Suora

  • Rytmisen MM, joukkueiden välinefinaalit
  • Tanssin Grand Slam, lattarit
  • Painin MM, vapaapaini
  • Rytmisen MM, joukkueiden 5 pallon sekä 3 vanteen/2 keilojen loppukilpailut
  • Painin MM: Vapaapaini
  • Urheilukierros
  • Urheiluruutu
  • Huoliteltu puhe
  • Ysäriä ja rillausta
  • Vastentahtoinen paluumuuttaja Jac Karlsson ikävöi käsipalloilijan ammattilaiselämää
  • Urheiluruutu

Neljä asiaa keikautti vaa'an Bottakselle sopimusneuvotteluissa: Ocon olisi ollut liian suuri riski, Mercedes haluaa turvata menestyksen myös Hamiltonin mahdollisen lähdön jälkeen

Yle Urheilun F1-asiantuntija Jukka Mildh listasi neljä asiaa, joiden uskoo vaikuttaneen Valtteri Bottaksen sopimusneuvotteluihin suomalaisen kannalta suotuisalla tavalla.

Formula 1

Turun Sanomat kertoi sunnuntaina (siirryt toiseen palveluun), että Mercedes olisi päättänyt käyttää Valtteri Bottaksen sopimuksessa olleen option ensi kaudesta. Yle Urheilun F1-asiantuntija Jukka Mildh kertoo, mitkä asiat vaikuttivat sopimusneuvotteluissa Bottaksen eduksi, vaikka viime kisat ovat menneet penkin alle.

Mercedes ei ole vielä julkaissut tulevan kauden toista kuljettajaansa. MM-sarjaa johtavalla Lewis Hamiltonilla on jo sopimus ensi kaudesta.

1

Valtteri Bottas
Mark Thompson/Getty Images

Nopeus

Bottas on osoittanut tällä kaudella, että hänen vauhtinsa kestää vertailun tallikaveriinsa Lewis Hamiltoniin.

Suomalainen on ajanut kauden aikana neljästi paalupaikalle, kuten myös Mercedeksen tähtikuljettaja Hamilton. Ero kaksikon välille on tullut kisoissa, jotka Hamilton on pystynyt ajamaan Bottasta varmemmin läpi kauden edetessä.

– Valtterin nopeus riittää siihen, mitä Mersulla tarvitaan. Hänellä on vielä kehittämistä asioissa, mutta hän pystyy siihen kyllä. Täytyy muistaa, että Hamilton ja Bottas ovat ottaneet aika tasaisesti paalupaikkoja. Erot aika-ajovauhdeissa ovat pysyneet sadasosien sisällä, niin kuin pitääkin, Mildh perustelee.

2

Esteban Ocon
Charles Coates/Getty Images

Nuori Ocon liian iso riski

Bottaksen suurin haastaja ensi kauden tallipaikasta on ollut 22-vuotias Esteban Ocon. Tämän julkisuuteen on kertonut Mercedes-pomo Toto Wolff.

Ocon on lupaava nuori kuljettaja. Hän on voittanut esimerkiksi F3-sarjan mestaruuden vuonna 2014. F1-sarjassa hän debytoi vuonna 2016 Belgiassa.

Tällä kaudella Ocon on toiminut Mercedeksen varakuljettajana, sillä hän jäi viime kauden jälkeisessä sopimussopassa ilman tallipaikkaa. Tämä on Mildhin mukaan yksi syy sille, miksei Oconia vielä haluta päästää Mercedeksen rattiin.

– Vaikka hän on tallin toiminnassa hyvin tiukasti mukana ja tekee esimerkiksi simulaattorityötä, häneltä on jäänyt kilpailukausi väliin. Se on riskitekijä. Kun nuori kuljettaja pääsee tuollaiseen autoon tuolla tavalla, siinä olisi aivan varmasti hirveä näytön tarve. Se voi johtaa malttamattomuuteen ja epävarmuuteen.

Muun muassa saksalaislehti Autobild (siirryt toiseen palveluun) on huhunnut Oconin liittyvän ensi kaudeksi Renault'lle.

– Se olisi hänelle oikea osoite. Ocon kuitenkin pysyisi siten Mersun leirissä ja saisi kasvaa rauhassa.

3

Formula 1
Charles Coates/Getty Images

Varautuminen sääntömuutoksiin

Formula 1:n sääntöihin on tulossa muutoksia ensi kauden jälkeen, eli vuonna 2021. Tämän seurauksena autojen ominaisuudet muuttuvat merkittävästi.

Mildhin mukaan Mercedes ei halua liikaa muutoksia tallin ympärille nyt, kun koko sarjaan on tulossa suuria uudistuksia.

– Talli tarvitsee stabiilin tilanteen, kun ensi kauden jälkeen aletaan siirtyä uusiin autoihin. Niitä asioita jo valmistellaan, ja Valtteri pystyy antamaan tässä erittäin hyvän panoksen. Hän on tulevaisuuden kuvassa varmasti mukana, vaikka sopimuksen pykälät ja kesto olisivat virallisesti mitä tahansa.

4

Lewis Hamilton
Dan Mullan/Getty Images

Aika Hamiltonin jälkeen

Mercedes haluaa turvata selustansa paitsi sääntömuutosten takia, myös Lewis Hamiltonin lähdön varalta.

Hamilton on ajanut Mercedeksellä vuodesta 2013 alkaen. Nyt hän on matkalla neljänteen perättäiseen maailmanmestaruuteensa. Mikäli britti yltää jälleen MM-sarjan voittoon, on kyseessä jo hänen kuudes maailmanmestaruutensa Mercedeksellä.

Mestarikuljettaja on Mercedekselle todella tärkeä, ja Hamiltonin sopimus pitää hänet hopeanuolen ratissa vielä ainakin ensi kauden. Vuoden päästä tilanne voi kuitenkin olla toinen. Silloin on tärkeää, että tallissa on yksi varma, jo menestynyt kuljettaja.

– Tällä hetkellä ei ole mitään syytä sille, että Hamilton lähtisi johonkin muuhun talliin, mutta jonain päivänä Ferrarin ehdotus ja tarjous tulee. Se on varmasti hyvin houkutteleva Hamiltonille.

Lue myös:

TS: Valtteri Bottas jatkaa Mercedeksellä

Jatkosopimuksesta tullut helpotus voi siivittää Bottaksen huikeaan loppukauteen, joka saisi Hamiltoninkin puntit tutisemaan: "Se on aina mahdollisuus seuraavalle kaudelle"

Autobild: Bottaksen paikalle kaavailtu Ocon on siirtymässä Renaultille – suomalaiskuskin jatko Mercedeksellä näyttää lupaavalta

Kaksi edellistä kisaa ovat keikauttaneet Valtteri Bottaksen asetelmia uuden sopimuksen suhteen: "Tässä lajissa on paljon lyhytnäköistä porukkaa"

Bottaksen huippupaikan uhkaa viedä asuntovaunussa vuosia elänyt lahjakkuus – suomalaispomo yllättyi entisen kuskinsa noususta ja hehkuttaa perheen valtavia uhrauksia

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme