Oliver Helanderin olkapään tilanteesta lisätietoa – jättää väliin Eurooppa–USA-ottelun

Oliver Helander joutuu pitämään kahden viikon heittotauon.

yleisurheilu
Oliver Helander jää kilpailutauolle.
Oliver Helander jää kilpailutauolle.Tomi Hänninen

Keihäänheittäjä Oliver Helander jättää väliin kahden viikon päästä käytävän Eurooppa–USA-ottelun. Helander joutuu pitämään olkapään rasituksen takia kahden viikon tauon heittämisestä.

Helander, 22, jätti keihäskilpailun viikonlopun Ruotsi-ottelussa kesken olkapäävaivojen takia. Helander kävi tiistaina Helsingissä olkakirurgi ja ortopedi Harri Heliön tutkimuksissa.

Tiedotteen mukaan Helanderin olkapäästä otettiin magneettikuva, jossa ei Heliön mukaan näkynyt uusia löydöksiä, mutta olkapää oli ärtynyt kovasta rasituksesta ja siksi olkapäähän laitettiin kortisonia.

– Helanderilla oli samanlaisia vaivoja huhtikuussa. Nyt meneteltiin samalla tavalla kuin keväällä ja olkapään annetaan rauhoittua. Helander saa heittää keihästä seuraavan kerran 12. syyskuuta. Seuraavana päivänä hän tulee kontrollikäynnille, Heliö sanoi.

Helander on valittu syys-lokakuun taitteessa käytäviin Dohan MM-kisoihin.

– Tämä on tietysti harmittava juttu, mutta kun meillä oli aivan samanlainen tilanne keväällä ja kaikki toimi silloin hyvin, en näe syytä huoleen, sanoo Helanderin valmentaja Glenn Lignell.

Ruotsi-ottelun jälkeen Helander oli huolestunut olkapäänsä tilanteesta.

– Olkapääni on aika huonossa kunnossa. Tänään ei tuntunut kovinkaan hyvältä ja oli järkevintä jättää kolme viimeistä heittoa väliin. Olkapää on vaivannut viime vuoden Raaseporin kilpailun kaatumisesta lähtien, Helander kertoi Yle Urheilulle viikonloppuna.

Lue myös:

Oliver Helander paljasti huolestuttavan tilanteensa – "Olkapääni aika huonossa kunnossa"

Ruotsin keihäsmies hirmuvireessä – Kuusela onnitteli Etelätaloa MM-paikasta

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat