Kommentti: Uskomattoman upea tennisviikonloppu päättyi katkerasti - Ruusuvuori antoi häikäisevän näytön koko maailmalle

Suomen nuori Davis Cup -joukkue tarjoaa suomalaisille vielä paljon iloa, kirjoittaa Yle Urheilun Sakari Lund.

tennis
Emil Ruusuvuori
Emil Ruusuvuori kuvassaLehtikuva

Suomen koko ajan kehittyvä miesten tennismaajoukue oli äärimmäisen lähellä kaataa kovan Itävallan ja mennä maailmanlohkon karsintaan. Ratkaisevan viidennen ottelun kolmannen erän tiebreakissa Harri Heliövaara oli kahden pisteen päässä voitosta Dennis Novakia vastaan, mutta lopulta tuloksena oli dramaattinen tappio.

Nyt se on kuitenkin viimeisillekin epäilijöille selvää. Suomella on tenniksessä vähintään yksi todellinen superlupaus aina maailman huipulle asti.

Emil Ruusuvuori on pelannut upean kesän maailman kentillä. Nyt myös kotimaisella yleisöllä oli tilaisuus seurata Ruusuvuoren otteita paikan päällä. Ja minkälaisen näytöksen Ruusuvuori järjesti! Ensin vakuuttava voitto Sebastian Ofnerista. Sitten yllätyskutsu nelinpeliin Henri Kontisen pariksi ja hyvä taistelu Itävallan huippuparia vastaan.

Emil Ruusuvuori ja Henri Kontinen nelinpeliparina.
Emil Ruusuvuori ja Henri Kontinen nelinpeliparina.Tennisliitto

Ja sitten vastaan tuli Dominic Thiem, maailmanlistan viides ja kahdessa viimeisessä Ranskan avointen finaalissa pelannut supertähti. Kyllä, alusta ei ollut Thiemille mieleinen eikä hän ollut parhaimmillaan vähäisestä viimeaikaisesta pelituntumasta johtuen. Näillä asioilla ei ole kuitenkaan mitään merkitystä, kun maailmanlistan viitonen kaatuu 6–3, 6–2. Se on häikäisevä näyttö, joka huomataan ympäri maailmaa.

Ruusuvuori pysyi hienosti Thiemin tempossa mukana. 20-vuotiaan suomalaisen paketti on jo nyt harvinaisen hyvin kasassa. Syöttö, palautukset ja peruslyönnit ovat korkealla tasolla. Ruusuvuoren toivoisi näkevänsä pian ATP-kisoissa testaamassa maailman huippuja.

Suomen joukkue tarjosi upeaa viihdettä kahden päivän ajan. Patrik Niklas-Salminen taisteli hänkin hienosti Thiemiä vastaan. Heliövaara vaihdettiin pois nelinpelissä, mutta hän pääsi taistelemaan ratkaisuotteluun. Ja oli niin lähellä tuoda Suomelle voiton.

Lisäksi on vielä tulossa Otto Virtanen, 18-vuotias huippulahjakkuus. Tämä joukkue tarjoaa suomalaisille vielä paljon iloa.

Jo nyt Espoon Areenalla oli hieno tunnelma, varsinkin lauantaina kun yläkatsomotkin olivat täynnä ihmisiä. He haluavat varmasti nähdä lisää tällaista.

Lue myös:

Emil Ruusuvuori venyi yhteen kaikkien aikojen suomalaisista tennisvoitoista – kukisti maailmanlistan vitosen Dominic Thiemin: "Ei olisi paljon paremmin voinut mennä"

Heliövaaran hurja taistelu päättyi karvaaseen tennistappioon – Itävalta vei Davis Cup -maaottelun

Emil Ruusuvuori kipusi kesässä yli 200 sijaa maailmanlistalla ja nyt vastassa on maailmanlistan viitonen – onnistuuko "kosto" Jarkko Niemisen puolesta?

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat