Novak Djokovicin olkapää jo lähes kivuton – "Iso edistysaskel"

Novak Djokovicia piinannut olkapäävamma on helpottamassa.

tennis
Novak Djokovic kuvassa
Novak Djokovic raivasi tiensä US Openin neljännelle kierrokselle. AOP

Mestaruutta puolustava Novak Djokovic selvisi helposti neljännelle kierrokselle tenniksen Yhdysvaltain avoimessa mestaruusturnauksessa. Serbialainen Djokovic ilahtui New Yorkissa voiton lisäksi siitä, että alkukierroksilla kiusannut olkapääkipu pysyi poissa.

– Pystyin pelaamaan lähes kivuttomasti. Se oli iso edistysaskel, Djokovic sanoi.

Ykkössijoitettu kukisti Yhdysvaltain Denis Kudlan 6–3, 6–4, 6–2. Djokovic tähyää Flushing Meadowsin kentillä kauden kolmanteen grand slam -mestaruuteensa. Aiemmin tänä vuonna hän oli kaksinpelin paras Australian avoimissa ja Wimbledonissa. Ranskan avoimissa ykkössijan vei Espanjan Rafael Nadal.

Djokovic kohtaa seuraavaksi Sveitsin Stan Wawrinkan. Djokovic johtaa kaksikon keskinäisiä kohtaamisia voitoin 19–5. Edellisen kerran he kohtasivat Yhdysvaltain avointen finaalissa vuonna 2016, jolloin Wawrinka voitti.

– Meillä on ollut hienoja taisteluja vuosien mittaan, ja erityisesti täällä. Hänellä on voimaa ja taitoa. Toivottavasti parempi voittaa, Djokovic ennakoi sunnuntaina pelattavaa ottelua.

Nuori australialainen pudotti Nishikorin

Perjantain ottelujen yllätys oli Japanin Kei Nishikorin karsiutuminen. Seitsemänneksi sijoitettu Nishikori hävisi Australian Alex De Minaurille neljässä erässä 2–6, 4–6, 6–2, 3–6.

De Minaur, 20, voitti kärkikymmenikön pelaajan ensi kertaa urallaan.

– Haluan päästä grand slam -turnausten toiselle viikolle. Luotan peliini, De Minaur sanoi.

Kolmanneksi sijoitettu Sveitsin Roger Federer kukisti Britannian Dan Evansin 6–2, 6–2, 6–1, ja ottelu kesti vain 80 minuuttia.

– Aloitin tämän turnauksen hitaasti, mutta nyt peli parani, Federer sanoi.

Naisten kaksinpelissä Serena Williams jatkoi neljännelle kierrokselle ja tähyää uransa 24. grand slam -turnausvoittoon. Yhdysvaltalainen Williams kukisti Tshekin Karolina Muchovan 6–3, 6–2.

– Pelissä oli paljon intensiteettiä, Williams iloitsi.

Ranskan avoimet kesällä voittanut australialainen Ashleigh Barty kukisti Kreikan Maria Sakkarin 7–5, 6–3. Barty on sijoitettu Australiassa toiseksi Japanin Naomi Osakan perässä.

Lue lisää:

Djokovicin olkapäätä hoivattiin ottelun aikana useaan otteeseen – "En halua puhua siitä paljoa"

Nelossijoitetun Halepin tie nousi pystyyn Yhdysvaltain avoimessa tennisturnauksessa, Nadalille luovutusvoitto

Huonon päivän hyvä taso riitti Kontiselle ja Peersille – "Meillä ei ollut paras päivä"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat