Suomalaiskävelijällä kurkku kipeänä – kisa Dohan käristyskupolissa vaarassa?

Tiia Kuikkaa kiusaavat päivää ennen 50 kilometrin kävelyä flunssaoireet. Kuumetta ei ole.

Tiia Kuikka. Kuva: AOP

Kävelijä Tiia Kuikka ei ilmestynyt tänään aamulla Suomen joukkueen tiedotustilaisuuteen Qatarin Dohassa. Lääkäri Ilkka Räsänen kertoi Yle Urheilulle, että Kuikalla on kurkku kipeä.

– Tiia oli aamulla herännyt siihen, että oli hankalan tuntuista niellä. Ääni oli käheä. Totesimme, että hänellä on flunssanpoikanen, Räsänen kertoi.

Räsäsen mukaan Kuikka lepäilee tämän päivän hotellin alueella. Yleisvoinnissa ei ole lääkärin mukaan mitään hälyttävää, mutta on syytä seurata, mihin suuntaan Kuikan sairaus kääntyy yön aikana.

– Jos on kipeä olo, ei ole syytä lähteä kisaamaan. Jos vointi kääntyy hyvään suuntaan, en näe estettä kilpailemiselle, Räsänen kommentoi.

50 kilometrin kävelyt kisataan Dohassa huomenna kello 23.30 Suomen aikaa alkaen. Suomen ja Qatarin välillä ei ole aikaeroa. Miesten kilpailussa mukana ovat Jarkko Kinnunen ja Aku Partanen. Päätös Kuikan osallistumisesta tehdään huomenna aamulla. Säätietojen mukaan kisaan odotetaan keskiyöstä huolimatta yli 32 astetta lämpöä ja yli 70 prosentin suhteellista kosteutta.

– Mittaamme kuumeen ja katsomme onko merkkejä sellaisesta vaivasta, ettei kilpailuun kannattaisi lähteä, Räsänen sanoo.

– Kuumeettomassa flunssassa oma tuntemus omasta terveydestä on tärkeä.

Lue myös: