Suora

  • Urheiluruutu
  • Lentopallon EM, Suomi - Turkki
  • Urheiluruutu

Katja Pasanen jahtaa porilaisia mörköjä – Pesäkarhuissa kohdattiin omat tunteet ja nyt ollaan enää askeleen päässä mestaruudesta

Porin Pesäkarhut on lähtenyt tällä vuosituhannella lähes joka vuosi taistelemaan Superpesiksen mestaruudesta, mutta vain vuonna 2002 joukkue on juhlinut kultaa. Nyt avuksi on palkattu henkinen valmentaja Katja Pasanen.

pesäpallo
Porin Pesäkarhut
Porin Pesäkarhujen kultajahdissa on jo vuosien ajan aina "sattunut jotain" ja kirkkaimmat mitalit ovat menneet muille.Kimmo Porttila / Yle

Porin Pesäkarhut on 2000-luvulla voittanut kaikkiaan 15 mitalia Superpesiksessä, joten himmeämpien mitalien suhde kultaan on 15:1. Vuosien kirjoon mahtuu monta sattumusta, mutta aina on ”sattunut jotain”. Monen mielestä mestaruus olisi ollut voitettavissa useampanakin vuonna.

– Olisi varmaan pitänyt, joo. Moni sanoi ”nyt tai ei koskaan”. Tänä vuonnakin olen tuon aika monta kertaa kuullut, kertoo Porin peliä vuodesta 2014 johtanut Sami Österlund.

Kun trendi ei lähtenyt millään kääntymään, laitettiin Porissa tavoitteet uusiksi. Talvikaudella tavoiteltiin sijoitusten sijaan erilaisia arvoja. Joukkueeseen palkattiin henkinen valmentaja Katja Pasanen, joka toimii myös HPK Kiekkonaisten päävalmentajana. Pelaajat ja valmennus ovat kiitelleet kovasti Pasasen työtä.

– Kyse on siitä, mitkä tunnetilat meillä on tekemisessämme. Jollakin saattaa tulla jännitys jossain tietyssä tilanteessa. Sitten voi olla, että halutaan nollata jonkun tietyn suorituksen jälkeen. Eli lähdemme vahvistamaan vahvuuksia, toteaa mentaalivalmentaja-tittelillä toimiva Pasanen.

Omat möröt tapettu

Pasanen ei keskity syöksykoppeihin, lyöntivalintoihin tai ”kärpäsiin”, vaan siis tunteisiin, jotka valtaavat pelaajan suoritushetkellä. Lyöjäjokeri Susanna Puisto kertoo, että aluksi hän ei myöntänyt itselleen heikkouksiaan, mutta lopulta mielen sopukoista löytyi ”mörkö”.

– Ainakin itselläni on ollut riittämättömyyden tunne. Pelkäsin sitä, että minua ei hyväksytä, jos en lyö juoksuja. Sitten tajusin, että minä itsehän ne ajatukset päähäni olen luonut. Meillä on ollut pudotuspeleissä teemana, että vaikkei löisikään juoksua tai saisi palloa kiinni, niin yhtä paljon me tykkäämme silti toisistamme. Se ei vähennä kenenkään arvoa, kertoo Puisto.

– Nyt on saatu omat möröt tapettua. Niitä ei enää ole, hymyilee Puisto.

Katja Pasanen
Katja Pasanen käyttää itsestään titteliä mentaalivalmentaja ja keskittyy valmennuksessaan tunnetiloihin.Kimmo Porttila / Yle

"En ole terapeutti"

Henkinen valmennus on yleistynyt kaikessa urheilussa. Kun pelaaja avaa mieltään jollekin auktoriteetille, kuten henkiselle valmentajalle, on mentaalivalmentajalla suuri vastuu. Kaikilla ei ole mielenterveyteen liittyvää tutkintoa.

– En ole terapeutti, enkä lähde sille puolelle. Siihen on omat osaajansa, jonne sitten tarvittaessa ohjaan. Itse olen hyvin vahvasti tämän oman sektorini hoitaja, kertoo Pasanen omasta toimintamallistaan.

Pesäpallopelit voivat välillä olla henkien taistoa. Koska kontakti on kielletty, on pesäpalloon kehittynyt aivan oma taiteenlajinsa: psyykkaus. Vaikka suunsoitto vastustajille on varmasti vähentynyt, käytetään sitä yhä kiihkeimmillä hetkillä.

Kun kerran joukkueessa on henkinen valmentaja, onko kukaan koskaan pyytänyt Pasasen apua pimeän puolen voimien hallitsemiseen,vastustajan mielen murtamiseen?

– En ole kohdannut sellaista pyyntöä, eikä sellaiseen ole tarvetta lähteä. Tässä joukkueessa ja kaikessa omassa tekemisessä tarkoitusperänä on aina hyvä. Siihen toiseen (joukkueeseen) ei tarvitse keskittyä.

Mestaruus ei ole pakkomielle

Porilaiset ovat tällä kaudella löytäneet peli-ilon. Välieräsarjassa kaatui viime vuosina kantona kaskessa seissyt Manse PP. Mutta mestaruus on vielä voittamatta. Vastassa finaalisarjassa on Jyväskylän Kirittäret.

– Mestaruuden ei pitäisi olla pakkomielle porilaisille, seuralle, minulle tai joukkueelle, vaan pikemminkin unelma, toteaa pelinjohtaja Österlund.

– Tämä on ollut niin kivaa, ja meillä on ollut niin hauskaa. Päättyy tämä sitten voittoon tai häviöön, niin itku tulee ihan vain senkin takia, ettei ole enää niitä juttuja, joita joukkueen kanssa on ollut. Aika haikea fiilis, ajattelee Puisto mestaruudesta.

Lue myös:

Jyväskylän koululaiset pääsevät ilmaiseksi katsomaan naisten superpesistä

Porin Pesäkarhut eteni vuoden tauon jälkeen naisten Superpesiksen finaaleihin – hallitseva mestari Kirittäret vastassa

Joensuun Maila nousee naisten Superpesikseen – Siilinjärven Pesis kaatui kolmannessa trillerifinaalissa

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat