Suora

  • Veikkausliigan päätöskierros

KooKoo lähetti poikien maailmanmestarin Joensuuhun tavoittelemaan paikkaa alle 20-vuotiaiden MM-koneeseen

jääkiekko
Santeri Salmela
Santeri Salmela. Tomi Hänninen

Jääkiekon Mestiksessä pelaava Joensuun Jokipojat sai puolustukseensa vahvistuksen, kun liigajoukkue KooKoo lähetti Joensuuhun puolustaja Santeri Salmelan. Lainasopimus on voimassa toistaiseksi.

– Haluamme Santerille parhaat mahdolliset lähtökohdat tavoitella paikkaa alle 20-vuotiaiden MM-koneeseen, KooKoon urheilujohtaja Jarno Kultanen kertoi seuran verkkosivuilla.

Alle 20-vuotiaiden MM-kilpailut pelataan vuodenvaihteessa, ja Salmela on tyrkyllä kisajoukkueeseen. Hänellä on vahva kokemus nuoriso- ja poikamaajoukkueissa pelaamisesta. Vuonna 2018 hän saavutti Pikkuleijonien riveissä alle 18-vuotiaiden MM-kultaa.

Viime kaudella hän kuului alle 20-vuotiaiden maajoukkueen pelaajarinkiin ja pelasi KooKoossa 17 liigaottelua.

– Meillä oli viime viikolla jäällä neljä omaa pakkia, joten tilanne ei ollut ihan optimaalinen. Pakeilla on ollut huonoa tuuria, sillä kaikki vammat ovat tulleet pelitilanteissa tulleista iskuista. Hieno homma, että saatiin KooKoon kanssa hommat hoidettua nopeasti ja myös HIFK oli asian kanssa myötämielinen, Jokipoikien päävalmentaja Joni Petrell viittasi joensuulaisten verkkosivuilla Jokipoikien ja HIFK:n yhteistyösopimukseen.

Lue myös:

SaiPalle kova väliaikaisvahvistus – Tuomas Kiiskinen palaa SM-liigaan

Ex-liigapelaaja Jonne Virtanen kiekkoilee Tutossa vähintään marraskuuhun asti

SM-liigan sarjajumbo sai hyviä uutisia – Arttu Ruotsalainen vahvistamaan Ilvestä

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat