Näin Esapekka Lappi menetti johtonsa virheellään! Tallipomoa hetken stressasi – sitten hän ymmärsi tärkeän asian: "Tämä on meille normaali tilanne"

Esapekka Lappia ei paljoa harmittanut pudota tallitoveri Sébastien Ogierin taakse Turkin MM-rallissa.

Rallin MM-sarja
Esapekka Lappi putosi toiseksi, mutta hymyili
Esapekka Lappi putosi toiseksi, mutta hymyili

Yle Urheilun kaiken rallisisällön lähetysaikoineen löydät osoitteesta yle.fi/mmralli. Sieltä pääset muun muassa lukemaan tuoreimmat uutiset ja katsomaan puhuttavimmat videoklipit jokaiselta erikoiskokeelta.

Citroënin suomalaiskuljettaja Esapekka Lappi menetti kärkipaikkansa Turkin MM-rallissa 12. erikoiskokeella. Lappi teki ajovirheen ja on nyt jäänyt tallitoveristaan Sébastien Ogierista 4,7 sekuntia. Yhteensä tappiota tuli pätkän neljänneksi nopeimmin ajaneelle Ogierille 6,9 sekuntia.

Mutta Lappi ei ollut kovin pahoillaan tilanteesta. Hänen kommenteistaan huokui se, että mestaruudesta taisteleva Ogier olisi pitänyt päästää ohi kuitenkin jossain vaiheessa.

– Tilanne on yhä ok. Jyrkässä alamäessä moottori sammui. Sitten mikään ei toimi, ei myöskään ohjaustehostin. Menimme neulansilmän leveäksi, Lappi muotoili ek:n maalissa.

Kuusi edellistä mestaruutta vienyt Ogier taistelee kiivaasti kuljettajien mestaruudesta. Turkki on kauden neljänneksi viimeinen MM-ralli. Ogier on MM-sarjaa johtavaa Toyotan Ott Tänakia 40 pistettä perässä ja Hyundain Thierry Neuville on myös Ogieria 7 pistettä karussa. Nyt Ogier on kuitenkin kirimässä eroa reippasti. Tänak joutui keskeyttämään tekniseen vikaan aiemmin lauantaina. Neuville puolestaan ajoi ulos ja putosi kolmannelta sijalta yhdeksänneksi.

Citroënin tallipäällikkö Pierre Budar myönsi, että hetken aikaa häntä stressasi Lapin tilanne. Mutta haastattelussa hän ymmärsi myös tilanteen tärkeyden.

– Tilanne on ok meille, koska taistelemme kuljettajien mestaruudesta Sébastienin kanssa. Tämä on meille nyt normaali tilanne, Budar viittasi Ogierin hallintaan aiemmin tällä kaudella.

TILANNE 12/17 EK:N JÄLKEEN

1. Sebastien Ogier Citroen 3.12,51,5

2. Esapekka Lappi Citroen + 4,7

3. Andreas Mikkelsen Hyundai + 1.13,2

4. Teemu Suninen Ford + 1.25,5

5. Dani Sordo Hyundai + 2.20,4

6. Kris Meeke Toyota + 2.58,6

7. Jari-Matti Latvala Toyota + 3.04,0

8. Thierry Neuville Hyundai + 4.41,3

9. Pontus Tidemand Ford + 6.41,9

EK 12, 8,75 km: 1) Neuville 2) Sordo + 6,3 3) Suninen + 6,7

Lue lisää:

Esapekka Lappi hyökkäsi yllättäen voittotaistossa! Toyota vahvisti tutun syyn ykköstykin keskeytykselle – Turkin MM-rallin lauantai hetki hetkeltä, katso puhuttavimmat videot, kooste TV2:ssa 20.45

Moottoriurheilun suurin pomo tapasi kärkinimi Esapekka Lapin kesken voittokamppailun – ”Pikkumies” Jean Todt erehtyi suomalaisen tilanteesta

Tämä video ulosajosta kertoo paljon MM-sarjan rajuimmasta rallista – yllätetty supertähti ei ollut päästä ulos autostaan ja syytti järjestäjiä

Tommi Mäkinen ihmetteli käsittämätöntä mysteerivikaa supertähtensä autossa – tyrmäsi ykköskuskinsa epäilyt: ”Eihän sitä millään pysty sanomaan”

Tommi Mäkisen kultakimpale keskeytti: Katso, miten MM-sarjan nopein kuski oli pulassa – lähetti tylyn viestin tiimilleen

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat