huonontajaa.

Mäkelä on pystynyt suunnittelemaan kauden kilpailunsa jo kevättalvella, kun hänet nimettiin Suomen joukkueeseen Dohassa syyskuun lopussa alkaviin MM-kisoihin. Orimattilan Jymyn urheilijasta huokuu nyt iloisuus ja varmuus hyppäämiseen.

– Tämä on oikeastaan sitä eniten nautittavaa aikaa, kun pitää odottaa positiivisella mielellä kisaa ja tietää, että on kunnossa. Eikä ole mitään kränää, mitä tarvitsisi koko ajan olla parantelemassa.

Lisäsenttejä Mäkelän loikkiin saattaa tuoda Leppävaaran nopea mondopinnoite ja espoolaisyleisön innokas kannustus.

– En ole päässyt vielä tässä kunnossa hyppäämään mondolla, niin siinä tulee lisähelpotus juoksuun. Toivottavasti loikat pitävät, ja kun yleisö on kuumana, niin minäkin sytyn, Mäkelä hymyilee.

Kuivisto takoo, kun rauta on kuumaa

EM-joukkuekilpailun Superliigassa kaksi neljättä sijaa 800 metrin ennätyksellään ja 1 500 metrin kauden parhaallaan Puolassa juossut Sara Kuivisto kilpailee Espoossa 800 metrillä.

Kova kilpailuviikonloppu vei hetkeksi mehut, mutta nousukuntoinen Kuivisto palautui nopeasti. Suunnitelma on, ettei Puolassa juostu 800 metrin ennätys 2.01,85 ehdi kauaa vanheta.

– Kyllä se kintuissa tuntuu, että tuli reviteltyä Puolassa, mutta olen taas valmis juoksemaan. Elokuussa tulee suunnitelman mukaan kovimmat ajat. Nyt on hyvä kulku päällä, Kuivisto kertoo Yle Urheilulle.

Sara Kuivisto
Sara Kuivisto kilpaili viime kesänä EM-kisoissa Berliinissä.AOP

Porvoolaisjuoksija ei saa kotimaisista kilpasiskoistaan riittävän kovaa vastusta. Siksi hän hakeekin huippuaikaa Espoossa vauhdittajan avulla.

– Toivotaan kovavauhtista juoksua, ja että on hyvä ja tasainen jänis. Ennätys olisi ihan mukava juosta, Kuivisto sanoo.

Dohan MM-kisojen tulosraja 2.00,60 on huiman kova. Kisoihin voi päästä myös urheilijarankingin kautta. Rankingpaikan nappaaminen on Kuivistolla enää maltillisen 0,2 sekunnin ennätysparannuksen päässä.

– MM-kisat on ehdottomasti tavoitteeni ja ihan realistinen sellainen. Jos kaikki onnistuu hyvin, niin sinne mennään.

Yle näyttää Espoon GP-kilpailun suorana Yle TV2:ssa ja Areenassa sunnuntaina kello 18.30 alkaen.

Lue myös:

Kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä on tottunut siirtämään unelmiaan: "Jos en urheilisi, minulla olisi varmasti jo perhe"

Suomen yleisurheilun MM-joukkueesta hyvät näkymät – paras tilanne kymmeneen vuoteen: "Parempi kuin uskalsin etukäteen laskea"

Kristiina Mäkelä palasi kilpailutauolta ja otti odotetusti viidennen peräkkäisen Suomen mestaruutensa: "Tuntui vähän raskaalta"

Suomen ykkösmailerin MM-unelmaan tarvitaan Suomen ennätys – Sara Kuivisto hakee vauhtia kotimaan "vuoristoleiriltä" ennen kauden huipennusta

Sara Kuivisto huippuaikaan Superliigassa – nousee Suomen kaikkien aikojen viidenneksi: "Juoksu oli ihan uskomattoman helppoa"

Huimia vetoja! Topi Raitanen haastoi maailmantilaston nelosen ja Sara Kuivisto repi taas huipputuloksen loppukirissä Superliigassa

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat