1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. Huuhkajat

Teemu Pukki vai Jari Litmanen? Ajaxissa merkittävän uran tehnyt Kreikan valmentaja kallistuisi "Littiin"

Kreikan päävalmentaja John van’t Schip tiedostaa Teemu Pukin vaarallisuuden. Van't Schipin mielestä on kuitenkin tärkeämpää, että Kreikan puolustajat tietävät sen.

Jari Litmanen Ratinan stadionilla Suomen ja Bosnia ja Hertsegovinan välisessä EM-karsintaottelussa. Kuva: Tomi Hänninen

Suomen miesten jalkapallomaajoukkue on saanut hyökkäyslinjoilleen kunnon pelotteen, kun Teemu Pukki on onnistunut viimeistelyssään niin seurajoukkueessaan Norwichissa kuin maajoukkueessakin.

Pukin maalintekotaidot tiedetään hyvin myös Kreikan joukkueessa. Päävalmentaja John van’t Schip vakuuttaa joukkueensa tekevän kaiken mahdollisen, ettei Pukki pääse enää jatkamaan maalijuhliaan.

– Tiedän hänen vahvuutensa, mutta vielä tärkeämpää on, että puolustajamme tietävät ne. Minä en pelaa! heinäkuussa Kreikan päävalmentajaksi nimetty hollantilainen sanoi leveästi hymyillen joukkueensa mediatilaisuudessa.

Van’t Schipin mukaan Kreikan valmennusjohto on käynyt tiukasti läpi Suomen joukkuetta sekä yksittäisiä pelaajia, kuten esimerkiksi Pukkia. Kuinka hyvin videosulkeiset on omaksuttu, se nähdään vasta huomenna, mutta ainakin kaikki tietävät Pukin olevan tällä hetkellä se kaikkein kuumin pelaaja.

– Hän on kunnossa, joten meidän tehtävänämme on yrittää käsitellä asia. Tämä on jalkapalloa, ja valmistaudumme otteluun hyvin, van’t Schip vakuutti.

55-vuotias valmentaja päätti oman pelaajauransa jo reilut parikymmentä vuotta sitten, mutta hänet muistetaan hyvin Ajax-ajoistaan. Tuolloin hän pääsi joukkueensa kanssa voittamaan niin maan mestaruuksia, cup-voittajien cupin kuin Eurooppa-liigankin.

Pelaajauransa jälkeen van't Schip myös valmensi Ajaxia ja törmäsi tuolloin erääseen pelaajaan, josta tuli myöhemmin suomalaislegenda: Jari Litmaseen. Miten van't Schip vertaisi Pukkia ja Litmasta?

– Pukki on erittäin hyvä pelaaja. Uskon, että Jari merkitsee enemmän, kun ajattelee mitä hän teki uransa aikana, van’t Schip sanoi viitaten Litmasen mestaruuksiin, cup-voittoihin ja henkilökohtaisiin saavutuksiin.

Van’t Schipin mielestä Litmanen ja Pukki ovat erilaisia, mutta hyviä pelaajia. Hän nostaa kuitenkin Litmasen pykälän verran Pukin yläpuolelle.

– Pukki saattaa saavuttaa Jarin saavutukset, sillä hän pelaa vielä, mutta Jari menestyi isoissa seuroissa ja voitti isoja palkintoja, van’t Schip muistutti.

Lue myös:

Teemu Pukin hurja maalitahti harvinaista Valioliigassa – vastaavaa kauden aloitusta saa hakea yli 20 vuoden takaa  

Teemu Pukki -kuume kasvaa Englannissa – BBC:n asiantuntijan mielestä Norwich-tähden "suttuinen" ulkonäkö pettää: "Hän tekee taikoja"

Ilmiömäinen Teemu Pukki sai brittitoimittajan matkustamaan Suomeen – oivalsi, miksi Pukki loistaa Valioliigassa: "Monet asiat tuntuvat nyt selviltä"

Pukki-huuma yltyy tappiosta huolimatta – Norwichin päävalmentajaa suomalaisen onnistumiset eivät lämmittäneet: "En ole kiinnostunut maalipörssistä"

Teemu Pukki on hurja ase Huuhkajien tärkeisiin karsintapeleihin – Markku Kanerva toivoo Norwichin valmentajalta lepoaikaa tulikuumalle suomalaiskärjelle

Teemu Pukille 50:s esiintyminen Norwich-paidassa – päävalmentaja ylistää nöyrää suomalaista: "En pelkää, että hänen jalkansa eivät pysyisi kehumisen takia maassa"

Teemu Pukkia hehkutetaan ympäri maailmaa, jopa ruotsalaislehti lähetti toimittajansa Pukin perässä Norwichiin: "Hattutempun jälkeen vaimo lähti ulos syömään ja minulle jäi lastenhoitovuoro"

Teemu Pukin sukunimestä tuli futisfoorumien riemu – ja erään tv-kanavan painajainen