Niki Tuuli kaatui ja keskeytti MotoE-luokan osakilpailussa Misanossa

Suomen Niki Tuuli joutui keskeyttämään ratamoottoripyöräilyn MM-sarjan MotoE-luokan osakilpailussa Italian Misanossa.

Kuvassa Niki Tuuli Kuva: Ajo Motorsport

Niki Tuuli kaatui jo perjantain aika-ajossa ja koki saman kohtalon myös lauantain kisassa.

Tuuli pääsee kuitenkin yrittämään ehjää suoritusta vielä sunnuntaina, jolloin MotoE-luokan viikonlopun toinen kisa käydään.

Luokan ykköseksi kaarteli Italian Matteo Ferrari, joka siirtyi MM-pisteissä piikkipaikalle. Tuuli on MM-tilanteessa kuudentena 26 pisteellä. Tuuli voitti heinäkuussa MotoE-luokan historian ensimmäisen kilpailun Saksassa.

MotoGP-, Moto2- ja Moto3-luokkien kisa ajetaan sunnuntaina.

Misanossa kaasutellaan San Marinon gp, sillä Italian osakilpailu on varattu Mugellossa ajettavalle kilpailulle.