Suora

  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Tuuli Petäjä-Sirén tavoittelee jatkoa olympiaunelmilleen – Suomi ennätyssuurella joukkueella MM-vesille

Purjelautailun MM-kisoissa on jaossa yhdeksän maapaikkaa ensi vuoden Tokion kisoihin.

purjelautailu
Tuuli Petäjä-Sirén kuvassa
Tuuli Petäjä-Sirén jahtaa olympiapaikkaa Tokioon. Borja Carracedo / SPV

Lontoossa seitsemän vuotta sitten olympiahopealle purjehtinut Tuuli Petäjä-Sirén tavoittelee tällä viikolla edustuspaikkaa neljänsiin perättäisiin olympiakisoihin. Tokion maapaikkoja on jaettu purjelautailussa jo 11:lle onnistujalle, mutta Italian MM-vesillä niitä on tarjolla vielä yhdeksän.

– Se on tavoitteena Gardalta myös ottaa ja toki sijoittua mahdollisimman lähelle kärkeä muutenkin. Tämän hetken tulostasolla ja menolla olympiapaikka on ihan realistinen, Petäjä-Sirén vakuuttaa.

Käytännössä maapaikka voi irrota sijoittumalla saapasmaan syleilyssä 40 parhaan joukkoon, sillä MM-kisojen ennakkosuosikit tulevat maista, joissa kiintiöpaikoille löytyy useampikin olympiaedustaja.

– Todennäköisesti kovista maista on useampi purjehtija kärkikamppailussa. Itse tähtään kuitenkin 20 parhaan joukkoon, ja sillä pitäisi ainakin se maapaikka irrota, suomalainen laskeskelee.

Ensimmäisissä olympiakisoissaan Pekingissä Petäjä oli 16:s. Lontoon olympiaregatta päättyi puolestaan hopeajuhliin. Riossa Petäjä-Sirén liehutti komeasti Suomen lippua avajaisissa, mutta vesillä purje ei ottanut tuulta alleen mitalin arvoisesti. Suomalaisen sijoitus oli 10:s.

– Pekingistä on aikaa jo yli 10 vuotta, mutta kyllä minulla on koko ajan vielä sellainen olo, että urheilijana pystyy vielä oppimaan uusia juttuja. Ja varsinkin henkisellä puolella olen varmasti iän ja kokemuksen myötä paljon valmiimpi urheilija, konkari pohtii.

– Ja jos oikein tarkkoja ollaan, niin esimerkiksi Lontoon kisoistakin on vielä varaa parantaa tuloksellisesti. Että kyllä tulevaisuus voi tuoda minulle vielä paljonkin urheilijana, Petäjä-Sirén hymyilee.

Suomella suuri joukkue MM-purjelautailussa

Petäjä-Sirén, 35, on jo pitkään pitänyt yksin Suomen mainetta yllä purjelautailussa, ja etenkin RS-X olympialuokassa. Italian MM-kisoihin Suomesta lähtee kuitenkin lupaavan suuri joukkue: kolme naista ja kaksi miestä. Petäjä-Sirénin lisäksi nuoruuden toivot Anna Haavisto ja Alexandra Blinnikka sekä nuorukaiset Jakob Eklund ja Filip Store.

Petäjä-Sirén on jo kesän aikana jakanut nuoremmilleen vinkkejä ja iloitsee lajin kasvusta.

– Minulla on takana tosi ehjä ja hyvä treenikesä, josta suuri osa vielä kotivesillä Helsingin edustalla. Meillä on koossa huikean hieno treeniporukka, ja se on ollut ihan ainutkertaista urallani. Aikaisemmin olympialuokassa ei ole ollut tällaista tasoa Suomessa, ja miesten puolelta olen saanut hyviä sparreja, konkari kehuu.

Vaikka treeni kotivesillä onkin siis ollut poikkeuksellisen laadukasta, ei Petäjä-Sirén halua laittaa muille paineita olympiakisoista.

– Miesten puolella purjelautailun olympiapaikkoja on leikattu Rion jälkeen, joten haastetta todellakin riittää. Urheilussa kaikki on kuitenkin mahdollista, se täytyy muistaa, Petäjä-Sirén muistuttaa pilke silmäkulmassa.

Lue lisää:

Tuuli Petäjä-Sirén päätti EM-urakkansa sijaan 26

Tuuli Petäjä-Sirén hakee tuulta purjeeseen EM-kisoista, päätähtäin on syyskuussa MM-kisoissa: "Menestystä lähden hakemaan"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat