Suora

  • Elävä arkisto esittää
  • Rytmisen MM, 4-ottelun B-ryhmän finaali
  • Painin MM, vapaapaini

Huuhkajien tuntematon sankari ei seuraa jalkapalloa – ajautui aikoinaan eripuraan ManU-legendan kanssa

Joona Toivio on pelannut parhaat maaottelunsa Markku Kanervan johtaman ”Rivelutionin” aikana. Paulus Arajuuren kanssa Toiviosta on muodostunut Huuhkajien puolustuksen kulmakivi.

Suomen miesten jalkapallomaajoukkue
Joona Toivio
Joona Toivio on pelannut uransa parjaat maajoukkuepelit Kansojen liigassa ja käynnissä olevissa EM-karsinnoissa.Tomi Hänninen

TAMPERE. Teemu Pukin mieletön maalivire on ansaitusti kahminut leijonan osan otsikoista suomalaisessa jalkapallojournalismissa. Huuhkajien menestysresepti on kuitenkin perustunut ymmärrettävästi moneen muuhunkin asiaan kuin vain Pukin maaleihin.

On jopa melko poikkeuksellista, että Suomella on samaan aikaan jalkeilla Pukin kaltainen huippuyksilö sekä hänen takanaan äärettömän tiivis ja yhtenäinen joukkue. Vastaavanlaiseen cocktailiin ei maajoukkueen osalta ole saanut tottua viime vuosina.

Läpi Markku Kanervan johtaman ”Rivelutionin” onnistujia on putkahdellut esiin sieltä ja täältä. Yksi ehdoton onnistuja on toppari Joona Toivio, joka on pelannut uransa parhaat maajoukkuepelit Kansojen liigassa ja käynnissä olevissa EM-karsinnoissa.

Toivio, 31, on suurelle yleisölle melko tuntematon – siitäkin huolimatta, että hän on kuulunut jo pitkään maajoukkueen vakiokalustoon. Osittain tämä johtuu siitä, että Toivio ei ole koskaan tuonut itseään erityisesti esiin. Joku muu on aina ottanut otsikot.

Huuhkajien outolintu

Moneen muuhun maajoukkuepelaajaan verrattuna Toivio on erilainen. Ehkä suurin poikkeus massasta liittyy siihen, että toppari ei seuraa jalkapalloa vapaa-aikana ollenkaan. Toivion mukaan vapaa-aika on ollut aina se hengähdysreikä jalkapallosta.

– Minun lähimmät kaverini lapsuudessa, jotka ovat edelleenkin lähimpiä kavereitani, eivät ole kiinnostuneita futiksesta, eivätkä pelaa futista. Se on ollut ihan luonnollista, että heidän kanssaan ei tule hirveästi puhuttua futiksesta. Se on aina sopinut minulle hyvin.

Ei Toivio silti jalkapalloilijana ole mikään täysi outolintu. Muun muassa Real Madridin Gareth Bale on sanonut katsovansa mieluummin golfia kuin jalkapalloa.

Argentiinalainen maalilinko Gabriel Batistuta taasen oli tämän suhteen ihan ääriesimerkki. Batistuta ei oikein koskaan liiemmin välittänyt jalkapallosta, ei edes sen pelaamisesta. Toivion suhde jalkapallon pelaamisen eroaa Batistutasta.

– Pelaaminen on aina ollut se, mitä olen tykännyt tehdä ja olen ollut intohimoinen sitä kohtaan. Sitä minä rakastan. Kun pelaan futista, niin kaikki muut asiat unohtuvat.

– Tietysti voittaminen tuottaa niitä mielihyvähormoneja vielä enemmän. Kyllähän tätä peliä myös voittamisen takia pelaan. Voittamisen tunne on sellainen, jonka haluaa kokea aina uudestaan ja uudestaan.

Löytyy Toiviosta silti paljon yhtäläisyyksiä moneen muuhun ammattijalkapalloilijaan verrattaessa. Toivion käsiä koristaa esimerkiksi useat tatuoinnit. Yksi tatuointi herättää erityisesti kiinnostusta, sillä Toivion oikeassa käsivarressa tuijottaa isokokoinen pöllö. Odotan sen tietenkin juontavan juurensa Huuhkajiin.

– En lähde sanomaan, että olisin ottanut Suomen maajoukkueen takia. Onhan siinä toki vähän sitäkin mukana. En kunnolla muista, mistä idea tuohon pöllöön on lähtenyt, mutta minulle se kuvastaa sellaista kokemusta, vanhemmuutta ja viisautta.

Näitä ominaisuuksia Toivio edustaakin tämän hetken maajoukkueessa. Debyytti Suomi-paidassa tuli 2011, ja nykyjoukkueessa vain Tim Sparvilla ja Pukilla on Toiviota enemmän A-maaotteluita.

Joona Toivio
Joona Toivio on luonteeltaan hiljainen ja ujonpuoleinen, ainakin jos häntä verrataan maajoukkueen topparipari Paulus Arajuureen.Lehtikuva / Kalle Parkkinen

Juro ja valoisa

Toivio on muodostanut jo hyvän tovin toppariparin pitkäaikaisen ystävänsä Paulus Arajuuren kanssa. Tämä duo on ollut yksi Suomen puolustuksen kivijaloista. Arajuuren ja Toivion ollessa toppariparina, on Suomi päästänyt kahdeksassa ottelussa vain yhden maalin omiin, ja sekin oli Albin Granlundin tekemä oma maali vieraspelissä Kreikkaa vastaan.

Kaksikon tiet kohtasivat ensimmäisen kerran jo varhain, kun Sibbo Vargarnan ja Halkian Alun joukkueet yhdistyivät. Toivio jatkoi matkaansa hyvin nopeasti Helsingin Jalkapalloklubiin, mutta pitkäkestoinen ystävyyssuhde oli saanut alkusysäyksensä. Myöhemmin Toivio ja Arajuuri pelasivat yhdessä nuorisomaajoukkueissa ja ikätoverit kävivät samaan aikaan myös Mäkelänrinteen Urheilulukion.

Kentän ulkopuolella kaksikossa on hauska kontrasti. Toivio on ollut aina vähän hiljainen ja ujonpuoleinen, kun taas Arajuuri on hymyilevä, aurinkoinen ja varsin ulospäin suuntautunut. Pelin käynnistyessä Arajuuresta kuoriutuu toki ihan toinenkin puoli.

– Se on ihan hyvä, että Paulus välillä vähän hymyilee. Kun katsoo Pauluksen pelityyliä, niin kyllä sitä pidettäisi aikamoisena tappajana, jos ei se välillä vähän hymyilisi, Toivio naureskelee.

– Onhan Paulus vastustajille todella veemäinen vastustaja. Joskus on ehkä tullut sanottua pelissä Paulukselle, että rauhoituhan vähän, mutta ei se ihan jokahetkistä ole.

Ei puolustuksen lihas

Ennen Arajuurta Toivion toppariparina pelasi etenkin Mixu Paatelaisen aikakaudella hyvin usein Niklas Moisander. Kaikki jalkapallosta perillä olevat ymmärtävät, että maajoukkueuransa jo päättänyt Moisander on erinomainen pelaaja, ei hän muuten olisi tällä hetkellä Saksan Bundesliigan Werder Bremenin kapteeni.

Toivion ja Moisanderin yhteistyö ei kuitenkaan koskaan puhjennut kukkaansa. Moisanderia pidettiin enemmän peliä avaavana topparina, kun taas Toivion odotettiin hoitavan jykevärakenteisena pelaajana enemmän kaksinkamppailuja. Totuus kuitenkin on, että myös Toivion parhaat ominaisuudet ovat osittain yhteneväisiä Moisanderin kanssa.

– Kyllä ne minun vahvuudet on enemmän siinä pallollisessa pelaamisessa ja pelin avaamisessa. Eihän jalkapalloa oikein voi pelata niin, että peliä avattaisiin vain toiselta puolelta. Kyllä molemmilla toppareilla on vastuu pelin avaamisessa, Toivio muistuttaa.

Paatelaisen aikakaudella Suomella oli krooninen ongelma keskitysten puolustamisessa, mutta vaikeudet niissä eivät olleet yksistään toppareiden vika. Suomen puolustamisessa oli paljon rakenteellisia ongelmia, jotka lopulta kasautuivat siihen, kun vastustajat rokottivat kerta toisensa jälkeen keskityspalloista.

Nyt tämä ongelma on enää vain ikävä muisto. Arajuuri on alakerrassa täydellinen ilmatilan herra, ja tämän lisäksi Suomen koko joukkueen puolustaminen on noussut uudelle tasolle. Samalla myös Toivio pääsee pelaamaan enemmän omilla vahvuuksillaan ja saa enemmän vastuuta pelinavaamisessa. Pitkä historia Arajuuren kanssa auttaa myös paljon.

– Tunnemme toisemme niin hyvin kentällä ja kentän ulkopuolella, että välillä kommunikaatiota ei edes tarvitse. Tiedämme toisen liikkeet ja pelaamisen. Ei se kuitenkaan ole pelkästään meistä kiinni. Tämä joukkue toimii tällä hetkellä niin hyvin, että muut tekevät pelaamisen meille usein todella helpoksi.

Joona Toivio
Joona Toivio on erittäin hyvä vapaapotkujen antaja.AOP / European Pressphoto Agency EPA

Kumpi vetää vaparin, Toivio vai Forsell?

Toivion pallollisesta osaamisesta ja potkutekniikasta on saatu osviittaa myös erikoistilanteissa. Kansojen liigassa Toivio täräytti ensin vapaapotkusta palloon Unkarin ylärimaan ja Viroa vastaan kuti kilpistyi tolppaan.

– Olen aina tykännyt vetämisestä ja potkimisesta. Muistan pienenä, kun saatoin olla tuntikaupalla meidän viereisellä pellolla, johon isä oli tehnyt maalin ja vedellä vaan. Sieltä se tulee. Olisihan se kivaa, että se kohta menisi maaliinkin.

Seurajoukkueissaan Toivio on toki upottanut pallon monesti vastustajan verkkoon vapaapotkusta. Viime aikoina maalikehikot ovat sielläkin kolisseet, joten nälkä ensimmäisen vaparimaaliin tekemiseen maajoukkueessa on kova. Mutta miten kova?

Jos Suomen ja Kreikan välistä peliä on jäljellä vartti, peli on 0—0, Suomi saa vapaapotkun 25 metristä ja sinä olet kentällä samaan aikaan yhdessä Petteri Forsellin kanssa, niin kumpi laukoo?

– Luulen, että Petteri on vähän edellä siinä. Petterillä on niin maaginen jalka, tai jalat. Mutta eihän sitä tiedä, jos itsellä on todella vahva fiilis, niin voi siinä käydä niinkin, että minä vedän vaparin.

Napit vastakkain Olen kanssa

Toivio pelaa tällä hetkellä Ruotsissa Häckenin riveissä Allsvenskanissa. Uran maireimmat vuodet painottuvat kuitenkin Norjaan ja Molden paitaan. Siellä Toivio voitti 2014 Norjan tuplamestaruuden ja 2016 Molde ylsi Eurooppa-liigan pudotuspeleihin.

Moldesta Toiviolle on jäänyt paljon hyviä muistoja ja ystäviä, mutta vaikka aika Norjan rannikolla olikin antoisa, niin päätös Molde-uralle oli jokseenkin katkera. Toivio ei viimeisellä kaudellaan saanut hirveästi peliaikaa, ja hän ajautui eripuraan päävalmentaja Ole Gunnar Solskjaerin kanssa.

– Oli meillä Olen kanssa erimielisyyttä, kun en saanut pelata. Se johti siihen, että halusin lähteä sieltä, ja varmasti se vähän mustamaalasi muistoa Moldesta. Nyt kun on mennyt muutama vuosi, niin muistelen oikeastaan vain niitä hyviä hetkiä.

Mutta hetkinen. Eripuraa Ole Gunnar Solkskjaerin kanssa? Solskjaer on nykyisin Englannin Valioliigan Manchester Unitedin manageri, ja on ainakin julkisuudessa jättänyt itsestään hyvin joviaalin kuvan. Miten hänen kanssaan voi ajautua ristiriitoihin?

– Ole näyttää ulospäin todella hymyilevältä ja iloiselta ja on paljon sitä myös neljän seinän sisällä joukkueen kanssa. Hänellä on kuitenkin myös vahvat mielipiteet ja hän on kovapäinen. Luulen, että jokaisen ihmisen kanssa voi mennä sukset ristiin.

– Ei meillä koskaan varsinaisesti mennyt sukset ristiin, vaan se oli enemmän sellaista sanatonta sotaa. Tietenkin minua ärsytti se, etten saanut pelata. Se siinä oli päällimmäisenä. Jalkapalloilija on harvoin iloinen ja onnellinen, jos ei pääse pelaamaan.

Toivio ei halua avata erimielisyyksien taustoja tarkemmin, mutta kaikki ei ilmeisesti ollut vain peliajasta kiinni.

– Pelasin 2017 alkukaudesta jonkin verran. Sitten olin itse asiassa muutaman pelin poissa, kun tytär syntyi. Raskaus oli jo mennyt yliajalle, enkä halunnut lähteä vieraspeleihin, etten jäisi paitsi tyttären syntymästä. Sen jälkeen taisin päästä pelaamaan yhdessä pelissä, Toivio muistelee.

Paulus Arajuuri, Joona Toivio ja Tim Sparv
Topparipari Paulus Arajuuri (vas.) ja Joona Toivio (keskellä) yhteistyö on ollut Huuhkajien pelin kulmakiviä.AOP / European Pressphoto Agency EPA

”Ei me ainakaan voida hävitä”

Torstaina Ratinassa Toivion peliaika on kuitenkin taattua. Huuhkajat pelaa Kreikkaa vastaan yhden Suomen jalkapallohistorian tärkeimmistä otteluista. Voitolla Suomi olisi taas askeleen lähempänä arvokisaunelmaa.

EM-karsintataival ei tosin ole vielä edes puolivälissä, mutta neljän ottelukierroksen jälkeen kisapaikka on todennäköisempää kuin rannalle jääminen. Suomen joukkueesta huokuu tällä hetkellä vahva itseluottamus, niin myös Toivosta.

– Näitä tapahtumia on odottanut koko kesän. Kun on hyviä tuloksia alla, niin tänne on tosi kivaa tulla. Tässä joukkueessa on sellainen voittamisen fiilis. Kun menee kentälle, niin on sellainen tunne, että ei me ainakaan voida hävitä tätä peliä. Se on ihan loistava fiilis jalkapalloilijalle.

Suomen jalkapallohistoriaan ikonisimpana toppariparina pidetään Sami Hyypiän ja Hannu Tihisen muodostamaa rautaista tandemia.

Jos kauan haviteltu arvokisaunelma täyttyisi näiden karsintojen kautta, niin ”Big Sammy” ja ”Rautavuori” saisivat itselleen kaksikosta Toivio–Arajuuri varteenotettavan haastajan.

Lähetystä Suomen ja Kreikan välisestä EM-karsintaottelusta voi kuunnella Yle Puheesta kello 21.30 alkaen.

Lue myös:

Jalkapallomiehillä edessä tärkein peli vuosikausiin, voitto Kreikasta kutkuttaisi Huuhkaja-kapteenia: "Se tarkoittaisi isoa askelta kisoihin"

Kestääkö Huuhkajien taika Ratinassa? – "Olemme odottaneet tätä koko kesän"

Huuhkajien peliä johtavan Hradeckyn mielestä Suomi on kärsinyt jo tarpeeksi jalkapalloyhteiskuntana huonoista tuloksista – "Nyt voimme myös nauttia yhdessä"

MLS-liigassa maalinteossa rymistellyt Lassi Lappalainen tietää, miten Kreikka kaatuu – siirtää viimeistelypaineet tutuille harteille

Teemu Pukki räjäyttää tilastot tehokkuudellaan – Yle Urheilu selvitti, miten tulikuuman Valioliiga-kärjen maalit syntyvät

Kommentti: Huuhkajien huippualku huutaa voittoa Kreikasta – karsintataival on vasta puolivälissä

Teemu Pukki vai Jari Litmanen? Ajaxissa merkittävän uran tehnyt Kreikan valmentaja kallistuisi "Littiin"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat