Tervo puhkaisi kesällä kaksi kertaa 70 metriä, mutta MM-finaaliraja on 72 metriä – "Mikään ei ole mahdotonta"

Krista Tervolle Dohan MM-kisat ovat kuin bonuspalkinto. Kesällä Suomen ennätyksen tehnyt moukarinheittäjä saa venyä tämän päivän karsinnassa parhaimmilleen, sillä finaaliraja on liki kaksi metriä pidempi kuin SE.

Krista Tervo hymyili torstain lehdistötilaisuudessa. Kuva: Lehtikuva

Krista Tervo onnistui tänä kesänä siinä, mitä on haettu jo 18 vuotta: hän heitti moukaria yli 70 metriä ja rikkoi Mia Strömmerin Suomen ennätyksen. Tuolla tuloksella Tervo osasi odottaa kutsua rankingin kautta Dohan MM-kisoihin, vaikka 71 metrin raja ei ylittynytkään.

21-vuotias Tervo pääsee lähtemään toisiin aikuisten arvokisoihin paineetta, sillä hänen kauden päätavoitteensa oli jo heinäkuussa alle 23-vuotiaiden EM-kisoissa. Sieltä hän haki mitalia.

– No, nuorten kisat eivät menneet hyvin, niin tämä on sitten uusi päätavoite, Tervo nauroi hersyvästi Yle Urheilun haastattelussa ja viittasi kuudenteen sijaansa.

– Tämä on oikeasti bonus, että pääsin tänne mukaan. Täällä minulla ei ole muuta kuin voitettavaa.

Tervo on joutunut muiden suomalaisurheilijoiden tavoin totuttautumaan Qatarin kuumuuteen ja kosteuteen. Lämmön tuomasta ensishokista toivuttuaan Tervo on pikkuhiljaa alkanut tottua olosuhteisiin, eikä usko, että lämpötilalla on vaikutusta suoritukseen.

Ei, vaikka lämmittely tehdään eri kentällä. Eikä siellä ole päästadionin tavoin ilmastointia.

– Voihan sen ajatella positiivisesti, että saa ainakin hyvät lämmöt päälle ja siitä on hyvä lähteä tekemään suorituksia! hän sanoi ja nauroi jälleen.

Rytmin kanssa painimista

Tervon kesä on ollut vaihtelevaa, sillä alkukaudesta hän oli mainiossa vireessä ja paranteli heittoaan melkein joka kisassa. Jyväskylän GP-kisassa sitten tärähti, kun hän heitti uuden SE-lukeman 70,18.

Tämän jälkeen Tervon tulokset ovat olleet ailahtelevampia, mutta hän ei ole huolissaan. Sillä juuri ennen kuin hän aloitti valmistautumisen Dohaan, hän puhkaisi jälleen 70 metrin rajan.

– Kuntoni ei ole ollut hirveän tasainen tällä kaudella. Se johtuu siitä, että lisäsin heittooni yhden pyörähdyksen, enkä ole ihan päässyt siihen niin kunnolla jyvälle, Tervo selvitti.

Neljällä pyörähdyksellä heittäminen on täysin erilaista kuin kolmella, sillä se muuttaa heiton rytmin kokonaan. Kolmella pyörähdyksellä pitää lähteä kovaa liikkeelle, mutta neljällä pitää lähteä liikkeelle huomattavasti hitaammin ja kiihdyttää tasaisesti loppuun saakka.

– Sen rytmin kanssa on ollut painimista, mutta se on koko ajan mennyt parempaan suuntaan, Tervo sanoi ja myönsi talvella miettineensä lähteekö heitto kulkemaan lainkaan tänä kesänä.

– Nyt kun sain heitettyä uudelleen sen seiskakymppisen, niin se lupaili hyvää. Se kunto on korkeammalla kuin yleinen kisatasoni on näyttänyt.

Turha miettiä liikaa ja stressata

Tervo on saanut hyvän harjoitusjakson MM-kisojen alle, ja hän vakuuttaa olevansa varsin positiivinen ennen perjantain karsintaa. Positiivisuutta ja pitkiä heittoja tarvitaankin tänään, sillä naisten moukarin finaalin raja on peräti 72 metriä.

– Karsintaraja on kova, ainakin minulle, mutta mikään ei ole mahdotonta, hän vakuutti.

Tervo hakee hyvää fiilistä tuosta viimeisimmästä 70 metrin heitostaan, sillä se tuntui hyvältä ja rennolta suoritukselta.

– Siitä jäi tosi hyvä fiilis. Silloin minulle heräsi nälkää, että pääsisinpä tänne kisoihin näyttämään.

Tervolla on aiemmin ollut tärkeissä kisoissa ongelmana jännittäminen, joka on purkautunut yliyrittämisenä. Tällä kaudella hän on päässyt tästä eroon, kun hän on joutunut keskittymään uuteen tekniikkaan.

Tervo uskookin, että hän on oppinut nyt kisaamaan paremmin kuin nuorempana, kun hän on saanut enemmän rutiinia perussuoritukseensa.

– Täytyy vain asennoitua kisoihin rennolla asenteella, eikä miettiä niitä liikaa ja stressata ylimääräistä, hän sanoi.

Lue myös: