Suora

  • Elävä arkisto esittää
  • Huuhkajia ja panelistijuoruja

Vääntö on päättynyt: Lassi Etelätalo nousee Dohan keihäskolmikkoon, Toni Kuusela jää kotiin

Etelätalon ohella Suomen Dohaan lähtevät keihäänheittäjät ovat Oliver Helander ja Antti Ruuskanen.

Yleisurheilun MM 2019
Lassi Etelätalo
Lassi Etelätalo edustaa Suomea Dohan MM-kisoissa.Vesa Pöppönen / AOP

Suomen Urheiluliitto on täydentänyt Dohan yleisurheilun MM-kisoihin lähtevää joukkuetta. Keihäänheittäjistä Lassi Etelätalo matkaa syyskuun lopussa Dohaan ja Toni Kuusela jää varamieheksi Suomeen.

31-vuotias Etelätalo edusti Suomea arvokisoissa viimeksi 2014 Zürichin EM-kisoissa ja oli neljäs. Tällä kaudella Etelätalo voitti Lappeenrannan Kalevan kisoissa Suomen mestaruuden kauden toiseksi parhaalla tuloksellaan 84,11.

– Se on palkinto kovasta työstä. Tämän kauden selkeä tavoite oli rikkoa MM-kisojen tulosraja, Etelätalo kertoo liiton tiedotteessa.

Dohaan Etelätalo valmistautuu Kalevan kisojen tapaan. MM-kisapaikalle hän lentää Turkin kautta, jossa hän osallistuu viimeistelyleirille.

– MM-kisoissa ensimmäinen tavoite on finaalipaikka. Karsinta on luultavasti aika kovatasoinen, Etelätalo toteaa.

Kuusela, 25, puolestaan on aloittanut kovan harjoitusjakson ja on valmis, jos varamiestä tarvitaan.

– Jos tulee käsky, että mennään kisoihin, sitten mennään. Jos ei, sitten lyödään kaikki paukut ensi kauteen, tällä kaudella parhaimmillaan 83,40 heittänyt Kuusela sanoi.

Suomen joukkueen koko on nyt 18 urheilijaa. Se täydentynee vielä ennen tuloksen teon takarajaa, joka on perjantaina 6. syyskuuta.

– Rankingin kautta pääsyä Dohaan tavoittelee realistisesti 6-7 suomalaisurheilijaa. Kaikki, jotka IAAF rankingin kautta kisoihin kutsuu, tullaan nimeämään, valmennuspäällikko Kari Niemi-Nikkola sanoo.

Lue myös:

Ruotsin keihäsmies hirmuvireessä – Kuusela onnitteli Etelätaloa MM-paikasta

Espoon keihäskisa jäi vaisuksi – kisatauolta palannut Helander heitti ensimmäisellään lähes 85-metrisen, mutta astui heiton yli: "Tärkein asia oli, että heittäminen oli kivutonta"

Itsevarma Lassi Etelätalo uskoo 85-metriseen ja MM-edustuspaikkaan: "Aika pitkälle Tonikin saa heittää, jos meinaa viedä sen paikan"

Dohan kisakoneeseen tyrkyllä oleva Toni Kuusela odottaa jo Espoon keihäskisaa – "Tänään oli jo parempaa tekemistä"

Tero Pitkämäki päättää uran jatkosta viime vuotta nopeammin, mutta ottaa ensin etäisyyttä keihäänheittoon: "En halua tehdä päätöstä synkimmällä hetkellä"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat